Sosioekonomisen aseman vaikutus soitinvalintaan
Tutkielmassa tarkasteltiin kuinka sosioekonominen asema vaikuttaa soitinvalintaan. Soitinvalinta on laajasti tutkittu tutkimusalue, mutta sosioekonominen asema ei esiinny näissä tutkimuksissa päänäkökulmana. Sosioekonominen asema voi toimia harrastustoimintaa rajoittavana tekijänä ja sen myötä musiikkiharrastuksessa soitinvalintaa rajoittavana tekijänä. Tämän tutkielman tavoite onkin laajentaa yleistä käsitystä soitinvalintaan liittyvistä tekijöistä.
Aihetta lähestyttiin kirjallisuuskatsauksen kautta, eli tutkielma koostuu aiemmasta tutkimustiedosta sekä kirjallisuudesta ja ei sisällä itse hankittua tutkimusaineistoa. Kirjallisuutta etsittäessä keskeisiä aihepiirejä oli soitinvalinta, musiikkiharrastus, sosioekonominen asema ja vanhemman rooli kasvatuksessa. Tutkimukset soitinvalinnasta olivat kuitenkin selkeästi laajimmassa käsittelyssä.
Soitinvalintaan vaikuttavat tekijät tulivat entuudestaan olemassa olevan kirjallisuuden myötä esille. Soitinvalintaan vaikuttavat tekijät voidaan jakaa sosiaalisiin, henkilökohtaisiin sekä soitinkohtaisiin tekijöihin. Myös vanhempien rooli soitinvalinnassa sekä laajemmin musiikillisessa kehityksessä on laajasti esillä. Sosioekonominen asema ja musiikkiharrastus kulkevat tutkielman mukana merkittävinä tekijöinä.
Tutkielman pohjalta on vaikea tehdä lopullisia päätelmiä sosioekonomisen aseman vaikutuksesta soitinvalintaan. Tutkielmassa ilmenee sosioekonominen aseman vaikutus harrastustoimintaan ja tutkielmassa esitellyistä soitinvalintaan vaikuttavista tekijöistä yksi on esimerkiksi soittimen kustannukset. Näinollen sosioekonomisen asemalla on siis vaikutusta soitinvalintaan. Aihe tarvitsee kuitenkin kipeästi jatkotutkimusta, jotta sosioekonomisen aseman vaikutuksesta soitinvalintaan on mahdollista tehdä tarkempia johtopäätöksiä.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sosioekonomisen aseman, musiikkiharrastuksen ja psyykkisen hyvinvoinnin yhteydet
Vitikka-Koponen, Pirja (2019)Sosioekonomisen aseman on osoitettu olevan yhteydessä henkilön terveyttä ylläpitäviin ja edistäviin voimavaroihin kuin myös tiedetään musiikin ja laulamisen olevan positiivisesti yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin. Tässä ... -
Kouluympäristöissä toteutettujen interventioiden vaikutus fyysiseen aktiivisuuteen alemman sosioekonomisen aseman lapsilla ja nuorilla
Skonbäck, Petra (2024)Yhteiskunnallisena huolen aiheena on lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden lasku sekä terveyserojen kasvu. Yhä harvempi lapsista ja nuorista saavuttaa liikuntasuosituksen liikkua 60 minuuttia reippaasti tai raskaasti ... -
Sosioekonomisen aseman representaatiot Disneyn Rottatouille-animaatioelokuvassa
Viljanen, Eveliina (2021)Tutkimukseni käsittelee sosioekonomisen aseman representaatiota Disneyn Rottatouille-elokuvassa. Lapsille suunnattu elokuva on etulyöntiasemassa puhuttaessa lapsille annettavista malleista ja arvoista, sillä kulttuurituotteena ... -
Sosioekonomisen aseman yhteys tietokoneen käyttöön iäkkäillä miehillä ja naisilla
Kervinen, Heidi (2019)Tietotekniikan merkitys kansalaisten arjessa on kasvanut kiihtyvällä tahdilla viime vuosikymmenten aikana, ja useat palvelut ovat siirtyneet osittain tai kokonaan sähköisiksi. Jotkut väestöryhmät, kuten ikääntyneet ja ... -
Sosioekonomisen aseman yhteys nuorten itsetuntoon : WHO-Koululaistutkimus
Korpela, Kaisa-Reetta (2014)Tämän Pro Gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää 7- ja 9-luokkalaisten suomalaisten tyttöjen ja poikien sosioekonomisen aseman yhteyttä itsetuntoon sekä saada tietoa tyttöjen ja poikien itsetunnon tasosta. Tavoitteena ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.