Lasten vuorovaikutusosaamisen kehittyminen : tarkastelussa professionaaliset vuorovaikutussuhteet toimintaterapia-aiheisissa blogikirjoituksissa
Vuorovaikutusosaamisen kehittyminen on olennainen osa lasten kasvua ja kehitystä ja sitä voidaan tukea
tarvittaessa esimerkiksi toimintaterapiassa. Tämän tutkielman tavoitteena on tuoda esiin
professionaalisessa vuorovaikutussuhteessa ilmeneviä toimintaterapian keinoja, joilla voidaan tukea
lasten vuorovaikutusosaamisen kehittymistä. Tutkielman aineisto kerättiin julkisista terveysalan
organisaatioiden blogeista. Tutkielma toteutettiin laadullisella menetelmällä ja aineisto, 42
blogikirjoitusta, analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla.
Tutkimustulokset esiteltiin lasten vuorovaikutusosaamisen kehittymisen osalta jaoteltuna
vuorovaikutusosaamisen ulottuvuuksien, kognitiivisen, affektiivisen ja behavioraalisen ulottuvuuden
mukaisesti. Tuloksissa lasten vuorovaikutusosaamisen kehittyminen jakautui jokaiseen
vuorovaikutusosaamisen ulottuvuuteen. Toimintaterapian keinoina tuloksissa havaitaan toiminnan
mallittaminen, viestinnän apuvälineiden hyödyntäminen, yhdessä tekeminen, läsnäolo ja kuunteleminen,
positiivisen palautteen antaminen, kysymysten esittäminen, tiedon jakaminen ja kouluttautuminen.
Jokaisella toimintaterapian keinolla voidaan tukea kaikkia vuorovaikutusosaamisen ulottuvuuksia.
Tulosten pohjalta voidaan havaita, että toimintaterapialla voidaan tukea laajasti lapsen
vuorovaikutusosaamisen kehittymistä.
Toimintaterapian mahdollisuudet vuorovaikutusosaamisen kehittymisen tukena on merkittävää
ymmärtää yhteiskunnassa laajemminkin. Tutkielman tulokset tuovat lisää tietoa lasten
vuorovaikutusosaamisen kehittymisestä sekä professionaalisessa vuorovaikutussuhteessa ilmenevistä
toimintaterapian keinoista vuorovaikutusosaamisen tukemisena. Tulokset soveltuvat viestinnän ja
vuorovaikutuksen ammattilaisille, jotka ovat kiinnostuneet tutkimaan sosiaali- ja terveysalan
vuorovaikutusilmiöitä. Tutkielman tuloksia voivat hyödyntää myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset
ja erityisesti toimintaterapeutit sekä lasten lähipiiriin kuuluvat aikuiset.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Lasten jalkapallovalmentajien vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen
Vainio, Olli (2019)Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli kuvata ja ymmärtää, millaista vuorovaikutusosaamista lasten jalkapallovalmennus valmentajalta edellyttää, sekä miten lasten jalkapallovalmentajien vuorovaikutusosaaminen voi ... -
Rekrytoijien käsityksiä työnhakijoilta edellytetystä vuorovaikutusosaamisesta ja työnhakijoiden vuorovaikutusosaamisen arvioinnista rekrytointihaastatteluissa
Alainen, Suvi (2021)Tämän tutkielman tavoitteena oli kuvata ja jäsentää rekrytoijien käsityksiä työnhakijoilta edellytetystä vuorovaikutusosaamisesta sekä työnhakijoiden vuorovaikutusosaamisen arvioinnista rekrytointihaastattelutilanteissa. ... -
Vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä
Laajalahti, Anne (Jyväskylän yliopisto, 2014) -
Nuorten syrjäytyminen ja vuorovaikutusosaaminen : kirjallisuuskatsaus nuorten syrjäytymistä ja vuorovaikutusosaamista käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen
Linna, Tapani; Rantala, Joonas (2014)Tässä tutkielmassa perehdytään nuorten syrjäytymiseen ja vuorovaikutusosaamiseen systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla. Tutkielman tavoitteena on kartoittaa, jäsentää ja analysoida sitä, miten nuorten syrjäytyminen ... -
Työyhteisön jäsenten välinen palautevuorovaikutus ja sen edellyttämä vuorovaikutusosaaminen
Kalinainen, Tanja (2018)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata työyhteisön jäsenten välistä eli esimies-alais- ja vertaissuhteissa ilmenevää palautevuorovaikutusta ja sen edellyttämää vuorovaikutusosaamista asiantuntijoiden näkökulmasta. ...