Rakennetun ympäristön yhteys ikääntyneiden fyysiseen aktiivisuuteen
Tekijät
Päivämäärä
2023Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Tämän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää rakennetun ympäristön ja ikääntyneiden fyysisen aktiivisuuden välistä yhteyttä. Erityisesti tarkastellaan, mitkä rakennetun ympäristön piirteet edistävät ikääntyneiden fyysistä aktiivisuutta. Aihetta on tutkittu aikaisemminkin hieman erilaisin rajauksin. Kuitenkin on perusteltua tehdä katsaus uusimmista tutkimuksista, koska ikääntyneiden määrän kasvaessa väestössä, on entistä tärkeämpää selvittää ikäryhmän fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Katsauksen kirjallisuushaku tehtiin kahdessa kansainvälisessä tietokannassa 7.10.2022: Medline (Ovid) ja SPORTDiscus (EBSCO). Aineistoksi valikoitui seitsemän vuosina 2016–2020 julkaistua tutkimusartikkelia, joista kuusi on toteutettu poikkileikkausasetelmalla ja yksi pitkittäisasetelmalla. Kaikki tutkimukset tarkastelivat rakennetun ympäristön ja fyysisen aktiivisuuden yhteyttä. Eroavaisuuksia tutkimusten välillä oli tarkastelun kohteena olevissa ympäristöominaisuuksissa ja niiden arviointimenetelmissä. Tutkimuksissa oli siis käsitelty osittain erilaisia ympäristön ominaisuuksia ja arvioitu niitä erilaisin menetelmin. Keskeinen yhdistävä tekijä sen sijaan oli objektiivisesti mitattu fyysinen aktiivisuus. Tutkimusten tulokset ovat hieman ristiriidassa keskenään. Viidessä tutkimuksessa havaittiin vähintään yhden ympäristömuuttujan olevan yhteydessä ikääntyneiden fyysiseen aktiivisuuteen. Näitä tutkimuksissa havaittuja ympäristön piirteitä olivat jalkakäytävän saatavuus, yleinen käveltävyys, suurempi väestötiheys, lähimmän rautatieaseman keskimääräinen etäisyys, pienempi risteystiheys, puiston läheisyys, kävely- ja pyöräilymahdollisuudet, maankäytön monimuotoisuus, yksityiset virkistystilat, naapuruston turvallisuus, hiljaisuus sekä esteettisyys. Kahdessa tutkimuksessa sen sijaan suoraa yhteyttä rakennetun ympäristön ja fyysisen aktiivisuuden välillä ei löydetty. Katsaus osoitti, että jotkin rakennetun ympäristön piirteet voivat kannustaa ikääntyneitä henkilöitä liikkumaan enemmän kodin ulkopuolella. Ympäristösuunnittelun kohdistamisella oikeisiin paikkoihin voidaan edistää ikääntyneiden fyysistä aktiivisuutta. Tulevaisuudessa on kuitenkin tärkeää saada vielä yksityiskohtaisempaa tietoa ympäristötekijöistä sekä selvittää syitä eroavaisuuksille tutkimusten tuloksissa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5336]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Rakennetun ympäristön yhteys fyysiseen aktiivisuuteen ikääntyvillä kuudessa eurooppalaisessa maassa
Rintamäki, Iida-Maria (2013)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ikääntyneiden eurooppalaisten kokemuksia fyysisestä elinympäristöstään sekä selvittää heidän fyysisen aktiivisuutensa määrää. Pyrkimyksenä oli myös tutkia rakennetun ympäristön ... -
Rakennetun ympäristön yhteys ikääntyneiden lihavuuteen
Auvinen, Aleksi (2023)Tämän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tarkastella rakennetun ympäristön ja ikääntyneiden lihavuuden välistä yhteyttä. Lisäksi tarkoituksena on selvittää mitkä rakennetun ympäristön ominaisuudet lisäävät ... -
Objektiivisten ympäristön esteiden yhteys itsenäisesti asuvien ikääntyneiden ihmisten elämänlaatuun
Kaartokallio, Henriikka (2014)Henriikka Kaartokallio (2014). Objektiivisten ympäristön esteiden yhteys itsenäisesti asuvien ikääntyneiden ihmisten elämänlaatuun. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, Gerontologian ja kansanterveyden pro gradu ... -
Neighborhood Resources Associated With Active Travel in Older Adults : A Cohort Study in Six European Countries
Portegijs, Erja; Timmermans, Erik J.; Castell, Maria V.; Dennison, Elaine M.; Herbolsheimer, Florian; Limongi, Federica; van der Pas, Suzan; Schaap, Laura A.; van Schoor, Natasja; Deeg, Dorly J. H. (Human Kinetics Publishers, 2020)Objectives: To study associations between perceived neighborhood resources and time spent by older adults in active travel. Methods: Respondents in six European countries, aged 65–85 years, reported on the perceived ... -
Tehostetun kotikuntoutuksen vaikutus ikääntyneiden fyysiseen aktiivisuuteen ja toimintakykyyn sairaalajakson jälkeen
Ojala, Saara (2018)Ikääntyneiden on tärkeää olla fyysisesti aktiivisia, sillä se on yhteydessä parempaan toimintakykyyn ja itsenäisyyteen. Sairaalahoidon jälkeen moni ikääntynyt ei saavuta sitä edeltänyttä tasoa toimintakyvyssä. Kustannusten ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.