Miten muuttaa käytäntöjä ihmisen ja luonnon kannalta kestäviksi? : ekososiaalinen sivistys käytäntöarkkitehtuuriteorian valossa

Abstract

Aikamme suurin haaste ei ole luotettavan tiedon puuttuminen vaan toimintatapojemme muuttaminen. Kasvatus ja koulutus ovat ratkaisevia, jotta käytäntöjämme voisi muuttaa sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämmiksi maapallon ekosysteemien ollessa kriisissä. Tässä artikkelissa hahmotellaan käytäntöteoreettista näkökulmaa kestävän elämänmuodon edistämiseksi kasvatuksen ja sivistyksen avulla. Ratkaisuksi ongelmaan on ehdotettu ekososiaalisen sivistyksen lisäämistä. Perinteinen tulkinta sivistyksestä on kuitenkin ongelmallinen sen ollessa kognitiivisesti painottunutta, abstraktia ja ihmiskeskeistä. Ehdotamme sivistyksen tulkintaa, joka painottaa käytäntöjen ontologista ensisijaisuutta. Huomio kohdistuu tällöin erityisesti käytäntöjen ennakkoehtoihin, jotka estävät tai mahdollistavat käytäntöjen muuttamisen. Kutsumme näitä käytäntöarkkitehtuureiksi, jotka ovat sosiaalisten käytäntöjen järjestäytymismuotoja samanaikaisesti rajaten ja mahdollistaen arkisten toimintatapojen muuttamista. Muutoksen edellytyksenä on, että tiedostamme näiden käytäntöarkkitehtuurien luonteen ja niiden merkityksen käytäntöjen muuttamiselle kestävään suuntaan. Tämä tuo uusia haasteita myös kouluille.

The greatest challenge of our time is not the lack of reliable knowledge but changing the way we do things. Education – sivistys – is a process of formation of persons and societies (cf. the German Bildung). Schooling is the institution intended to promote education. Both education and schooling are crucial to making our practices more socially and ecologically sustainable at a time when the Earth’s ecosystems are in crisis. This article outlines a practice-theoretic perspective for promoting a sustainable way of life through education (sivistys) through the enhancement of eco-social sivistys. However, the traditional interpretation of sivistys is problematic, because it is cognitively oriented, abstract and human-centered. We propose an interpretation of sivistys that emphasises the ontological primacy of practices. This draws attention to the arrangements that prefigure how practices can change. These arrangements combine to form practice architectures, which work as conditions enabling or constraining everyday practices. A precondition for eco-social change is to reveal the existing practice architectures that hold everyday social practices in place, and to create changed practice architectures that will support and sustain changed practices. This brings new challenges to schools.