Seikkailukasvatus resilienssin kehittäjänä

Abstract

Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on luoda yleiskuva seikkailukasvatuksesta resilienssin kehittäjänä. Kirjallisuuskatsauksessa käytetyt tutkimukset käsittelevät 10–39-vuotiaita oppilaita ja opiskelijoita. Seikkailukasvatuksen yhteyksiä resilienssiin on sivuttu muutamassa kirjallisuuskatsauksessa, mutta aiempaa suoraa resilienssin ja seikkailukasvatuksen yhteyksiä tarkastelevaa kirjallisuuskatsausta ei ole tehty.

Seikkailukasvatusta resilienssin kehittäjänä tarkasteltiin kahdesta näkökulmasta. Ensin seikkailukasvatusta resilienssin kehittäjänä tarkasteltiin systemaattisella haulla JYKDOK:n kansainvälisten artikkelien hakukantaan. Haulla löytyi 12 artikkelia, joista viisi valikoitui mukaan. Toisena näkökulmana seikkailukasvatusta tarkasteltiin resilienssin osa-alueiden kehittäjänä. Resilienssin osa-alueiksi valikoitu Hermanin ym. (2011, 258) tekemän jaottelun pohjalta hallintakäsitys, minäpystyvyys ja koettu pätevyys, itsetunto, optimismi sekä sosiaalinen tuki.

Kirjallisuuskatsauksen systemaattisen osuuden kaikki viisi tutkimusta osoittivat seikkailukasvatuksen parantavan osallistujien resilienssiä. Tulokset eivät kuitenkaan olleet täysin yksimieliset, sillä yhdessä tutkimuksessa yhteys havaittiin tytöillä, mutta ei pojilla. Tämä tukee havaintoa kokemusmaailman merkityksestä resilienssin kehityksessä sekä mahdollista eroavaisuutta poikien ja tyttöjen resilienssin kehittymisessä. Kirjallisuuskatsauksen toisen näkökulman mukaan seikkailukasvatus tukee resilienssiä hallintakäsityksen, minäpystyvyyden ja koetun pätevyyden, optimismin sekä sosiaalisen tuen osa-alueiden kautta. Kirjallisuuskatsauksessa seikkailukasvatuksen yhteys itsetuntoon on ristiriitainen.

Kirjallisuuskatsauksen yksi keskeinen rajoite on käsitteiden haastavuus. Käsitteenä seikkailukasvatus ei ole yksiselitteinen sillä siihen vaikuttaa esimerkiksi kulttuuri ja toiminnan toteuttajan koulutusala. Resilienssi käsitteen erilaiset jäsentelyt tuovat poikkeavuutta eri tutkimuksien välille. Aihetta käsittelevien tutkimuksien vähäisen määrän takia keskeiseksi rajoitteeksi osoittautui myös tutkittavien laaja ikäjakauma, kulttuurilliset tekijät ja erilaiset tavat toteuttaa seikkailukasvatusta.