Sosiaalisessa mediassa tapahtuvan finanssimainonnan rooli kuluttajien kokemukseen riskistä
Authors
Date
2023Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Sosiaalinen media kasvattaa suosiotaan jatkuvasti niin kuluttajien, kuin yritystenkin keskuudessa ja sosiaalisen median käyttäjiä on jo lähes 60 % maailman väestöstä. Sosiaalinen media tarjoaa yrityksille mahdollisuuden vaikuttaa kuluttajiin. Sijoitustuotteita ostaessa korostuu erityisesti taloudelliset riskit ja epävarmuus ostopäätöksen jälkeisestä ajasta. Riskin kokemus on kuluttajalle aina subjektiivinen ja sosiaalisen median alustoilla tätä riskiä voidaan vähentää esimerkiksi parantamalla luottamusta alustaa kohtaan.
Tässä laadullisessa pro gradu-tutkielmassa tutkittiin sosiaalisessa mediassa tapahtuvan sisältömarkkinoinnin vaikutuksia kuluttajien kokemukseen riskistä finanssikontekstissa. Tutkielmassa tutkittiin myös eroja luottamuksen näkökulmasta yritysten ja kuluttajien tuottaman sisällön välillä. Tutkimusongelmia lähdettiin ratkaisemaan kahdeksan puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Haastateltavat olivat aktiivisia sijoittajia ja sosiaalisen median käyttäjiä. Haastatteluista kertyi aineistoa noin 40 sivun verran.
Tulokset osoittavat, että sosiaalisessa mediassa tapahtuvalla sisältömarkkinoinnilla on vaikutusta kuluttajien kokemukseen riskistä. Tätä riskin tunnetta voidaan vähentää tuottamalla ajankohtaista ja faktoihin perustuvaa sisältöä. Tulosten mukaan tässä kontekstissa yritysten tuottama sisältö koetaan lähtökohtaisesti luotettavampana, joka osaltaan vähentää riskin kokemusta. Toisaalta taas myös yksittäisen kuluttajien tuottama sisältö voidaan kokea luotettavana, jos kuluttaja luottaa tämän sisällöntuottajan ammattimaisuuteen. Sosiaalisen median sisältöjen tulisi olla tiiviitä ja neutraaliin sävyyn tuotettuja. Niiden tulisi keskittyä tarjoamaan kuluttajille uutta informaatiota selkeällä tyylillä.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25573]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kirjallisuuskatsaus kuluttajien brändisitoutumisesta sosiaalisessa mediassa
Liimatainen, Iia (2017)Liiketoimintaympäristö on muuttunut valtavasti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Kuluttajilla on entistä enemmän valtaa yrityksiä kohtaan ja sosiaalinen median on muuttanut tapaa, jolla yritykset voivat olla ... -
Brändinhallinta sosiaalisessa mediassa
Tukiainen, Milla (2020)Kandidaatintutkielma perehtyy brändinhallintaan sosiaalisessa mediassa. Tutkielmassa käydään läpi brändiin ja sosiaaliseen mediaan liittyvät käsitteet ja perehdytään sosiaalisen median vaikutuksiin brändinhallinnassa. ... -
Syyt yksityisyydestä luopumiseen sosiaalisessa mediassa : hyödyt ja haitat
Myntti, Aleksi (2018)Tämän tutkielma tutkii syitä siihen, miksi sosiaalisen median palvelun käyttäjä luopuu yksityisyydestään julkaisemalla omia henkilökohtaisia tietojaan muun muassa palveluntarjoajan analysoitavaksi ja muiden käyttäjien ... -
Fomo-kuluttaminen nuorten kuluttajien keskuudessa sosiaalisen median kontekstissa
Hakkarainen, Lotta (2023)’Fear of missing out’ eli ‘fomo’ on tunnettu ilmiö erityisesti nuorten keskuudessa. Merkittävä fomo-käsitteeseen liittyvä tekijä on sosiaalinen media, joka on myös merkittävä markkinointikanava, jossa tavoitetaan erityisesti ... -
Millaisia ansaintamalleja henkilöbrändäys mahdollistaa sosiaalisessa mediassa
Manninen, Sofia (2020)Sosiaalinen media on kehittänyt yritysten ansaintamalleja, muuttanut strategioita ja luonut uusia liiketoimintamalleja. Teknologisen kehityksen mahdollistamat, uudet ansaintamallit ovat mielenkiintoisia, koska ne haastavat ...