Ikääntyneiden henkilöiden kokemus avokuntoutusohjelmasta ja kokemuksen yhteys liikkumiskykyyn lonkkamurtuman jälkeen

Abstract

Ikääntyneiden henkilöiden terveyttä, toimintakykyä ja elämänlaatua heikentävät kaatumistapaturmat ja lonkkamurtumat, joiden seurauksena liikkumiskyky saattaa jäädä pysyvästi heikommaksi ja avuntarve lisääntyä. Lonkkamurtuman jälkeistä kuntoutusta on tutkittu laajasti, mutta tulokset vaikuttavuudesta ovat ristiriitaisia. Ikääntyneiden henkilöiden kokemusta kuntoutuksesta ei ole juurikaan tutkittu. Tämä tutkielma selvitti lonkkamurtuman saaneiden ikääntyneiden henkilöiden kokemuksia vuoden kestäneestä avokuntoutusohjelmasta ja kokemuksen yhteyttä liikkumiskyvyn muutokseen intervention aikana.

Tämä tutkielma on alaryhmä analyysi “Promoting mobility after hip fracture” (ProMo) -tutkimuksen aineistosta. ProMo- tutkimuksessa tarkasteltiin kotikuntoutuksen vaikutuksia liikkumiskyvyn palautumiseen murtuman jälkeen. Tutkittavat olivat kotona asuvia yli 60-vuotiaita lonkkamurtumapotilaita. Laitoksessa asuvat, vakavasti sairaat, runsaasti alkoholia käyttävät sekä masentuneet henkilöt suljettiin pois tutkimuksesta. Tutkittavat satunnaistettiin alkumittausten jälkeen interventioryhmään (n=40) ja kontrolliryhmään (n=41). Fysioterapeutin kotikäynteinä toteutettu interventio koostui fyysisistä harjoitteista, kivunhallinnasta, ympäristötekijöiden muokkaamisesta sekä turvallisen kävelyn ohjauksesta.

Interventioryhmältä kysyttiin strukturoidulla kyselylomakkeella kokemuksia ProMo-avokuntoutusohjelmasta, sekä fysioterapeutin kotikäynnillä antamasta ohjauksesta koskien voima-, liikkuvuus-, tasapaino- ja toiminnallisia harjoitteita sekä puhelimessa käydyistä keskusteluista. Interventioryhmäläisten vastauksissa havaittiin eroja neljän kysymyksen vastauksissa. Nämä erot näkyivät kokemuksissa kotikäyntien määrästä, liikuntasopimuksen noudattamisessa, liikkumiskyvyn palautumisesta sekä luottamuksen lisääntymisestä omiin liikkumiskykyihin vuoden avokuntoutusohjelman jälkeen. Kokemuksesta saatua tietoa verrattiin lyhyen fyysisen suorituskyvyn testin tuloksen muutokseen avokuntoutusohjelman aikana (SPPB-suorituskykytestistö). SPPB- suorituskykytestistön tulosta verrattiin avokuntoutusohjelman hyvänä tai huonona kokeneiden sekä kontrolliryhmän kesken yksisuuntaisella varianssianalyysillä (One-Way Anova).

Interventioryhmäläiset kokivat ProMo- avokuntoutusohjelman positiivisena. Seitsemänkymmentä prosenttia interventioryhmäläisistä koki luottamuksen lisääntyneen omiin kykyihin harrastaa jokapäiväistä liikuntaa vuoden ProMo- avokuntoutusohjelman aikana. He paransivat SPPB- suorituskykytestistön tulosta lähes kaksi pistettä enemmän alku- ja loppumittausten välillä verrattuna niihin, jotka kokivat, ettei luottamus omiin liikkumiskykyihin lisääntynyt. Kontrolliryhmään verrattuna interventioryhmäläisten SPPB- suorituskykytestistön alku- ja loppumittaustulos parani yhden pisteen niillä, jotka kokivat luottamuksen lisääntyneen kykyyn harrastaa jokapäiväistä liikuntaa. Ero on tilastollisesti merkitsevä (p=0.041). Osa tutkittavista koki, että kotikäyntejä oli liian vähän, mutta tällä ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä liikkumiskyvyn palautumiseen kotikäyntien määrän riittäväksi kokeneihin tai kontrolliryhmään verrattuna (p=0.074). Keskimääräinen SPPB - suorituskykytestistön pistemäärän muutos ei eronnut tilastollisesti merkitsevästi liikuntasopimusta noudattaneiden (p=0.221) tai liikuntakyvyn palauttaneiden (p=0.127) välillä.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että vuoden kestänyt avokuntoutusohjelma lonkkamurtuman jälkeen koetaan positiivisena ja interventio lisää ikääntyneiden henkilöiden luottamusta omaan liikkumiskykyyn ja parantaa alaraajojen suorituskykyä SPPB- suorituskykytestistöllä mitattuna.

As people age, fall accidents and hip fractures can impair elderly people’s health, functional ability, and quality of life. After a fracture, functional ability might stay weaker permanently than before hip fracture and then the need for help increases. Rehabilitation after hip fracture has been investigated widely, but the results on effectiveness are contradictory. There is little research on the experience of the elderly. The aim of this study was to investigate the experience of a one-year long rehabilitation intervention and the impact of experience on mobility of elderly persons who have had a hip fracture.

This study is a part of the research project “Promoting mobility after hip fracture” (ProMo) investigating the effect of home rehabilitation among over 60-years-old hip fracture patients. People living in institutions, seriously ill, alcoholics or who are depressed, were excluded from the study. After the baseline measurements the subjects were randomly assigned into the intervention (n = 40) and to the control (n = 41) group. The intervention consisted of physical exercises, balance, muscle strength and walking exercises, pain management, modifying environmental factors and advice on safe walking.

The intervention group was asked, on a structured questionnaire, about the experience of the ProMo- outpatient rehabilitation programme and the guidance given by a physiotherapist during a home visit regarding strength, mobility, balance and functional exercises and discussions on the phone. Differences in the replies of the intervention team members were found in the answers to the four questions. These differences were reflected in the experience of the number of home visits, compliance with the sports contract, the restoration of mobility and increased confidence in one's own mobility abilities after a year of rehabilitation intervention. Experience data were compared with a change in the result of a short physical performance test during intervention (SPPB test set). The result of the SPPB test was compared between those who experienced the rehabilitation intervention as good or bad and the control group with a one-way variance analysis (One-Way Anova).

ProMo-intervention group had a positive experience from a year-long intervention. 70 per cent of the intervention group felt that confidence increased in their own ability to exercise daily during the one-year intervention period. Relying on one's own mobility improved the restoration of the mobility of intervention group members compared to the control group, i.e. those who did not experience improved mobility or the control group (p=0.041). Some of the subjects felt that there were too few home visits, but this did not have a statistically significant connection to the restoration of mobility compared to those who experienced the number of home visits or the control group (p=0.074). Statistically, the average change in SPPB score did not differ significantly between those who had complied with the sports agreement (p=0.221) or those who restored mobility (p=0.127).

In conclusion, the one-year long rehabilitation after hip fracture can have a positive impact increasing the confidence of the elderly in their own mobility and improving physical performance as measured by the SPPB test.