Rakennustyöläisten työn fyysisen kuormittavuuden arviointi suhteutettuna maksimaaliseen fyysiseen suorituskykyyn

Abstract

Fyysisesti kuormittavissa töissä, kuten rakennustöissä, voi henkilökohtaisen maksimaalisen suorituskyvyn ja työtehtävien aiheuttaman kuormituksen välillä olla työterveyden ja työkyvyn kannalta merkitystä. Rakennustyön fyysistä aktiivisuutta on toistaiseksi tutkittu rajoitetusti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää rakennustyöläisten työn fyysistä kuormittavuutta kiihtyvyysanturilla tehdyillä mittauksilla tavanomaisen työpäivän aikana. Mahdollisia eroja työn fyysisen kuormittavuuden määrässä ja tehossa tarkastellaan ennalta määrättyjen fyysisen aktiivisuuden raja-arvojen perusteella sekä maksimaaliseen kestävyyskuntoon suhteutettuna. Tutkimusaineisto perustuu SKANSKA JAKSAVA -hanketyöhön. Tutkittavina oli 24 rakennustyötä tekevää miestä (ikä 36,1 ±11,9 v, painoindeksi 24,9 ±3,1). Työpäivän aikainen fyysinen aktiivisuus mitattiin monisensorisella SenseWear Armband -mittarilla. Lisäksi tutkittavat täyttivät aktiivisuuspäiväkirjaa päivän työtoiminnoista. Maksimaalinen kestävyyskunto mitattiin epäsuoralla hapenottokyvyn testillä tai kyselyyn perustuvalla arviolla. Työpäivän fyysinen aktiivisuus kuvattiin MET-arvoina (metabolic equivalent; leponaineenvaihdunnan kerrannainen) ja sitä käsiteltiin sekä absoluuttisina arvoina, että yksilölliseen kestävyyskuntoon suhteutettuna. Kestävyyskunto kuvattiin METc-arvoina (METcapacity), joka johdettiin epäsuorasta hapenottokyvyn testistä. Standardoitu maksimaalinen suorituskyky on määritelty 10 METc. Työnaikaista fyysistä aktiivisuutta verrattiin aiemmassa tutkimusnäytössä asetettuihin raja-arvoihin työn suurimmasta sallittavasta keskimääräisestä kuormituksesta työpäivän aikana. Maksimaalinen suorituskyky vaihteli välillä 7,0–17,0 METc ja oli keskimäärin 11,8 METc. Työpäivän aikainen keskimääräinen kuormitus oli 3,5 MET, joka vastaa suorituskykyyn suhteutettuna 31,1 % ja standardoituna arvona 34,8 %. Standardoidut työpäivän keskimääräiset ja maksimaaliset työn kuormittavuuden arvot olivat merkitsevästi suurempia kuin suhteelliset arvot. Erotus oli 3,7 % (p=0,048) ja 13,0 % (p=0,037) keskimääräisten ja maksimaalisten arvojen välillä. Suhteellinen keskimääräinen ja maksimaalinen työteho olivat merkitsevässä negatiivisessa yhteydessä maksimaaliseen suorituskykyyn (r=-0,52, p=0,007 ja r=-0,44, p=0,03). Suhteelliset ja standardoidut työtehon arvot olivat positiivisesti yhteydessä toisiinsa: (keskimääräinen työteho r=0,59, p=0,002 ja maksimaalinen työteho r=0,64, p<0,001). Yhteenvetona voidaan todeta, että rakennustyön aikainen kuormitus vaihtelee, mutta noudattaa aikaisemmin kuvattuja raja-arvoja keskimääräiselle työpäivän kuormittavuudelle. Maksimaalisen fyysisen suorituskyvyn merkitys työn fyysistä kuormittavuutta arvioitaessa on merkittävä ja sen huomiointi tarkentaa yksilöllisen työn fyysisen kuormittavuuden arviointia työpäivän aikana.

The relationship between maximal physical endurance capacity and physical workload can possibly have significant influence for work-related health and ability in physically demanding work, such as construction work. So far, the research findings on the physical activity of construction workers have been limited. The purpose of this study was to assess the average and maximal physical workload of construction workers using an accelerometer measured physical activity during a workday. Possible differences in the duration and intensity of the physical workload will be assessed through previously established values and relative to individual measured values of maximal physical endurance capacity. The study sample is based on a previous SKANSKA JAKSAVA -project. Subjects were 24 male construction workers (age 36,1 ±11,9 y, body mass index 24,9 ±3,1). Physical activity of a workday was measured with a multisensor device SenseWear Armband. Maximal physical endurance capacity was measured with an indirect maximal oxygen uptake test or with an estimation based on a questionnaire. The physical activity of a workday was described in MET-values (metabolic equivalent). The MET-values were assessed as absolute values and relative to maximal endurance capacity. Maximal physical endurance capacity was described as METc-values (METcapacity), that were derived from the maximal oxygen uptake values. The standardized values were attached to a value 10 METc. The measured physical activity was compared to pre-established values from previous research work of the maximal average workload during a full workday. Maximal physical endurance capacity varied between 7,0–17,0 METc and was on average 11,8 METc. The average intensity of the workday was 3,5 MET, which accounts to 31,1 % when considering individual maximal physical endurance capacity and 34,8 % in standardized values. There was a statistically significant difference between the relative and standardized average and maximal workload. The average and maximal workload in standardized values were significantly higher than the corresponding relative values. The mean difference was 3,7 % (p=0,048) and 13,0 % (p=0,037) for average and maximal values, respectively. Average and maximal relative workload values were significantly negatively correlated with maximal endurance capacity (r=-0,52, p=0,007 and r=-0,44, p=0,03, respectively). Relative and standardized workloads were positively correlated (average workloads r=0,59 p=0,002, and maximal workloads r=0,64, p<0,001). In conclusion, the physical workload of construction work varies during a working day, but it is in accordance with the pre-established values of maximal average workload for a full working day. The role of maximal physical endurance capacity in estimating physical workload is significant. Taking maximal physical endurance capacity into account, the accuracy of individual physical workload estimation during a full workday in construction workers improves.