Covid-19-pandemian vaikutukset IFRS-tilinpäätösraportoinnin todenmukaiselle esittämiselle
Authors
Date
2024Copyright
© The Author(s)
SARS-CoV-2-virus aloitti vuonna 2020 poikkeuksellisen tapahtumaketjun, jolla oli terveydellisten ulottuvuuksien lisäksi globaaleja, monin tavoin vaikuttavia taloudellisia seuraamuksia, aiheuttaen ennen kaikkea suurta epävarmuutta tulevaisuudesta. Monet maat ottivat käyttöön sosiaalista toimintaa rajoittavia sulkutoimenpiteitä, joilla oli mittavat seuraamukset yhteiskunnan eri osa-alueisiin.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on analysoida asiantuntijoiden mielipiteitä siitä, minkälaisia haasteita Covid-19-pandemia aiheutti kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaan tilinpäätöksensä laativille yrityksille tilikaudella 2020. Aihetta lähestyttiin keskittymällä neljään keskeiseen riskiteemaan, jotka määriteltiin perehtymällä pandemian alkuvaiheessa julkaistuihin ohjeistuksiin, joissa käsiteltiin IFRS-raportoijien potentiaalisesti kohtaamia, pandemiasta johtuvia haasteita tilinpäätöksiä laatiessaan. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti sellaisiin kohtiin, jotka edellyttivät harkinnanvaraista päätöksentekoa. Lisäksi painotettiin todenmukaisen esittämisen näkökulmaa (faithful representation), joka on yksi IFRS-standardien teoreettisena perustana olevan käsitteellisen viitekehyksen määrittelemä fundamentaalinen tilinpäätösinformaation laatukriteeri, jonka arvioiminen ei välttämättä ole kovin suoraviivaista.
Tutkimusaineisto kerättiin perehtymällä aihetta käsittelevään kirjallisuuteen sekä suorittamalla viisi puolistrukturoitua haastattelua IFRS-asiantuntijoille. Aineistoa analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla haastatteluja varten luotua haastattelurunkoa hyödyntäen. Keskeisimpänä tuloksena yritysten arvioitiin selviytyneen ennakoitua paremmin Covid-19 aikaisesta raportoinnista, sillä pandemian aikaista ohjeistusta oli mittavasti saatavilla. Lähes kaikki yritykset joutuivat aidosti pohtimaan pandemian yritystason vaikutuksia ja aikaisemmin tehtyjen ennusteiden realistisuutta. Pandemia näkyi odotettua vähemmän vuoden 2020 tilinpäätösten luvuissa ja yritysten katsottiin raportoineen realistisesti pandemian vaikutukset. Suurimmat haasteet liittyivät erilaisten tulevaisuutta koskevien ennusteiden ja arvioiden laatimiseen epävarman taloudellisen ympäristön keskellä
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [28334]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Taiteilijana koronan keskellä : pandemian vaikutukset jyväskyläläistaiteilijoiden elämään, työhön ja taiteeseen
Hakkarainen, Jasmin (2022)Tutkielmassa selvitettiin koronaviruksen ja sen aiheuttamien rajoitusten vaikutuksia jyväskyläläisten kuvataiteilijoiden elämään, työhön ja taiteeseen. Lisäksi tarkasteltiin taiteilijuuden määritelmiä ja taiteellisen työn ... -
IFRS-tilinpäätösraportoinnin erot Suomen ja Venäjän välillä
Aittila, Enni (2017)Tutkimuksessa selvitetään, eroavatko suomalaisten ja venäläisten pörssilistattujen yhtiöiden IFRS-tilinpäätökset toisistaan. Tutkimuksen tarkoituksena on tunnistaa eroja ja yhtäläisyyksiä suomalaisessa ja venäläisessä ... -
Pandemian taide : vertailu tunneilmaisusta kahden pandemian aikaisessa teoksessa
Mickels, Mia (2021)Tutkielmassa tarkastellaan tunteita kahdesta taideteoksesta, kahden eri pandemian ajalta. Teokset ovat peräisin mustan surman ja koronana tunnetun (SARS-CoV-2) pandemian ajalta. Tutkielmassa pyrin vertailemaan kahden teoksen ... -
Suomen politiikka COVID-19-pandemian aikana
Stepanoff, Alex (2020)Koronaviruspandemiaa ja siihen liittyvää politiikkaa on mahdollista tutkia politiikan tutkimuksen teorioiden avulla monen muun poliittisen ilmiön tavoin. Näin ollen tämä pätee myöskin koronaviruspandemiaan liittyvään ...