Elohopean kertyminen kaloihin ja ravintoverkkoihin subarktisessa vesistössä : järvi- ja jokiympäristöjen vertailu

Abstract

Elohopea (Hg) on raskasmetalli, jonka erityisen myrkyllinen muoto metyylielohopea kertyy kaloihin ja rikastuu ravintoverkossa. Ekosysteemien välillä on havaittu vaihtelua elohopean kertymisessä, jota määrittävät monet abioottiset ja bioottiset tekijät. Elohopean kertymistä verrattiin subarktisissa järvi- ja jokiekosysteemeissä tutkimalla kertymistä kaloihin (bioakkumulaatio) sekä ravintoverkkoon (biomagnifikaatio) käyttäen vuosina 2011–2014 kerättyä aineistoa Tornion-Muonionjoen pääuoman jokijärvistä ja suvannoista, sekä jokeen laskevista erillisistä järvistä. Elohopean akkumulaatiota suhteessa kalan kokoon ja ikään tutkittiin kolmella kalalajilla. Yhä pohjoisemmaksi levittäytyvän kiisken (Gymnocephalus cernua) ja ahvenen (Perca fluviatilis) vaikutusta järvi- ja jokiravintoverkkojen elohopeakertymissä tutkittiin kalojen ja saalislajien kudosten log10 muutetun Kok-Hg:n ja typen (δ15N) isotooppiarvojen välillä. Elohopean akkumulaatiossa oli eroja lajien välillä ja ravintoverkkokertymässä oli eroja erityisesti järvityyppien välillä. Kalalajeista hauella oli suurimmat Kok-Hg pitoisuudet ja voimakkain elohopean kertymänopeus suhteessa pituuteen ja ikään. Alhaisimmat pitoisuudet oli siialla (Coregonus lavaretus). Kaikilla lajeilla elohopeapitoisuudet olivat korkeampia varsinaisissa järvissä. Ravintoverkkokertymä oli suurempi varsinaisissa järvissä. Tutkimukseni perusteella kiisken ja ahvenen leviäminen alentaa elohopean kertymistä ravintoketjun huipulle.