Perusterveydenhuollon fysioterapeuttien kokemuksia suoravastaanottotoiminnasta ja -työstään

Abstract

Fysioterapeuttien suoravastaanotolla tarkoitetaan toimintamallia, jossa asiakkaalla on mahdollisuus hakeutua fysioterapeutin vastaanotolle ilman lääkärin lähetettä. Suomessa fysioterapeutin suoravastaanoton toimintamalli on ollut perusterveydenhuollossa käytössä reilun vuosikymmenen ajan ja toiminta on yleistynyt myös maailmanlaajuisesti. Vaikka suoravastaanottotoiminnan hyötyjä on tutkittu monipuolisesti, ovat fysioterapeuttien omat äänet ja kokemukset toiminnasta jääneet taka-alalle. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa fysioterapeuttien kokemuksia suoravastaanottotoiminnasta ja - työstään perusterveydenhuollon kontekstissa. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä suoravastaanottotoimintaan liittyvistä kokemuksista. Tietoa voidaan hyödyntää suoravastanottotoiminnan ja koulutuksen kehittämisessä.

Tämä laadullinen tutkimus toteutettiin hermeneuttisen tulkinnallisen fenomenologian lähtökohdista. Tutkimusaineisto kerättiin Etelä-Pohjanmaan ja Vaasan sairaanhoitopiirien alueelta perusterveydenhuollossa vähintään vuoden suoravastaanottotyötä tehneiltä fysioterapeuteilta (n=9) puolistrukturoitujen haastatteluiden avulla. Haastattelut toteutettiin verkkovälitteisesti (Microsoft Teams) 12/2020–3/2021 välisenä aikana. Haastatteluista litteroitu tutkimusaineisto analysoitiin tulkinnallisen fenomenologisen analyysin (IPA) periaatteita mukaillen.

Tutkimuksen analysoidusta aineistosta nousi esiin kolme kantavaa yläteemaa; moniammatillinen yhteistyö toiminnan edellytyksenä, oma toimijuus suoravastaanoton kentässä sekä suoravastaanottotyössä kannattelevat ja horjuttavat tekijät. Näiden yläteemojen alle muodostui kahdeksan aineistoa kuvailevaa alateemaa. Fysioterapeutit kokivat suoravastaanottotyönsä merkityksellisenä sekä potilaan että terveydenhuoltojärjestelmän kannalta. He luottivat omaan ammattitaitoonsa ja tapaansa tehdä suoravastaanottotyötä. Työssä heitä kannatteli kokemuksen tuoma varmuus, muiden sidosryhmien arvostus ja tuki sekä jatkuvan kouluttautumisen mahdollisuudet. Suoravastaanottotoiminnassa koettiin olevan myös haasteita ja kehittämisen mahdollisuuksia. Toimintaa haastoi asiakkaiden vaihteleva ohjautuvuus suoravastaanottoon sekä lääkärijohtoisen kulttuurin perinteet. Fysioterapeutit kokivat myös jäävänsä herkästi irralleen moniammatillisesta työryhmästään ja toivat esiin kokemuksiaan oman aktiivisen esilläolon ja fyysisen läheisyyden merkityksestä suoravastaanottotoiminnan tunnetuksi tekemisen ja sujuvuuden kannalta.

Fysioterapeuttien kokemuksista käsin suoravastaanoton toimintamalli voidaan nähdä lähtökohtaisesti onnistuneena esimerkkinä työn uusjaosta ja yrityksestä kohentaa asiakkaan hoitopolkua. Mallin toimivuudessa koettiin kuitenkin edelleen olevan ongelmakohtia, jotka on hyvä huomioida toimintaa kehitettäessä. Tutkimuksen tulokset tukevat aikaisempien laadullisten fysioterapeuttien kokemuksia käsittelevien tutkimusten tuloksia, ja ne ovat merkityksellisinä siksi, että pelkästään fysioterapeuttien omia suoravastaanottotoimintaan liittyviä kokemuksia on tutkittu maailmanlaajuisesti vielä vähän.

Direct access is a healthcare service model, which provides the client with an opportunity to seek physiotherapists without a general practitioners’ referral. The direct access model has been operating in Finnish primary health care for over a decade and first point of contact physiotherapy have become more common worldwide. Despite the multifaceted benefits of direct access based on the global studies, physiotherapists’ own experiences have remained in the background. The purpose of this master's thesis was to investigate primary health care physiotherapists’ experiences of direct access. The aim of this study was to increase the understanding of physiotherapists’ own experiences concerning direct access. Findings of this study can be utilized for the development of direct access services and education in the future.

In this study, a qualitative study design based on hermeneutic interpretive phenomenological methodology was used. Research data was collected through semi-structured individual interviews. Primary care physiotherapists working in direct access (n=9) were interviewed from two Finnish hospital districts in western Finland. The interviews were conducted online (Microsoft Teams) between 12/2020-3/2021 by the authors. The research material transcribed from the interviews (80 pages) was analyzed according to the principles of interpretive phenomenological analysis (IPA).

Three main themes were identified from the research material: multi professional cooperation as a foundation of direct access, physiotherapists’ agency in the field of direct access, supporting and challenging elements of direct access. Eight sub themes were composed to describe findings under these three main themes. Physiotherapists perceived their direct access work meaningful and that was also the case from the perspectives of the clients and the health care system. Physiotherapists were confident of their own expertise and ability to perform in direct access. Self-confidence related to work experience, the support and appreciation from the other healthcare stakeholders along with the possibilities to continuous education were described as the supporting factors of the direct access work. Also perceived challenges and improvement opportunities were identified in direct access services. Physiotherapists experienced client’s varying referral to direct access and traditions of a doctor-led culture as challenges. Physiotherapists also experienced getting easily isolated from the multiprofessional team. They highlighted experiences of their own active presence and the significance of physical proximity to increase the general knowledge of direct access and the fluency of the service.

Following by physiotherapists’ own experiences, direct access model can be seen essentially as a successful example for the redistribution of the work and attempt to clarify clients’ clinical pathways. However, challenges were still perceived with the functionality of the service that should be taken consideration when developing direct access model. Physiotherapists’ experiences in this study support the findings of previous qualitative studies. Physiotherapists’ own experiences related to direct access are relatively understudied at present, which emphasizes the significance of the findings of this study.