Huipulle tähtäävän urheilijan urapolun ulkoiset tekijät : tarkastelussa huippu-urheilijan urapolun ympäristötekijät lapsuusvaiheesta huipputasolle
Tekijät
Päivämäärä
2016Karell, Tuomas 2016. Huipulle tähtäävän urheilijan urapolun ulkoiset tekijät. Tarkaste-lussa huippu-urheilijan urapolun ympäristötekijät lapsuusvaiheesta huipputasolle. Jy-väskylän yliopisto. Liikuntapedagogiikan pro gradu- tutkielma, 53s.
Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, mitä merkitysrakenteita kansainvälisen tason huippu-urheilija antaa uransa varrella oleville ulkoisille tekijöille. Tutkimuksessa haas-tateltava sai itse nostaa esille tärkeimpinä pitämiään urheilijan urapolun ulkoisia tekijöitä lapsuudestaan aina huippuvaiheeseen asti.
Aineiston keruussa käytettiin kvalitatiivista tutkimusmenetelmää ja haastattelu tehtiin avointa teemahaastattelua hyväksi käyttäen. Tutkimustulosten tarkastelussa nousi kah-deksan merkittävintä urheilu-uraan vaikuttavaa ulkoista päätekijää: valmennus, van-hemmat, sosiaalisuus, kilpaileminen, ”opinnot, urheilu ja itsenäistyminen”, asuinympä-ristö, urheiluseuratoiminta, sekä varusmiespalveluksesta vapautuminen. Karell, Tuomas 2016. External factors of the elite athlete aiming to the top. The review of the elite athlete’s career path from childhood to the top-level. Department of Physical Education, University of Jyväskylä, Master’s thesis, 53pp.
The purpose of this research was to review what kind of meaningful structures an inter-national-level elite athlete gives to his external factors during his career. In this research the interviewee got to pick the most important external factors of his career, all the way from his childhood to the top-level.
The research used a qualitative research method to collect the material. The interview was conducted using an open theme interview. The result revealed eight most significant external factors effecting to the sports career: coaching, parents, sociability, competition, ”studies, sports and independence”, living environment, action in sports club and the release of military service.
Muu nimeke
Tarkastelussa huippu-urheilijan urapolun ympäristötekijät lapsuusvaiheesta huipputasolleAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kohti huippu-urheilijan uraa : tutkimus nuorten urheilijoiden sosiaalisista, fyysisistä ja psyykkisistä taustatekijöistä sekä heidän uraan vaikuttaneista ympäristötekijöistä
Turpeinen, Heli (2012)Turpeinen, Heli 2012. Kohti huippu-urheilijan uraa. Tutkimus nuorten urheilijoiden sosiaalisista, fyysisistä ja psyykkisistä taustatekijöistä sekä heidän uraan vaikuttaneista ympäristötekijöistä. Jyväskylän Yliopisto. ... -
Mistä onnistunut urheilijan kaksoisura koostuu? : katsaus suomalaiseen kaksoisurajärjestelmään sekä kaksoisuran menestystekijöihin
Niskajärvi, Jarkko (2023)Tämän tutkielman tarkoituksena on esitellä suomalaista kaksoisurajärjestelmää sekä tarkastella onnistuneen kaksoisuran menestystekijöitä kotimaisen ja kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden perusteella. Tutkielman pääpaino ... -
Polku huipulle : fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus erään huippu-urheilijan urheilun yhdistämisestä muuhun elämään
Mäkihannu, Maija (2016)TIIVISTELMÄ Mäkihannu, Maija Polku huipulle. Fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus erään huippu-urheilijan urheilun yhdistämisestä muuhun elämään. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. ... -
Valmentajan käsitys huippu-urheilijan syömiskäyttäytymisestä, painonhallinnasta ja terveyden seurannasta
Vallittu, Elina (2006)Vallittu, Elina 2006. Valmentajan käsitys huippu-urheilijan syömiskäyttäytymisestä, painonhallinnasta ja terveyden seurannasta Liikuntafysiologian pro gradu –tutkielma, Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto. 95 ... -
Urheilijan yhteiskuntavastuu : suomalaisten joukkueurheilijoiden näkemyksiä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta
Kyyrönen, Krista (2021)Maailmanlaajuinen pandemiatilanne pysäytti keväällä 2020 lähes koko maailman, mukaan lukien urheilun. Urheilijoille jäi urheilun ohella aikaa pohtia arvojaan ja tuoda niitä myös esille. Näihin arvoihin ja niihin ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.