Eettiset ja epäeettiset henkilöstöjohtamisen käytänteet itseohjautuvassa organisaatiossa
Authors
Date
2023Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia eettisiä ja epäeettisiä henkilöstöjohtamisen käytänteitä yhdessä itseohjautuvassa eli itsensä esihenkilöttömäksi julkilausuneessa organisaatiossa. Tarkoituksena oli kuvata, millaiset henkilöstöjohtamisen käytänteet organisaation työntekijät kokivat eettisiksi ja millaiset epäeettisiksi. Tutkimuksen aihe koettiin tärkeäksi, koska tutkimusta itseohjautuvista organisaatioista on vielä varsin vähän ja etenkään henkilöstöjohtamisen käytänteistä itseohjautuvissa organisaatioissa ei ole paljoa tietoa.
Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisen tapaustutkimuksen menetelmin. Tutkimuksen aineisto koostui yhdessä ICT-alan organisaatiossa kerätyistä kahdeksan henkilön haastatteluista. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa teemoittelua. Tutkimuksessa löydettiin yhteensä seitsemän eri henkilöstöjohtamisen käytänteiden teemaa: rekrytointi, palkka, työprosessit, kasvu ja kehitys, informaation kulku, työhyvinvointi, ja itseohjautuvuus. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että pääasiallisesti työntekijät kokivat kohdeorganisaatiossa olevan käytössä hyvin eettisiä henkilöstöjohtamisen käytänteitä. Jaottelu eettisiin ja epäeettisiin käytänteisiin ei kuitenkaan ollut selkeä, vaan käytänteen eettisyys riippui hyvin paljon siitä, mistä kulmasta teemaa tarkasteltiin. Eri käytänteet olivat myös päällekkäisiä ja toisiinsa kietoutuneita, joten niiden täydellinen erotteleminen olisi ollut hankalaa ja keinotekoista, joten tähän ei tässä tutkimuksessa edes pyritty.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25541]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kohti vastuullista johtamista : pienen työeläkealan asiantuntijaorganisaation uusi henkilöstöjohtamisen malli
Paulaharju, Marina (2021)Tämän tutkielman tavoitteena oli luoda kohdeorganisaatiolle uusi vastuullisen henkilöstöjohtamisen malli. Samalla pyrittiin lisäämään kohdeorganisaation henkilöstön ymmärrystä vastuullisesta johtamisesta, sen periaatteista ... -
Opettajien eettinen kuormittuneisuus ja eettiset dilemmat
Enlund, Emmi; Luokkanen, Mari (2012)Tutkimuksessa tarkasteltiin opettajien eettistä kuormittuneisuutta, eettisten dilemmojen sisältöjä sekä niissä esiintyviä sidosryhmiä kahden eri dilemmatyypin suhteen. Eettistä kuormittuneisuutta kuvattiin eettisten ... -
Eettiset ristiriidat sosiaalityössä sosiaalityöntekijöiden kertomana
Kinnunen, Sari (2019)Tutkimuksen tavoitteena on kuvata sosiaalityössä esiintyviä eettisiä ristiriitoja. Tutkimuskysymykseni on mitä eettisiä ristiriitoja sosiaalityöntekijät kohtaavat työssään? Olen kiinnostunut siitä, ovatko sosiaalityöntekijät ... -
“Ohjaaja on kuin luotsi, joka tukee ja ohjaa läpi karikkojen” : eettiset perusperiaatteet opinto-ohjaajien näkökulmasta
Raappana, Essi; Sariola, Elina (2021)Pro gradu –tutkielmamme tarkoituksena on selvittää, millaisia eettisiä perusperiaatteita opinto-ohjaajilla on ohjaamassa heidän työskentelyään ja miten nämä perusperiaatteet näkyvät ohjaajien käytännön työssä. Tutkimus ... -
Eettisen johtamisen konsulttityön toteuttaminen organisaatioissa : konsulttien näkemyksiä
Ranto, Tiia (2023)Organisaatiot saavuttavat merkittävää kilpailuetua toimimalla eettisesti. Tutkimusten mukaan eettisyys on tärkeä arvo myös työntekijöille. Epäeettiseen toimintaan kiinnitetään huomiota, mutta siihen puuttuminen koetaan ...