Sosiaalisen median merkitys urheilijalle
Tekijät
Päivämäärä
2022Pääsyrajoitukset
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema..
Tämä tutkielma kertoo urheilijoiden sosiaalisen median käytöstä ja sen vaikutuksesta heille. Tutkielman tarkoituksena on perehtyä siihen, millä tavoin urheilijat sosiaalista mediaa käyttävät. Samalla tutkitaan, millaisia vaikutuksia sosiaalisen median käytöllä on urheilijoille. Tarkoituksena on kertoa sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia urheilijalle sekä kilpailujen ulkopuolella että itse urheilutapahtumassa. Tutkielma on suoritettu laadullisena kirjallisuuskatsauksena.
Sosiaalista mediaa käytetään urheilussa monella tapaa. Se on urheilijalle tärkeä mm. henkilöbrändin luomisen ja ylläpitämisen kannalta. Sosiaalista mediaa järkevästi käyttämällä urheilijan on mahdollista saada taloudellista hyötyä. Kun henkilöbrändi on tarpeeksi vahva, hyödyttää se urheilijan lisäksi myös esimerkiksi urheilujoukkuetta. Urheilutapahtumien aikana on kuitenkin osattava käyttää sosiaalista mediaa järkevästi. Oikeanlainen käyttö voi auttaa urheilijaa saamaan parempia tuloksia, mutta liiallisella sosiaalisen median käytöllä voi olla monia negatiivisia vaikutuksia, joita on syytä ottaa huomioon.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5382]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Urheilijabrändäyksen pelikentällä : naisurheilijoiden näkemyksiä ja kokemuksia henkilöbrändäyksestä sosiaalisen median aikakaudella
Khanoukaeva, Irina (2024)Tässä laadullisessa tutkimuksessa perehdytään naisurheilijoiden näkemyksiin ja kokemuksiin urheilijabrändäyksestä. Tutkimus syventyy tarkastelemaan naisurheilijoiden henkilöbrändäys-työtä, sen merkityksiä ja haasteita. ... -
Liikuntaluokan merkitys nuorelle urheilijalle
Leppälä, Enni; Mäenalanen, Hans (2021)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää niitä merkityksiä, joita liikuntaluokka antaa yläasteikäisen urheilijan urheilu-uralle, mahdolliselle kaksoisuralle sekä muulle elämälle. Nuorten urheilijoiden kokemat merkitykset ... -
Sosiaalisen median vaikutukset kilpaurheilujoukkueen brändipääomaan : tutkimus suomalaisen Lentopallon Mestaruusliigasta
Heinonen, Laura (2021)Digitaalisuuden ja teknologian kehityksen seurauksena sekä brändäys että markkinointi ovat murroksessa. Brändien strateginen johtaminen ja brändipääoman rakentaminen ovat kriittisiä tekijöitä liiketoiminnan menestyksen ... -
Sosiaalisen median merkitys eduskuntatoimittajien ja kansanedustajien vuorovaikutukselle ja politiikan journalismille
Hagert, Kyösti (2017)Tässä pro gradu –työssä tarkastellaan sosiaalisen median merkitystä eduskuntatoimittajien ja kansan- edustajien vuorovaikutukseen sekä poliittiseen journalismiin. Tutkielman tavoitteena on kuvata ja ymmärtää, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.