Erityistä tukea tarvitseva asiakas sosiaalihuollossa : kategoria-analyysi erityisen tuen käsitteestä sosiaalihuoltolain valmisteluasiakirjoissa
Tekijät
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tutkimus tarkastelee erityistä tukea tarvitsevan asiakkaan käsitettä 2015 voimaan tulleen sosiaalihuoltolain valmisteluasiakirjoissa. Tutkimustehtävänä on kuvata, millaisia oletuksia ja normeja sosiaalihuollon asiakkaisiin ja toimijoihin lainvalmistelussa liitetään erityisen tuen kontekstissa. Keskeinen kysymys on, miten asiakkaan vastuuta ja aktiivisuutta korostavassa palvelujärjestelmässä hahmotetaan sellaisten henkilöiden erityisen tuen tarve, joiden aikuisina oletetaan olevan omissa asioissaan vastuullisia ja aktiivisia toimijoita.
Tutkimusta taustoittaa yksilön vastuuta korostava sosiaalipolitiikka, asiakkaan oikeudet sekä avun
antamisen reunaehdot. Aineiston analyysissä sovelletaan kategoria-analyysiä, jonka myötä tutkimuksen tieteenfilosofinen viitekehys kiinnittyy sosiaaliseen konstruktionismiin.
Analyysin perusteella erityistä tukea tarvitsevan asiakkaan kategoria rakentuu suhteessa aktiivisen
asiakkaan ideaaliin. Erityisen tuen tarpeen nähdään syntyvän yksilön vaikeudesta vastata toimintaympäristön asettamiin vaatimuksiin. Erityinen tuki näyttäytyy sekä mahdollistavana että rajaavana kategoriana, johon liittyy kontrollin mahdollisuus. Tunnistautuminen erityistä tukea tarvitsevaksi toisaalta vapauttaa asiakkaan aktiivisuuden vaateesta, toisaalta mahdollistaa liittymisen aktiivisen ihanneasiakkuuden kategoriaan.
Sosiaalihuollolle erityisen tuen kategoria rakentaa velvoitetta palvelujärjestelmän aktivoimiseen
asiakkaan asiassa. Sosiaalihuoltoon liitetään sekä järjestelmä- että työntekijätasolla asiakkaan oikeuksien turvaamisen, johon sisältyy velvollisuus puuttua palvelujärjestelmän epäkohtiin. Erityisiksi kategorioiksi sosiaalihuollon sisällä muodostuvat omatyöntekijän ja sosiaalityöntekijän kategoriat. Niihin liitetään kategoriasidonnaisina toimintoina tuen antaminen, asiakkaan omien tavoitteiden ja voimavarojen huomioiminen sekä asiakkaan oikeuksien turvaaminen. Erityisesti korostuu sosiaalityöntekijän merkitys erityistä tukea tarvitsevan asiakkaan omatyöntekijänä ja oikeuksien turvaajana sekä hänen palveluistaan päättävänä viranomaisena.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sosiaalityö muutoksissa mukana
Kuorikoski, Tuija (2018)Tässä sosiaalityön pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä, mitä merkityksiä sosiaalityöntekijät antavat sote- ja maakuntauudistukselle ja yhteiskunnassamme vallitsevalle tilalle ja niiden vaikutuksille suhteessa ... -
Romanttisten sanoitusten kategorisointi suomenkielisessä populaarimusiiikissa vuosina 2015−2021 : juhannuksen ja koronaviruspandemian vaikutus
Kultalahti, Jenna (2022)Tutkimuksessa kartoitettiin, millaisia romanttisia viestejä suomenkielisen populaarimusiikin sanoituksiin sisältyy. Työssä vertailtiin, onko viestejä enemmän juhannuksena, kuin muulloin vuodesta. Lisäksi tarkasteltiin ... -
Nahkatakkinen tyttö : Sanna Marinin representaatiot ulkonäköön keskittyvässä uutisoinnissa
Karapalo, Kia (2023)Ammattiroolit ja niihin liittyvät odotukset ovat muuttumassa suomalaisessa yhteiskunnassa vähitellen modernimpaan suuntaan esimerkiksi sen suhteen, kuka ja minkä näköinen henkilö missäkin ammatissa ja asemassa voi toimia. ... -
Normaalin ja epänormaalin rajapinnoilla : lapsuuden kategorioiden historiallisesta analyysista
Tiitinen, Laura; Harrikari, Timo (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022) -
Vertaistuesta voimaa : erityistä tukea tarvitsevien lasten äitien elämänlaatu ja vertaistukikokemukset
Anttila, Maria; Kaitera, Emmi (2015)Erityistä tukea tarvitsevan lapsen tuen tarpeet vaikuttavat koko perheen arkeen, ja saattavat kuormittaa vanhempien jaksamista. Vanhemmat voivat esimerkiksi kokea enemmän stressaantumisen tuntemuksia, ja vanhemmuus voi ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.