"Nää on ehkä elämässä tärkeimpiä taitoja mitä on olemassa, ei pelkästään opettajan työssä, vaan elämässä muutenki." : 2019-2021 valmistuneiden liikuntapedagogien käsityksiä ja kokemuksia tunne- ja vuorovaikutustaidoista
Tekijät
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tutkimukseni tarkoitus oli saada selville, miten vuosien 2019–2022 aikana valmistuneet liikuntapedagogit näkivät ja kokivat tunne- ja vuorovaikutustaidot. Tutkimuksen teoriaosuudessa kerron, mitä tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat. Kerron myös niistä vallitsevia käsityksiä ja malleja. Keskityn erityisesti Thomas Gordonin (2006) vuorovaikutusmalliin. Tämä malli toimii pohjana Jyväskylän yliopiston liikunnanopettajakoulutuksen vuorovaikutuskursseilla. Kerron myös, miten tunne- ja vuorovaikutustaidot näkevät liikuntapedagogiikan opinnoissa.
Toteutin tutkimukseni laadullisena tutkimuksena. Tutkimukseni tieteenfilosofia pohjautuu fenomenologis-hermeneuttiseen katsomukseen. Aineistonkeruumenetelmänäni toimi strukturoimaton eli avoin haastattelu. Haastattelin kuutta liikuntapedagogia, jotka olivat valmistuneet tutkimukseni kohteena olleen aikavälin sisällä. Haastateltavista neljä oli miehiä, ja kaksi naisia. Tein haastattelut sekä kasvotusten, että etäyhteyden avulla. Nauhoitin haastattelut digitaalisesti, ja litteroin nauhoitetun tekstin sanatarkasti. Litteroitua tekstiä kertyi 70 sivua. Analysoin litteroidun aineiston teoriapohjaisen sisällönanalyysin avulla.
Tuloksista selvisi, että liikuntapedagogit pitivät tunne- ja vuorovaikutustaitoja niin työssään kuin elämässäänkin erittäin suuressa arvossa. He saivat liikunnanopettajakoulutuksesta paljon tietoa ja taitoa tunne- ja vuorovaikutustaitoihin liittyen. Erityisesti tunnetaitojen oppimisesta koettiin olevan suuri hyöty elämässä ylipäätään. Vuorovaikutustaitojen harjoittelua taas kehuttiin suurien harjoitusmäärien ja selkeyden vuoksi. Koulutukseen toivottiin myös parannuksia taitojen tehokkaampaa opettamista silmällä pitäen. Liikuntapedagogit näkivät tunne- ja vuorovaikutustaitojen olevan tärkeää opettaa oppilaille. He kokivat, että opetus on nykyään puutteellista ja riittämätöntä. Opettajan työssä toimiessa liikuntapedagogit pitivät tärkeänä positiivisen ja kannustavan oppimisilmapiirin luomista.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Liikunnanopettajien käsityksiä ja kokemuksia vuorovaikutustaidoista ja niiden soveltamisesta opettaja-oppilassuhteessa
Virta, Jukka (2010)Tässä lisensiaatintyössä tarkastellaan vuorovaikutustaitojen harjoitteluun ja soveltamiseen liittyviä kysymyksiä. Erityisesti kiinnostuksen kohteena ovat liikunnanopettajien käsitykset vuorovaikutustaidoista sekä heidän ... -
Yläkoulun liikunnanopettajien kokemuksia ongelma- ja ristiriitatilanteista ja niissä käytetyistä tunne- ja vuorovaikutustaidoista
Alanen, Jaakko (2019)Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena oli selvittää yläkoulun liikunnanopettajien kokemuksia työssään kohdatuista ongelma- ja ristiriitatilanteista sekä niissä käytetyistä tunne- ja vuorovaikutustaidoista. Lisäksi olin ... -
Liikunnan ja terveystiedon opettajien käsityksiä tunne- ja vuorovaikutustaidoista
Honkanen, Miiamari (2014)Pro gradu -tutkimuksessani pyrin selvittämään millaisia tunne- ja vuorovaikutustaitoja koulutetut liikunnan ja terveystiedon opettajat arvostavat ja kokevat osaavansa käyttää. Tutkimuksessa tarkasteltiin eroja vastaajien ... -
Liikunnan- ja terveystiedonopettajat 2010-luvulla : työkykyyn vaikuttavat tekijät opettajien kokemina sekä vuosina 2012-2017 valmistuneiden opettajien kokemuksia työelämään siirtymisestä ja koulutuksesta saaduista valmiuksista
Laaksonen, Jani; O'Leary, Seán (2018)TIIVISTELMÄ Laaksonen, J. & O’Leary, S. 2017. Liikunnan- ja terveystiedonopettajat 2010 –luvulla. Työkykyyn vaikuttavat tekijät opettajien kokemina sekä vuosina 2012–2017 valmistuneiden opettajien kokemuk-sia työelämään ... -
Liikunnanopetuksen ongelma- ja ristiriitatilanteet sekä opettajien menetelmät niiden kohtaamiseen : miesopettajien kokemuksia tunne- ja vuorovaikutustaitojen käytöstä ongelmanratkaisutilanteissa
Paajanen, Santeri (2016)Paajanen, S. 2016. Liikunnanopetuksen ongelma- ja ristiriitatilanteet sekä opettajien menetel- mät niiden kohtaamiseen: Miesopettajien kokemuksia tunne- ja vuorovaikutustaitojen käytöstä ongelmanratkaisutilanteissa. Pro ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.