Fyysisen aktiivisuuden kuormittavuuden määrittäminen absoluuttisesti ja kestävyyskuntoon suhteutettuna energiankulutukseen ja lantiolta mitattuihin kiihtyvyysarvoihin perustuen alakouluikäisillä lapsilla

Fyysisen aktiivisuuden on havaittu olevan positiivisesti yhteydessä fyysiseen ja henkiseen terveyteen sekä kehitykseen lapsilla. Kuormittavuus on yksi tärkeimmistä fyysisen aktiivisuuden osatekijöistä ja sen on oltava riittävän suuri, jotta halutut positiiviset vaikutukset saavutetaan. Kuormittavuutta kuvataan kuitenkin yleensä vain absoluuttisilla arvoilla, jotka eivät ota huomioon kestävyyskunnon mukaan vaihtelevaa fyysisen aktiivisuuden yksilöllistä kuormittavuutta. Kiihtyvyysmittarit ovat yksi yleisimmistä tavoista mitata fyysistä aktiivisuutta, vaikkakin niiden kyky arvioida kuormitusta yksilöllisesti onkin kyseenalaistettu. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli ensinnä selvittää, kuinka hyvin kiihtyvyysarvot korreloivat epäsuoralla kalorimetrialla mitatun energiankulutuksen kanssa alakouluikäisillä lapsilla, kun he suorittavat kuormitukseltaan eritasoisia aktiviteetteja. Toiseksi selvitettiin, kuinka hyvin kiihtyvyysarvot kykenevät erottelemaan fyysisen aktiivisuuden aiheuttamaa yksilöllistä kuormitusta kestävyyskunnoltaan eritasoisilla lapsilla. Lisäksi tarkasteltiin, onko suhteellisessa kuormittavuudessa eroja lasten välillä, jos kuormitus suhteutetaan hapenottokyvyn reserviin tai ensimmäiseen ventilaatiokynnykseen. Tutkimukseen osallistuneet lapset (N=34) olivat alakoulun ensimmäiseltä, kolmannelta ja viidenneltä luokalta. Lapset suorittivat kahdeksan aktiviteettia, jotka olivat istuminen, kävely (4 ja 6 km/h) ja juoksu (8 km/h) juoksumatolla, porraskävely, ruutuhyppely sekä omavauhtinen juoksu ja kävely. Tehtävien aikana kiihtyvyyttä mitattiin lantiolle puettavalla kolmiakselisella kiihtyvyysmittarilla ja energiankulutusta epäsuoraan kalorimetriaan perustuvalla liikuteltavalla hengityskaasuanalysaattorilla. Lapsilta mitattiin myös lepoenergiankulutus. Lisäksi polkupyöräergometrilla toteutetun maksimaalisen kuormituskokeen perusteella määritettiin hapenkulutuksen huippuarvo sekä ventilaatiokynnykset. Kiihtyvyysarvojen ja energiankulutuksen välillä oli voimakas korrelaatio (0,809, p<0,001) mitatuissa tehtävissä. Tulokset osoittivat kuitenkin, että kiihtyvyysarvot eivät kykene erottelemaan yksilöiden kestävyyskuntoon suhteutettua kuormittumista. Lisäksi havaittiin, että vaikka lapset työskentelevät samassa suhteessa hapenottokyvyn reserviin, voi kuormitus suhteessa ensimmäiseen ventilaatiokynnykseen vaihdella yksilöiden välillä. Tämän seurauksena fyysisen aktiivisuuden fysiologiset vasteet voivat olla erilaiset, jos kuormitusta kuvataan ainoastaan hapenottokyvyn reserviin suhteutettuna. Jatkossa tulisi tarkemmin tutkia mahdollisuuksia ottaa kestävyyskunto huomioon fyysistä aktiivisuutta tarkastelevissa tutkimuksissa. Tarkemman yksilöllisen kuormituksen havaitsemiseksi kuormitus tulisi suhteuttaa ennemmin ensimmäiseen ventilaatiokynnykseen kuin hapenottokyvyn reserviin.