Itseyden muodot ja itsetietoisuus Maurice Merleau-Pontyn filosofiassa

Abstract

Tutkielmassani käsittelen ensisijaisesti Maurice Merleau-Pontyn teosta Phénomènologie de la perception. Tutkimuskysymykseni on: Mitä itseys ja itsetietoisuus tarkoittavat Merleau-Pontyn filosofiassa, ja kuinka itseyden muotojen välinen yhteys ilmenee? Teoksen Phénomènologie de la perception ohella tutkimukseni pohjautuu keskeisellä tapaa Ted Toadvinen teokseen Merleau-Ponty’s philosophy of nature. Itseyden käsitteen analyysini keskittyy eritoten Merleau-Pontyn ja Toadvinen teoksissa esiintyviin luonnollisen ja persoonallisen itsen, tapakehon, läsnä olevan kehon ja tapojen käsitteisiin. Itsetietoisuutta käsittelen Stephen Priestin teosta Merleau-Ponty apuna käyttäen. Itsetietoisuutta käsittelevässä luvussa analysoin Merleau-Pontyn käsitystä itsetietoisuudesta sekä sen merkitystä reflektion ja havinnon kannalta. Reflektiivisen itsetietoisuuden lisäksi analysoin hiljaisen cogiton käsitettä, jota voidaan kuvata esireflektiiviseksi itsetietoisuuden muodoksi, joka mahdollistaa reflektion ja havainnon. Lisäksi selvitän, mitä Merleau-Ponty tarkoittaa hiljaisen cogiton ilmaisulla, ja kuinka hiljainen cogito ”löytää ilmaisun itselleen”. Kolmannessa pääluvussa selvitän, mitä Merleau-Ponty tarkoittaa eksistenssin ja ilmaisun käsitteillä, ja millä tavoin luonnollisen ja persoonallisen itseyden yhteys ilmenee vastavuoroisen ilmaisun ja eksistenssin liikkeen kautta. Päätännössä teen yhteenvedon käsittelemistäni teemoista ja esitän johtopäätöksenä tapakehon, läsnä olevan kehon ja tapojen moniselitteisyydestä johtuen, ettei niitä voida yksiselitteisesti pitää luonnollisen tai persoonallisen itsen ominaisuuksina, eivätkä luonnollinen ja persoonallinen itse ole toisistaan ontologisen dualismin tavoin erillisiä entiteettejä, vaan toisistaan riippuvaisia ja vuorovaikutteisessa suhteessa keskenään. Päätännössä korostan hiljaisen cogiton merkitystä esireflektiivisenä itsetietoisuutena, joka määrittää itsetietoisuuden olemusta keskeisellä tapaa. Nostan myös esille, että hiljainen cogito on ihmistietoisuuden ominaisuus, joka ei palaudu luonnollisen ja persoonallisen itsen muodostamaan kokonaisuuteen. Johtopäätöksenä hiljaisen cogiton ilmaisusta esitän, että vaikka hiljainen cogito ei palaudu osaksi luonnollista ja persoonallista itseä, voi hiljainen cogito tiedostaa itsensä ja löytää ilmaisunsa luonnollisen tai persoonallisen itsen kautta.