Museologin työpöydältä : 12 esinetutkimusta ja vähän muutakin

Abstract

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran pääsihteeri Urpo Vento (1935–2020) otti yhteyttä 1987 kysyen, voinko toimittaa teoksen isoisäni kansatieteellisistä artikkeleista. Lupasin ja vuonna 1989 ilmestyi teos Kansatieteilijän työpöydältä – Kokoelma Kustaa Vilkunan tutkimuksia ja kirjoituksia. Sijoitin artikkeleiden väliin luvun ”ukon”, isosisän (1902–1980) elämänvaiheista, joten kirja oli samalla hänen suppea elämäkertansa. Otin teoksen nimen yhdestä häneltä perimäni kirjahyllyni kirjasta, jonka selkämyksessä on teksti ”A. M. Tallgren Muinaistutkijan työpöydältä”. Tuollaista kirjaa ei kuitenkaan ole koskaan julkaistu. Isoisäni oli nimittäin sidottanut yhteen kaksi opettajansa Aarne Michaël Tallgrenin (1885–1945) teosta eli ”Muinaistutkimuksen työmaalta” (Otava 1918) ja ”Museomiehen työpöydältä – kirjoitelmia muinaistieteellisten ja antikvaaristen harrastusten historiasta Suomessa” (Tietosanakirja 1924).

Pakollista eläköitymistä lähestyessäni päätin julkaista joukon omia esinetutkimuksiani. Noudatan edellä mainittua nimeämisperinnettä ja annan teokselle nimen Museologin työpöydältä. Kerron kirjoitusten saatteissa, miten päädyin aiheen äärelle. Valitsemani kirjotukset eivät ole uuden eli teoreettisen museologian ytimestä, vaan ne liittyvät pääasiassa vanhaan museologiaan eli museografiaan, sillä olen perin huolissani esinetutkimuksen nykyisestä tilasta Suomessa. Onneksi sitä kuitenkin vielä museoissamme harrastetaan. On myös ymmärretty, että jako aineelliseen ja aineettoman kulttuuriperintöön on varsin keinotekoista, sillä kaikkia aineelliset kohteet, olipa kyseessä esine tai rakennus, syntyvät henkisen prosessin tuloksena. Samoin esimerkiksi aineelliset maailmanperintökohteet määritellään sellaisiksi aineettomin arvoin. Pidän sekä näitä ulkona ”suuressa museossa” olevia kohteita että muistiorganisaatioihin tallennettuja objekteja menneisyydestä kertovina todistuskappaleina, jotka osaltaan auttavat meitä muistamaan ja ymmärtämään. Nykyajan tallennus, johon ryhdyimme Keski-Suomen museossa 1980-luvun alkupuolella iskulauseella ”Tänään on huomenna eilen”, on sekin nykyään olennainen osa museotyötä.

Olen vuodesta toiseen korostanut luennoillani tallennuskohteiden museoarvon merkitystä. Tuo arvo korreloi suuresti sen kanssa, kuinka hyvin ja laajasti kokoelmahankinnat oheistietoineen eli konteksteineen dokumentoidaan. Tässäkin ratkaisee laatu eikä määrä.