Valmentajan käsitys huippu-urheilijan syömiskäyttäytymisestä, painonhallinnasta ja terveyden seurannasta

Abstract

Vallittu, Elina 2006. Valmentajan käsitys huippu-urheilijan syömiskäyttäytymisestä, painonhallinnasta ja terveyden seurannasta Liikuntafysiologian pro gradu –tutkielma, Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto. 95 sivua Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää suomalaisten huippu-urheilijoiden valmentajien käsityksiä urheilijoiden syömiskäyttäytymisestä ja painonhallinnasta sekä valmentajien asenteita niitä kohtaan. Tässä kvantitatiivisessa tutkimuksessa tutkittiin myös valmentajien menettelytapoja ravitsemusta ja terveyden seurantaa koskien, sekä heidän kokemaansa vastuuta ja esimerkillisyyttä sekä asenteitaan urheilijan syömiskäyttäytymistä kohtaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli edelleen selvittää valmentajan iän, lajiryhmän, valmennuskokemuksen, valmentaja- ja ravitsemuskoulutuksen sekä muun liikunta-alan koulutuksen yhteyttä edellä mainittuihin muuttujiin. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat Suomen Olympiakomitean tukiurheilijoiden ja suomalaisten maajoukkuetason urheilijoiden valmentajat (n=317). Empiirinen aineisto koostui 198 valmentajasta, jotka vastasivat heille osoitettuun postikyselylomakkeeseen. Vastausprosentti oli siis 62. Mukana oli sekä kesä- että talvilajien valmentajia, joista 87 % oli miehiä ja 13 % naisia. Vastaajat jaettiin seitsemään ryhmään lajiensa perusteella. Aineisto analysoitiin tilastollisesti ?2-riippumattomuus testillä ja varianssianalyysillä. Lähes kaikki vastaajat olivat käsitelleet ravintoasioita omien urheilijoiden kanssa viimeisen 12 kk:n aikana. Useimmin oli keskustelua urheilijan kanssa kahden kesken tai keskustelua ryhmässä. Ainoastaan esteettisissä lajeissa ja painoluokkalajeissa enemmistö valmentajista oli suositellut laihduttamista vähintään kerran. Mitä korkeampi koulutustaso valmentajilla oli, sitä useammin vastaajat ilmoittivat käsitelleensä ravintoasioita urheilijoidensa kanssa. Tutkimuksen tuloksista selvisi, että valmentajat pitivät itseään, urheilijan perheen ohella, tärkeänä vaikuttajana urheilijan ruoankäyttötottumuksissa ja suurin osa ilmoitti, että uskoi olevansa ohjaavassa roolissa valmennettavilleen ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Valmentajat, joilla oli matalampi koulutustaso, osoittivat tiukempaa asennetta urheilijan ruokailukäyttäytymiseen. Merkitsevä yhteys oli myös asenteen ja valmennuskokemuksen välillä niin, että enemmän kokemusta omaavat olivat tiukempia asenteiltaan. Merkitsevä yhteys oli myös valmentajan kokeman vastuun ja valmennuskokemuksen välillä, kokeneemmat kokivat olevansa enemmän vastuussa urheilijoiden ravitsemuskäytännöistä. Valmentajien kokemalla vastuulla ja esimerkillisyydellä ei ollut yhteyttä valmentajakoulutuksen kanssa. Varianssianalyysin avulla ei saatu eroja lajiryhmien välillä, johtuen toisaalta liian pienistä tapausmääristä ja toisaalta liian suurista lajiryhmäkokoeroista. Lähes kaikki vastaajat (90 %) ilmoittivat olevansa tietoisia syömishäiriöriskistä urheilijoilla. Valmentajista 35 ilmoitti urheilijoillaan olleen joskus syömishäiriöitä. Suurin osa (24) näistä valmentajista oli nuorten (alle 20 vuotta) urheilijoiden valmentajia. Yli 70 % valmentajista ilmoitti seuraavansa valmennettaviensa painoa ja vajaa puolet ilmoitti rasvaprosentin seuraamisesta. Painon merkitys urheilusuorituksessa oli hyvin merkittävä tekijä painoluokkalajien valmentajien mielestä. Suurin osa valmentajista ilmoitti sen olevan merkittävä tekijä. Valmentajille, urheilijoille sekä nuorten urheilijoiden perheille tulisi tarjota koulutusta urheilijan ravitsemuksesta ja painonhallinnasta, ja näin ollen turvata urheilijoiden terveellinen kasvu ja kehittyminen lajissaan. Huippu-urheilun ravitsemus vaatii järjestelmällistä kehityssuunnitelmaa ja valmentajien ravitsemuskoulutuksille tulisi luoda yhteneväiset käytännöt ja linjaukset jo valmentajakoulutuksien ensimmäisillä tasoilla.