Varauksellisesta yhteistyöstä konfliktiin : metanarratiivinen kirjallisuuskatsaus Venäjän uhkakäsityksistä länsimaisessa tutkimuksessa 1999–2021

Abstract

Tutkimuksessa selvitettiin, millä tavoin englanninkielinen länsimainen tutkimus on tulkinnut Venäjän uhkakäsityksiä vuosien 1999 ja 2021 välillä. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen kirjallisuuskatsaus ja siinä on hyödynnetty metanarratiivisen kirjallisuuskatsauksen menetelmää. Tutkimuksen aineiston keräämisen tueksi toteutettiin asiantuntijakysely Venäjän turvallisuuspolitiikan asiantuntijoille. Tutkimuksen aineisto analysoitiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja teoriaohjaavaa päättelyä hyödyntäen. Aineistoksi valikoitui yhteensä 87 englanninkielistä nimikettä. Aineisto kerättiin kahdeksasta tietokannasta, 18 muusta verkkolähteestä sekä tutkimuskirjallisuudesta.

Analysoitujen tutkimuksien metodologisista perusteista hahmoteltiin neljä erilaista näkökulmaa, joiden kautta Venäjän uhkakäsityksiä on tarkasteltu. Poliittisstrategisen näkökulman omaava tutkimus katsoo, että Venäjän uhkakäsitys on johdateltavissa julkituoduista viesteistä, toimista ja diskursseista, kun sotilasstrateginen näkökulma näkee uhkakäsityksen perustuvan sotilaallisiin suorituskykyihin ja niiden tasapainoon. Historiallinen näkökulma näkee menneet tapahtumat ja historiallisen itseymmärryksen keskeisenä uhkakäsitykselle. Sosiologinen näkökulma eroaa metodologisesti selkeimmin kolmesta edellisestä, ja katsoo uhkakäsityksen ilmenevän kansalaisten ja eliittien asenteissa, mielipiteissä, normeissa sekä arvoissa.

Tutkimuksesta havaittiin kaksi sisällöllistä avainulottuvuutta. Venäjän uhkakäsitystä tarkasteltiin usein suhteessa Venäjän ja lännen suhteisiin. Tästä ulottuvuudesta hahmottui kolme eri ajallista kokonaisuutta, joissa vuosina 1999–2007 tutkimus kuvasi suhteita varauksellisena yhteistyönä, vuosien 2008–2014 välillä kriisiytymässä olevina ja vuoden 2015 jälkeen konfliktina. Toinen avainulottuvuus liittyi Venäjän uhkakäsityksen motiiveihin ja ajureihin, joihin valtaosa tutkimuksesta suhtautui lähtökohtaisesti kriittisesti.

Pitkittäistarkastelun perusteella länsimainen tutkimus Venäjän uhkakäsityksistä on tarkastelujaksolla kyennyt ennakoimaan ja selittämään hyvin Venäjän toimintaa. Tutkimuksen perusteella Venäjän viestimillä uhkanarratiiveilla on usein ollut yhteys sen ulko- ja sotilaspoliittiseen toimintaan, ja ne omaavat siksi hyvän selitysvoiman ennakoidessa Venäjän ulko- ja sotilaspoliittista toimintaa.

The aim of the study was to find out how the English-written studies from Europe and North America have interpreted Russia’s threat perceptions between the years 1999 and 2021. The study is a qualitative literature review, and it applies the method of meta-narrative review. An expert survey for specialists in Russia's security policy was conducted to support the collection of research data. The research material was analyzed using material-oriented content analysis and abductive reasoning. The final material included 87 titles and it was collected from 8 different databases, 18 different internet-sources and from different literature.

From the materiel, four different methodological perspectives were found, which were used to study Russia’s threat perceptions. The research with a political perspective considers that Russia's perception of threat can be derived from published messages, actions, and discourses, while military strategic perspective focuses on military capabilities and their balances. Historical perspective sees past events and historical self-understanding as essential to the threat perceptions. Sociological perspective differs methodologically from these three the most clearly and sees that threat perceptions appears in attitudes, views, norms, and values of the public and the elites.

There were found two key dimensions from the materiel. Most of the materiel studied Russia’s threat perceptions in the light of the relations between Russia and the West. There were three different consecutive periods, where the relations were first described as a suspicious cooperation between 1999–2007, then as a crisis between 2008–2014, and lastly as a conflict since 2015. Another key dimension was related to Russia’s motives and drivers for its threat perceptions, which the vast majority of the research was initially critical of.

Based on a longitudinal review, the Western studies about Russia’s threat perceptions has managed to predict and explain Russia’s actions relatively well. Based on this study, it can be concluded that Russia’s strategic narratives about its threat perceptions are quite often linked to its military and foreign policy activities, and therefor they are notable indicators when predicting Russia’s actions on military and foreign policy.