Dosenttien minäpystyvyyskäsitykset
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksessa tarkastellaan dosenttien minäpystyvyyskäsityksiä. Dosentti on nykyisin arvo ja dosentuuri yliopiston sivutoiminen opetus- ja tutkimustehtävä, joka ei edellytä palvelusuhdetta yliopistoon. Dosenttien opetustaito perustuu tutkimustyön myötä muodostuneeseen asiantuntemukseen. Mielenkiinnon kohteena tässä tutkimuksessa ovat pedagogisen koulutuksen, opetuskokemuksen ja opetuksellisen lähestymistavan yhteydet dosenttien minäpystyvyyskäsityksiin. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää dosenttiopetusta ja dosenttien pedagogista koulutusta kehitettäessä.
Tutkimuksen aineisto kerättiin sähköisenä kyselytutkimuksena joulukuun 2016 ja tammikuun 2017 välisenä aikana. Kysely kohdennettiin 200 dosenteille, joiden sähköpostiosoite oli ajankohtana Helsingin yliopiston dosenttiyhdistyksen jäsenrekistereissä. Kyselyyn vastasi yhteensä 80 henkilöä. Aineiston analysointiin käytettiin riippumattomien otosten keskiarvotestiä ja korrelaatiotarkastelua.
Tulosten mukaan dosenteilla, joilla oli pedagogista koulutusta, oli vahvemmat käsitykset omasta minäpystyvyydestään kuin vailla pedagogista koulutusta olevilla. Dosenttien opetuskokemus vähensi käsityksiä minäpystyvyydestä, vaikka yleisesti kokemuksen katsotaan lisäävän minäpystyvyyttä. Lisäksi vahva minäpystyvyyskäsitys näytti olevan yhteydessä opiskelijakeskeisiin opetustapoihin, joilla on myönteinen yhteys opiskelijoiden oppimiseen. Jatkotutkimuksen kohteita ovat dosenttien minäpystyvyyden ja laajemman opettajapystyvyyden rakentuminen.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29106]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Opetus interaktiivisemmaksi : yliopisto-opettajien keinoja interaktiivisuuden lisäämiseen
Kattainen, Henrikki; Perälä, Jaakko (2014)Pro gradu -tutkimuksessamme tutkimme yliopisto-opettajien keinoja interaktiivisuuden lisäämiseen opetuskontekstissa. Keinoja tarkastellessa olimme kiinnostuneita myös opetta- jien näkemyksistä, millaisia syitä sekä ... -
Kieltenopettajien pedagogiset ratkaisut verkkopohjaisessa oppimisympäristössä
Pollari, Pirkko (2002) -
Terveystieteiden opettajan andragoginen käsikirja 2020
Sjögren, Tuulikki; Vuoskoski, Pirjo (2020)Tämä Terveystieteiden opettajan andragoginen käsikirja on syntynyt lukuvuoden 2019-20 Jyväskylän yliopiston terveystieteiden opettajankoulutuksen opiskelijoiden ”Opettajuuden ja ohjaajuuden tutkimukselliset tulkinnat” ... -
Health and Social Care Educators’ Competence in Digital Collaborative Learning : A Cross-Sectional Survey
Männistö, Merja; Mikkonen, Kristina; Kuivila, Heli-Maria; Koskinen, Camilla; Koivula, Meeri; Sjögren, Tuulikki; Salminen, Leena; Saaranen, Terhi; Kyngäs, Helvi; Kääriäinen, Maria (SAGE Publications, 2020)The ongoing change from traditional pedagogy to digital collaborative learning requires a new mode of teaching, learning, and educators’ responsibilities. For competence in digitally mediated teaching, educators need ... -
“Sitting at the Stern and Holding the Rudder” : Teachers’ Reflections on Action in Higher Education Based on Student Agency Analytics
Heilala, Ville; Jääskelä, Päivikki; Saarela, Mirka; Kuula, Anna-Stina; Eskola, Anne; Kärkkäinen, Tommi (Palgrave Macmillan, 2022)Digital technologies in teaching and learning in higher education have the potential to enhance student agency. Student agency is an essential resource to nurture, especially at times when students face challenges emerging ...