Kuninkuusravien järjestäjäradan valintaprosessin kulisseissa
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksessa selvitetään, kuinka vuosittain eri paikkakunnilla kiertävän Kuninkuusravien järjestäjäravirata valitaan. Päätöksen tekee Suomen Hippos ry, ja päätösprosessiin osallistuvat Hippoksen hallitus ja valtuuskunta, yhdistyksen varsinainen kokous ottaa kantaa hakemuksiin. Koska hakijoita kilpailun järjestäjäksi on useampia kuin kilpailuja, on tilanne päättäjille kontingentti. Se tuo politikoinnin mukaan valintaan, ja tutkimuksen tarkoituksena on analysoida, mitä ja millaista politiikkaa päätöksentekoon sisältyy.
Raviurheilua ei yhteiskuntatieteellisesti ole juuri tutkittu, joten tutkimuksen aineistoa varten haastattelin ravipäättäjiä. Vastaukset analysoin retoriikan menetelmiä käyttäen. Hallituksen ja valtuuskunnan työskentelyä tutkin vielä syvemmin Hevosurheilu-lehden sivuilla käytyjen debattien kautta koskien Härmän ja Kajaanin Kuninkuusravihakemuksia. Varsinaisen kokouksen toiminnan käsittelyn yhteydessä esittelen Kuninkuusravien järjestämisprosessin raviradan näkökulmasta. Määrittelen ravimaailmassa käytetyn termin ravidemokratia, joka analyysivaiheessa auttaa selvittämään päätöksentekojärjestelmän monitahoisuutta ja ongelmakohtia.
Tutkimuksen perusteella Hippoksen syntyhistoria ja nykyinen rakenne mahdollistavat politikoinnin, kun yhdistys päättää Kuninkuusravien järjestäjästä. Ravimaailmassa on edelleen jakolinjoja maaseudun ja kaupunkien välillä. Tämä on johtanut vahvaan oman alueen puolustamiseen, joka heijastuu päätöksentekoon. Hippos ry syntyi fuusiossa, ja yhdistyksen rakenne mahdollistaa eri tasoilla tehtävien päätösten sitomisen toisiinsa ja siten politikoinnin.
Raviurheilu saa rahoitusta valtion budjetista, joten laji on nyt ja tulevaisuudessa ulkoapäin tulevien muutospaineiden kohteena. Ravipäättäjien tulisi puntaroida, onko oman alueen edun ajaminen paras strategia raviurheilun jatkon turvaamisessa.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29104]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Mediakasvatuksen kulisseissa : opettajien käsityksiä mediakasvatuksen toteuttamisesta alakoulussa
Peri, Ida (2013)Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia yhden alakoulun opettajien käsityksiä siitä, millaiset mahdollisuudet heillä on mediakasvatuksen toteuttamiseen koulussaan. Tarkastelun kohteena olivat koulun sisäiset ja ulkoiset ... -
Kirjastomaailman megatapahtuman kulisseissa
Pesola, Ulla (Jyväskylän yliopiston kirjasto, 2012) -
Vuosikymmenet suomalaisen hiihtohistorian kulisseissa : tapaustutkimus vapaaehtoistoiminnan merkityksistä ja muutoksista Lahden MM-hiihdoissa
Ihamäki, Anniina (2017)Lahden Salpausselällä on pitkät perinteet pohjoismaisten hiihtolajien kilpailuareenana. Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut on järjestetty siellä yhteensä seitsemän kertaa seitsemällä eri vuosikymmenellä. Lisäksi ... -
Lån från svenskan i travtidningen Hevosurheilu
Tupamäki-Kukkamo, Kaisa (2014)Tutkielma käsittelee ruotsin kielestä suomen kieleen lainattuja ravitermistöllisiä sanoja ja ilmaisuja. Ravitermistö sisältää lukuisia erityisesti raviurheiluun liittyviä vierasperäisiä termejä ja ammattikäsitteitä, joita ... -
Hevosen ja ihmisen yhteinen matka : ravihevonen ihmisen maailmassa
Itkonen, Laura (2007)