”Kyllä kuuleva kuuro on mun mielestä ihan hyvä.” : sisäkorvaistutetta käyttävän nuoren identiteetti ja elämänlaatu
Authors
Date
2023Copyright
© The Author(s)
Sisäkorvaistute on kirurgisesti asennettava kuulonapuväline, jonka avulla syntymäkuuro lapsi voi kuulla ja omaksua puhutun kielen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mistä asioista sisäkorvaistutetta käyttävät nuoret kokevat identiteettinsä rakentuvan ja millaisena nämä nuoret kuvaavat elämänlaatuaan.
Tämä laadullinen tutkimus pohjaa fenomenologishermeneuttiseen näkökulmaan ja tieteenalana on erityispedagogiikka. Tutkimus toteutettiin yksilöhaastatteluin. Tutkimusjoukko rajattiin koskemaan 12–16-vuotiaita molemminpuolisia sisäkorvaistutteita käyttäviä nuoria, jotka olivat saaneet vähintään yhden istutteen alle kaksivuotiaana. Haastateltavia oli kuusi. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.
Istutetta käyttävien nuorten identiteetissä samaistumisen kohteena olivat sa- moista asioista kiinnostuneet nuoret. Nuoret kokivat puhutun kielen ympäristön omakseen, vaikka osa nuorista käytti myös viittomakieltä. Nuoret kokivat olevansa kuuroja, mutta määritelmä liittyi vain kuulontasoon. Itseään koskevaan kuurouden määritelmään nuoret lisäsivät tarkentavia termejä, mutta sinällään kuulovamma ei määritellyt nuorten identiteettiä. Nuoret kokivat elämänlaatunsa ja tulevaisuutensa positiivisena. Istutteet koettiin mahdollistajina ja suhtautuminen niihin oli neutraalia. Haasteita ilmeni kuulemisessa ja apuvälinetekniikassa.
Tulokset erosivat osittain identiteetin osalta aiemmista tutkimuksista, sillä kuulovamman sijaan nuoret määrittelivät itseään samaistumalla samanhenkisiin ikäverrokkeihin. Jatkotutkimusta tarvitaan näiden nuorten identiteettikokemuksista nuorina aikuisina. Nuorten kokema hyvä elämänlaatu ja positiivinen suhtautuminen tulevaisuuteen luovat vahvat näkymät hyvinvoivalle nuorelle.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29116]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Sisäkorvaistutetta käyttävän nuoren identiteetti
Lauronen, Maija (2008) -
Perheen pyörteinen arki : sisäkorvaistutetta käyttävän lapsen matka kouluun
Sume, Helena (Jyväskylän yliopisto, 2008)Helena Sume tutki sisäkorvaistutetta (SI) käyttävien lasten vanhempien näkökulmasta prosessia, joka käynnistyi lapsen kuurouden toteamisesta ja päättyi kouluratkaisuun.- Varhaislapsuuden aikana perheen elämässä oli kolme ... -
Sisäkorvaistutetta käyttävän lapsen kuntoutuksen tukeminen päiväkodissa
Kosonen, Marja (2006) -
Sisäkorvaistutetta käyttävien lasten sosiaalinen asema lähikoulussa luokilla 1-4
Hirvonen, Terhi; Sume, Helena; Leskinen, Markku (Niilo Mäki Säätiö, 2015)Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata sisäkorvaistutetta käyttävien oppilaiden (jatkossa SI-oppilaiden) sosiaalista asemaa lähikouluissa luokilla 1–4. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, oliko SI-oppilaille muodostunut ... -
Sisäkorvaistutetta käyttävä lapsi ja musiikki
Reinikainen, Iina (2008)