Vanhempien koulutustason yhteys korkeakoulu-opiskelijoiden työelämäodotuksiin
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkielmassa tarkasteltiin korkeakouluopiskelijoiden odotuksia tulevaisuuden työelämästä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, eroavatko korkeakoulutettujen ja ei-korkeakoulutettujen vanhempien korkeakoulussa opiskelevien lasten työelämäodotukset toisistaan. Äitien ja isien koulutustasojen eroja tutkittiin erikseen.
Tutkimuksen aineisto on osa Nuorisobarometri 2019 -tutkimusta, joka toteutettiin strukturoituina puhelinhaastatteluina 15–29-vuotiaille nuorille. Tämän tutkimuksen aineistoon valittiin vain ne nuoret, jotka opiskelivat parhaillaan korkeakoulussa, eli ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa, päätoimisesti. Tutkimukseemme valikoitui 417 vastaajaa. Tutkimus oli luonteeltaan määrällinen, ja aineiston analyysi toteutettiin käyttäen riippumattomien otosten t-testiä.
Tutkimuksemme mukaan korkeakoulutettujen ja ei-korkeakoulutettujen äitien tai isien lapset eivät eronneet toisistaan työelämäodotusten suhteen tilastollisesti merkitsevästi. Korkeakoulutettujen vanhempien korkeakoulussa opiskelevat lapset kokivat keskimäärin hieman enemmän huolestuneisuutta tulevaisuuden työelämästä kuin ei-korkeakoulutettujen lapset.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5261]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Opiskelijoiden työelämä- ja yrittäjyystaitojen edistämistä työelämän toimintakulttuuria simuloimalla ja käsitteitä selkeyttämällä
Patja, Päivi; Malin, Virpi; Häkkinen, Reija; Suoranta, Mari (Koulutuksen tutkimuslaitos, 2020) -
Korkeakouluopiskelijoiden kokemuksia opiskelijavaihdosta sekä työelämätaitojen kehittymisestä opiskelijavaihdon aikana
van Niftrik, Milada (2024)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli ymmärtää korkeakouluopiskelijoiden kokemuksia opiskelijavaihdosta. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälaisten työelämätaitojen tutkittavat kokivat kehittyneen ... -
Kilvoittelusta kilpailuun? : artikkelikokoelma Korkeakoulututkimuksen juhlasymposiumista 25.-26.8.2008
Aarrevaara, Timo; Saarinen, Taina (Jyväskylän yliopisto, koulutuksen tutkimuslaitos, 2009) -
Vastaako koulutus työelämän vaatimuksia ja löytyykö työpaikkaa omalta alalta? : vuosina 2010–2020 valmistuneiden liikunnan yhteiskuntatieteiden maistereiden kokemuksia koulutuksesta ja työllistymisestä.
Kokki, Ari-Pekka (2022)Liikuntahallinnon, nykyään liikunnan yhteiskuntatieteiden, koulutusohjelmasta on perinteisesti työllistytty julkisen sektorin virkoihin. Yhteiskunnalliset muutokset ja tiukka taloustilanne ovat pienentäneet julkista sektoria ... -
Yliopistosta työelämään : kehitysprojekti yliopisto-opiskelijoiden työelämätaitojen ja asiantuntijuuden kartuttajana
Malinen, Riikka (2016)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka yliopisto-opiskelijat kokevat kehitysprojektiin osallistumisen ja monitieteisen tiimityön tukeneen työelämätaitojen ja asiantuntijuuden kehittymistä sekä selvittää asiakasyritysten ...