Sosiaalityön dialoginen käytäntö : dialogisen käytännön jäsentyminen Paynen käytäntöteoreettista näkökulmaa mukaillen

Abstract

Tämä kuvailevan, integroivan kirjallisuuskatsauksen muodossa toteutettu tutkimukseni tarkastelee sitä, millaiseksi dialoginen käytäntö jäsentyy tapana tehdä sosiaalityötä. Lähestyn tätä Paynen (2020) käytäntöteoreettista näkökulmaa mukaillen. Tutkimuksen taustoituksessa käydään läpi dialogisen filosofian luonnetta ja sosiaalityön luonnetta sekä sosiaalityön tekemiseen liittyviä eettisiä periaatteita ja arvoja.

Sosiaalityön käytäntö koostuu sosiaalityön tavoitteiden saavuttamiseen liitettävästä toiminnasta, jossa arvot ja etiikka ovat keskeisessä roolissa. Toimintana sosiaalityö voidaan nähdä siten, että siihen liittyy vallankäyttöä ja interventioita, joilla puututaan ihmisten yksityisyyteen. Tutkimuksen kannalta keskeistä on näkemys siitä, että auttamistyössä asiakas tulisi nähdä dialogisen filosofian mukaisesti subjektiuden kautta, jolloin asiakkaalla itsellään on myös aktiivisen toimijan rooli ja vastuu omasta tilanteestaan. Sosiaalityön käytännöt perustuvat teoreettisiin näkemyksiin siitä, millaiseksi toiminta kulloinkin jäsentyy.

Tutkimukseni tulosten perusteella voidaan todeta, että dialoginen käytäntö jäsentyy käytännöksi, jossa periaatteena on jaettu asiantuntijuus ja, jonka perustana on osapuolten välinen vastavuoroisuus. Keskeistä dialogisessa käytännössä on se, että asiakas otetaan mukaan hänellä olevien ongelmien määrittämiseen, jolloin ymmärrys asiakkaan tilanteesta rakentuu osapuolten välillä yhteisesti. Dialogisen käytännön tavoitteena voidaan nähdä pyrkimys asiakkaan voimaantumiseen, jonka ajatellaan lisäävän asiakkaan subjektiivista roolia sekä yksilöllisellä että kollektiivisella tasolla.