Osakepoiminnan tarkastelu tunnuslukuanalyysilla Helsingin pörssissä vuosina 2019-2022
Tekijät
Päivämäärä
2023Pääsyrajoitukset
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema..
Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tutkimuksen tavoitteena on analysoida kasvu- ja arvosijoitusstrategioiden toimivuutta Suomen osakemarkkinoilla vuosien 2019 ja 2022 välisenä aikana. Tutkimuksessa tarkastellaan tunnuslukuanalyysin avulla muodostettujen kasvu- ja arvoportfolioiden tuottoja osakkeiden hinnanmuutosten perusteella. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan portfolioiden tehokkuutta ja riskisyyttä.
Kasvu- ja arvosijoittamista on tutkittu myös aikaisemmissa tutkimuksissa. Useat aikaisemmat tutkimukset ovat käsitelleet Yhdysvaltojen markkinoita. Aiempien tutkimusten tutkimustulokset ovat osoittaneet arvo-osakkeiden tuottaneen kasvuosakkeita paremmin, kuten Fama ja French (1998) havaitsivat tutkimuksessaan. Lisäksi muun muassa Cohen, Polk ja Vuolteenaho (2009) havaitsivat, että arvo-osakkeet ovat lyhyellä aikavälillä olleet myös vähemmän riskisiä sijoituskohteita kuin kasvuosakkeet.
Tässä tutkimuksessa saatujen tulosten mukaan kasvuportfolion tuotot olivat arvoportfolion tuottoja parempia koko tutkimusjaksoa tarkasteltaessa. Arvoportfolion riskisyys oli kasvuportfolion riskisyyttä matalampi ja arvoportfolio oli tutkimuksessa tehokkaampi portfolio. Tutkimuksessa havaittiin myös portfolion riskisyyden ja tuottojen välillä olevan yhteys. Tämä regressioanalyysin tulos on yhdenmukainen CAP-mallin oletuksen kanssa. Tutkimuksen tuloksissa on yhtäläisyyksiä aiempien tutkimusten havaintoihin. Tutkimuksen tulokset eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia aiempiin tutkimuksiin, sillä tutkimusjaksojen pituudet, portfolioiden muodostamisessa käytetyt tunnusluvut sekä tutkittava markkina eroavat aiemmista tutkimuksista.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Helsingin pörssin konepajayhtiöt - riskisiä yhtiöitä?
Karttimo, Iivari (2022)Helsingin pörssin konepajayhtiöitä luonnehditaan sijoittajakirjallisuudessa ja -uutisissa riskisiksi yhtiöksi, jotka reagoivat herkästi maailmantalouden muutoksiin ja muihin häiriöihin taloudessa. Näiden muutosten ja ... -
Laskentatoimen informaation arvorelevanssi : Nasdaq Helsingin osakkeet 2019–2021
Veijola, Anton (2023)Tässä pro gradu -tutkimuksessa tutkin tilinpäätösinformaation arvorelevanssia Suomen julkisilla osakemarkkinoilla. Käsittelin tutkimuksessa kysymystä siitä, miten paljon neljä eri tunnuslukua selittivät osakkeiden ... -
Arvosijoittamisstrategian toimivuus Suomen osakemarkkinoilla vuosina 2013-2016 tunnuslukuanalyysiin perustuen
Kinnunen, Roope (2018)Tutkimuksen tavoitteena on selvittää arvosijoitusstrategian toimivuutta Suomen osakemarkkinoilla vuosien 2013 ja 2016 välisenä aikana tunnuslukuanalyysin avulla. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella arvo- ja kasvuosakkeista ... -
Korona ja osaketuotot Suomessa
Pirttinen, Joni (2022)Koronaviruspandemia on ollut viime aikoina vahvasti esillä paitsi sen suorien terveyshaittojen, mutta myös sen lukuisien epäsuorien vaikutusten vuoksi. Koronaviruspandemialla on erityisen suuri vaikutus maailmantalouteen, ... -
Analyytikkojen suositusten vaikutus Helsingin Pörssissä noteerattuihin osakkeisiin 1993-1999
Wiitala, Riku (2000)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.