Koulutuksen yhteydet ravintoaineiden saantiin ja ravitsemussuositusten saavuttamiseen miehillä ja naisilla

Abstract

Sosioekonomiset terveyserot ovat säilyneet Suomessa suurina. Väestön terveyden tiedetään olevan huonompi alemmissa kuin ylemmissä koulutusryhmissä. Merkittävänä terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä pidetään terveellistä ravitsemusta. Tämä tutkimus selvitti aikuisväestön elintarvikeryhmien ja ravintoaineiden saannin eroja sekä ravintoaineiden saantilähteitä miehillä ja naisilla eri koulutusryhmissä. Lisäksi tarkasteltiin eroja ravitsemussuositukset saavuttavien osuuksissa sekä pohdittiin tulosten merkitystä eriarvoisuuden kannalta. Aineistona käytettiin Manner-Suomessa asuvan aikuisväestön ruoankäyttöä ja ravinnonsaantia kartoittavaa FinRavinto 2017 -tutkimusta, joka toteutettiin osana valtakunnallisesti edustavaa FinTerveys 2017 -tutkimusta (n= 10247) 50 tutkimuspaikkakunnalla (30 % otoksesta, 18–74 -vuotiaat). Lopullisen tutkimusaineiston muodostivat henkilöt, joilta saatiin 24 tunnin ruoankäyttöhaastattelulla hyväksytysti kerättyä kahden erillisen päivän ruoankäyttötiedot (n=1655). Kaikki analyysit tehtiin sukupuolittain (naiset 53 %, miehet 47 %). Tilastollisina menetelminä käytettiin lineaarista regressioanalyysia ja SPADE-mallinnusmenetelmää (the Statistical Program to Assess Dietary Exposure). Ravintoaineiden saannissa ja ravitsemussuositukset saavuttavien osuuksissa havaittiin koulutusryhmittäisiä eroja. Miehet ylittivät punaisen ja prosessoidun lihan käyttösuositukset selvästi naisia useammin kaikissa koulutusluokissa; naisilla käyttösuositukset ylittyivät selvästi yleisemmin alimmin koulutetuilla, kun taas miehillä keskitasoisesti koulutetut ylittivät käyttösuositukset alimmin koulutettuja useammin. Ylimmin koulutetut miehet ja naiset saavuttivat folaatin ja C-vitamiinin keskimääräisen tarpeen alimmin koulutettuja useammin, kuten myös kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttösuositukset. Tutkimustulosten avulla voidaan paremmin suunnitella ja kohdentaa ravitsemusinterventioita niitä tarvitseviin väestöryhmiin, jotta väestöryhmittäiset erot ravitsemuksessa ja sitä kautta terveydessä kaventuisivat. Esimerkiksi ravitsemusta ohjaavien politiikkatoimien ja ravitsemusneuvonnan oikeanlainen kohdentaminen edellyttää parempaa ymmärrystä ruokailutottumuksiin vaikuttavien sosiokulttuuristen tekijöiden yhteyksistä sukupuoleen ja koulutukseen sekä taloudellisten ja tietotaidollisten resurssien merkityksestä terveelliselle syömiselle eri väestöryhmissä.