Varhaiskasvatuksen erityisopettaja osa-aikaisen erityisopetuksen toteuttajana
Tämän tutkielman tarkoituksena oli tarkastella osa-aikaista erityisopetusta varhaiskasvatuksen erityisopettajien toteuttamana. Tutkimuksessa selvitettiin millaisilla tavoilla erityisopettajat toteuttavat osa-aikaista erityisopetusta osana työtänsä ja millaiset erilaiset tekijät ovat merkityksellisiä osa-aikaisen erityisopetuksen toteutumisessa. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan varhaiskasvatuksen erityisopettajan työtä, inklusiivista varhaiskasvatusta ja osa-aikaista erityisopetusta aiemman tutkimustiedon perusteella.
Tutkimuksen aineisto kerättiin keväällä 2022 haastattelemalla neljää (4) varhaiskasvatuksen erityisopettajaa puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä aineistolähtöisesti.
Tutkimus osoitti, että tutkimukseen osallistuneiden varhaiskasvatuksen erityisopettajien toteuttama osa-aikainen erityisopetus on suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa, jota toteutettiin yhteistyössä muun varhaiskasvatuksen henkilökunnan kanssa erilasia pedagogisia ratkaisuja hyödyntäen. Osa-aikaisen erityisopetuksen toteutumisen kannalta merkityksellisiä tekijöitä olivat varhaiskasvatuksen erityisopettajan työnkuva ja suunnitelmallisuus, päiväkotien toimintakulttuurit, tiedonkulku sekä asenteet lapsen tukea ja inklusiivista kasvatusta kohtaan. Olisi tärkeää, että varhaiskasvatuksen henkilöstön yhteiselle keskustelulle ja suunnittelulle varattaisiin riittävästi aikaa, jotta osa-aikaisella erityisopetuksella olisi mahdollisimman hyvät edellytykset toteutua varhaiskasvatuksen arjessa osana lapsen kokonaisvaltaista tukea.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Varhaiskasvattajien kokemuksia konsultoivalta varhaiskasvatuksen erityisopettajalta saamastaan tuesta
Häppölä, Satu (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata erään kaupungin varhaiskasvattajien kokemuksia konsultoivalta varhaiskasvatuksen erityisopettajalta saamastaan tuesta. Halusin selvittää, millaiseksi varhaiskasvattajat kokevat ... -
Yhdessä vai erikseen? : varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien kokemuksia ja käsityksiä yhteisopetuksesta
Iso-Kuortti, Hanna; Kinnunen, Mia (2024)Varhaiskasvatuslain (2018) uudistus 1.8.2022 sisälsi ensimmäistä kertaa kirjauksen lapsen tuesta vahvistaen inklusiivista varhaiskasvatusta. Tehty lakimuutos edellyttää opettajilta ja erityisopettajilta uudenlaisten ... -
Erityiskasvatus ja -opetus inklusiivisessa varhaiskasvatuksessa, inkluusioasenteet ja työssä jaksaminen varhaiskasvatuksen konsultoivien erityisopettajien arvioimana
Savilahti, Elina (2017)Varhaiskasvatuksessa on isoja muutoksia, koska se on saanut kaksi uutta ja aiempaa huomattavasti tarkemmin toimintaa ohjaavaa asiakirjaa: varhaiskasvatuslaki annettiin 2015 ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016. ... -
Osa-aikainen erityisopetus esiopetuksessa erityisopettajan kertomana
Asikainen, Liisa (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella erityisopettajan toimintaa esiopetuksen osa-aikaisessa erityisopetuksessa. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisista tekijöistä erityisopettajien työnkuvat muodostuvat, ja ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.