Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus : mikä lapsia ja nuoria liikuttaa peruskoulun välitunneilla?
Tekijät
Päivämäärä
2023Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää lasten ja nuorten fyysiseen aktiivisuuteen yhteydessä olevia tekijöitä peruskoulun välitunneilla. Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteena olivat koulupihan fyysiset olosuhteet, kuten koulupihan luonto, koko, pinnanmuodot, ja kiinteät välineistöt. Muita tekijöitä olivat käytössä olevat välituntivälineet, organisoitu toiminta ja valvonta välitunneilla.
Liikkuminen parantaa terveyttä ja ehkäisee sairauksia. Lapsista ja nuorista kuitenkin vain noin kolmasosa täyttää liikkumissuositukset, minkä vuoksi lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta olisi hyvä saada lisättyä. Välitunnit soveltuvat tähän hyvin, sillä niitä on peruskoulun aikana Suomessa noin 2000 tuntia ja liikuntaa noin 600 tuntia. Fyysisellä aktiivisuudella tarkoitetaan kaikkea liikettä, kun taas liikunnalla viitataan usein tarkoituksenmukaisuuteen ja suunnitelmallisuuteen. Fyysinen aktiivisuus sopii terminä paremmin tähän tutkielmaan, sillä välitunneilla voidaan katsoa myös tapahtuvan liikettä liikunnan lisäksi.
Tulosten mukaan koulun välitunneilla lasten ja nuorten fyysiseen aktiivisuuteen oli yleisimmin positiivisesti yhteydessä koulupihan monipuolisuus. Suurempi pihan koko, pinnanmuotojen vaihtelu, sekä useat kiinteät välineet olivat yhteydessä fyysisen aktiivisuuden esiintymiseen ja lisääntymiseen. Välituntivalvonnasta ja organisoidun toiminnan yhteydestä lasten ja nuorten fyysiseen aktiivisuuteen välitunneilla löytyi vastakkaisia tuloksia. Tutkielmassa käsiteltyjen tekijöiden yhteisvaikutus näyttäisi olevan positiivisesti yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen. Tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi koulupihan suunnitteluvaiheessa.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Koulupihojen tarjoumat fyysiselle aktiivisuudelle välitunneilla
Kandén, Joona; Porkola, Santeri (2024)Päivittäisen liikkumissuosituksen saavuttavat nykyään vain noin joka kolmas lapsi ja nuori. Peruskoulun aikana välitunteja on ajallisesti yli kolme kertaa enemmän kuin liikuntatunteja, minkä vuoksi välituntien aikainen ... -
Koulupihojen tarjoumien yhteyksiä lasten ja nuorten fyysiseen aktiivisuuteen välitunneilla
Kandén, Joona (2023)Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää koulupihojen tarjoumien yhteyksiä lasten ja nuorten fyysiseen aktiivisuuteen välitunneilla. Tavoitteena on löytää keinoja, joilla koulujen pihoilla voidaan edistää tai lisätä ... -
Vanhempien merkitys lasten ja nuorten fyysisessä aktiivisuudessa
Koskinen, Vilma (2022)Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on tarkastella, millainen merkitys vanhemmilla on 6-15- vuotiaiden kouluikäisten lasten ja nuorten fyysisessä aktiivisuudessa ja millä eri tavoilla he voivat vaikuttaa liikunnallisen ... -
Covid-19-rajoitukset söivät lasten ja nuorten fyysisen kunnon
Haapala, Eero A. (Liikuntatieteellinen seura, 2021) -
Eri sukupolviin kuuluvien henkilöiden kokemuksia kansakoulun ja peruskoulun ala-asteen välitunneista : narratiivinen tutkimus oman sukuni kokemana
Hakola, Anni (2018)Hakola, A. 2017. Eri sukupolviin kuuluvien henkilöiden kokemuksia kansakoulun ja perus-koulun ala-asteen välitunneista. Narratiivinen tutkimus oman sukuni kokemana. Liikuntatie-teellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.