Julkisen oikeuttamisen analyysi Boris Johnsonin Brexit-puheesta

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Boris Johnsonin puhetta Britannian parlamentin Brexit-keskusteluissa. Ajanjaksollisesti tutkielmani aineisto sijoittuu Brexit-kansanäänestyksen jälkeiseen aikaan. Johnson valikoitui tutkielmani aiheeksi, sillä hän on Brexitin näkyvin ja keskeisin hahmo, joka on Brexit-prosessin aikana noussut Britannian pääministeriksi. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, minkälaisiin moraalisiin oikeutuksiin Johnson pohjaa puhettaan Brexitistä aikana, jolloin hän nousee Britannian politiikan huipulle.

Johnsonin puheen perustalla olevia arvoja ja moraalisia oikeutuksia tarkastellaan tässä tutkielmassa julkisen oikeuttamisen analyysillä, joka perustuu Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot’n oikeuttamisteoriaan. Teoria on kehitetty puheen oikeuttamisen analysoimiseen julkisissa keskusteluissa, joissa keskustelun osapuolet pyrkivät pääsemään lopputulemaan rauhanomaisesti. Teoria tunnistaa erilaisia ”maailmoja”, joihin keskustelijat pohjaavat näkemyksiään, eli oikeuttavat puhettaan. Teorian pohjalta johdettu metodi, julkisen oikeuttamisen analyysi, antaa välineitä tarkastella systemaattisesti poliittista puhetta ristiintaulukoinnilla ja laajemmalla kvalitatiivisella analyysillä näiden puheen taustalla olevien oikeuksien tulkintaan.

Tutkielman tulokset osoittavat Johnsonin oikeutusten vaihtelevan hänen poliittisen roolinsa ja poliittisen kontekstin mukaan. Johnson esiintyy aineistossa kolmessa roolissa: ulkoministerinä, parlamentaarikkona ja pääministerinä. Johnsonin puheessa korostuu läpi aineiston kansalaisuuden maailman oikeutus, jolla hän perustelee Brexitiä. Johnson näkee Britannian itsenäisyyden olevan ensisijaista ja EU-jäsenyyden olevan tämän toteutumisen tiellä. Etenkin Johnson vetoaa Brexitiin kansan tahtona, joka nousee hänen argumentaatiossaan institutionaalisen päätöksenteon yli. Johnsonin puhetta voikin pitää eräänlaisena demokraattisen päätöksenteon ja suvereniteetin uudelleen määrittelynä, jossa kansan tahto nousee ylimmäksi päätöksenteon mittariksi. Kansan tahtoon vetoamisen voi nähdä myös populistisen retoriikan välineenä.