Liikuntapedagogiikan opiskelijoiden minäpystyvyys liikunnanopetuksen osa-alueilla ja eri liikuntaympäristöissä
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
© The Author(s)
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten liikuntapedagogiikan opiskelijat kokevat
minäpystyvyytensä liikunnan opetuksen osa-alueilla ja eri liikuntaympäristöissä. Lisäksi
tarkoituksena oli selvittää, onko liikuntapedagogiikan opiskelijoiden minäpystyvyydessä eroja
opintojen eri vaiheissa, ja onko liikunnan opetuksen osa-alueiden tai eri liikuntaympäristöjen
minäpystyvyyksien välillä keskinäisiä yhteyksiä.
Tutkimuksen kohderyhmä muodostui Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan
liikuntapedagogiikan opiskelijoista, jotka olivat aloittaneet opintonsa vuosien 2018–2022
välillä (N=221). Tutkimus oli osa liikuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden
opetusvalmiuksia ja osaamisen kehittymistä koskevaa tutkimusta. Tutkimus toteutettiin
sähköisellä opiskelijan osaaminen ja valmiudet -kyselylomakkeella syksyllä 2022
liikuntapedagogiikan opintojen yhteydessä. Tutkimuskysely muodostui 44 väittämästä, joissa
opiskelijoita pyydettiin arvioimaan, miten luottavaisia he olivat kyvyistään suoriutua erilaisista
liikunnan opettamiseen liittyvistä tehtävistä. Väittämiin vastattiin asteikolla 1–10. Tutkimuksen
vastausprosentiksi muodostui 80,7 %. Tutkimusaineistoa analysoitiin kvantitatiivisesti
yksisuuntaisella varianssianalyysillä sekä Pearsonin korrelaatiokertoimella. Aineiston
kuvaamisen käytettiin lisäksi frekvenssejä, keskiarvoja, keskihajontaa sekä prosenttijakaumia.
Tutkimuksen luotettavuutta tutkittiin Cronbachin alfa -kertoimella.
Tutkimustuloksemme osoittivat, että opiskelijoiden minäpystyvyys oli korkein teknologian
hyödyntämisen sekä oppilaiden taitotason huomioimisen osa-alueilla. Matalimmaksi
minäpystyvyys koettiin erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opettamisessa sekä arvioinnissa.
Voimakkaimmat keskinäiset yhteydet löytyivät taitotason huomioimisen ja ohjeiden annon,
sekä tieteellisen tiedon ja sisällön hallinnan kesken. Eri liikuntaympäristöistä minäpystyvyys
koettiin korkeimmaksi vapaa-ajan pelien sekä palloilun opettamisessa, ja matalimmaksi
erilaisten tanssien ja rytmiliikunnan opettamisessa. Ainoastaan rytmiliikunnan ja erilaisten
tanssien välinen yhteys oli voimakas. Lisäksi uinti ja vesiturvallisuus oli liikuntaympäristöistä
ainoa, joka oli kohtalaisesti yhteydessä kaikkien ympäristöjen kanssa. Korkeimmaksi
minäpystyvyytensä liikunnan opetuksen osa-alueilla sekä eri liikuntaympäristöissä kokivat
lähes aina kolmannen tai neljännen vuosikurssin opiskelijat, ja matalimmaksi puolestaan
ensimmäisen tai toisen vuosikurssin opiskelijat.
Tutkimustuloksemme osoittavat, että liikunnanopettajakoulutukseen voisi lisätä
arviointitaitojen kehittämistä sekä erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opettamiseen liittyviä
sisältöjä. Lisäksi koulutuksessa voisi olla enemmän rytmiliikunnan ja erilaisten tanssien
sisältöjä sekä opetusharjoitteluita. Opetusharjoittelut ovat tutkimusten mukaan tärkeässä
asemassa tulevien liikunnanopettajien minäpystyvyyden kehittymiselle liikunnanopetuksessa.
...
The purpose of this study was to examine how pre-service PE teachers experience self-efficacy
in the subareas of teaching PE and the different physical exercise environments. Furthermore,
the purpose was to find differences in the self-efficacy of pre-service PE teachers during the
different phases of their studies and whether correlations exist between the subareas of teaching
PE or the different physical exercise environments.
The target group of this study consisted of students from Jyväskylä University’s faculty of Sport
and Health Sciences who began their studies during 2018-2022 (N=221). This study was a part
of the Sport and Health Sciences faculty’s research on its students’ teaching readiness and
competence development. The study was conducted through an electronic questionnaire on the
students’ teaching readiness and competence during the fall studies of 2022. The questionnaire
consisted of 44 claims, where the students were asked to assess how confident they were of
their skills in performing teaching PE related tasks. The claims had an answer scale of 1–10.
The overall response rate was 80.7 %. The research material was analyzed quantitatively
through a one-way variance analysis and the Pearson’s correlation coefficient. Additional
analysis on the material utilized frequencies, averages, standard deviation and percentage
distributions. The reliability of the research material was examined with the Cronbach alfa
coefficient.
The results of our study suggested that the students’ self-efficacy was at its highest in the
subareas of using technology and accommodating skill level differences between pupils. The
lowest self-efficacy was experienced in teaching students with special needs and assessment.
The strongest correlations were between accommodating skill level differences and instruction,
and between PE content knowledge and applying scientific knowledge in teaching PE. The self efficacy of the different physical exercise environments was the strongest in teaching leisurely
games and ball games, whereas the weakest self-efficacy was in teaching different dances and
rhythmic exercise. The only strong correlation was between rhythmic exercise and different
dances. Additionally, teaching swimming and water related safety was the only environment
which had a moderate correlation to all other environments. The highest self-efficacy in the
subareas of teaching PE and in the different physical exercise environments were almost always
experienced by students in their third or fourth year of their studies, whereas the weakest by
students in their first or second year.
According to the results of our study, the subareas of assessment and teaching students with
special needs could be developed further in the pre-service physical education curriculum.
Furthermore, it could be beneficial to incorporate more content for rhythmic exercise, different
dances and teaching apprenticeships. Other research has demonstrated that teaching
apprenticeships play an important role in the self-efficacy development of future PE teachers.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sukupuolen diskurssit liikuntapedagogiikan opiskelijoiden kouluttajien puheessa
Sahlman, Paula (2017)Sahlman, P. 2017. Sukupuolen diskurssit liikuntapedagogiikan opiskelijoiden kouluttajien puheessa. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma, 77 s., 1 liite. Tässä ... -
Alakoulun liikunnanopetuksen toteuttaminen : onko liikuntapedagogisen koulutuksen laajuudella merkitystä opettajan osaamiseen?
Peura, Maria (2024)Tämän tutkielman tarkoituksena on perehtyä alakoulun liikunnanopetukseen ja sen toteutukseen. Tutkielmassa pyritään selvittämään, miten liikuntapedagogisen koulutuksen laajuus vaikuttaa opettajan osaamiseen. Sisällössä ... -
Liikuntapedagogiikan opiskelijoiden ravintolisien käytön yleisyys ja motiivit
Pölönen, Pekka (2010)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.