”Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien harvaan asutussa maassa” : ilmastopolitiikkaan liittyvä retoriikka eduskunnan täysistunnoissa
Tämä tutkielma tarkastelee eduskunnan täysistunnoissa käytettävää
retoriikkaa ilmastopolitiikasta. Tutkielman aineisto rajattiin käsittämään kaksi
polttoaineiden hintoihin liittyvää täysistuntokeskustelua vuosilta 2000 ja 2019.
Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaista ilmastopolitiikasta käytävä
retoriikka on ollut eduskunnan täysistunnoissa eri vuosina ja millaista kehitystä
retoriikassa on tapahtunut vuosien välillä. Lisäksi tutkielmaa syvennettiin
kiinnittämällä huomiota siihen, millaisena keskusteluiden retoriikka näyttäytyy
ilmastopoliittisten asiakirjojen ja tavoitteiden valossa. Tutkimuksen pääasiallinen
toteutustapa nojautui retoriseen analyysiin ja sen metodologisena perustana
käytettiin Albert O. Hirschmanin (1991) konservatiivisen ja progressiivisen
retoriikan jaotteluja. Lisäksi metodologiaa tuettiin muun muassa
täysistuntokeskusteluiden luonteen tarkastelun avulla.
Tutkimuksen retorinen analyysi keskittyi erilaisiin talouteen kytkeytyviin,
sekä ilmastopolitiikkaa edistäviin argumentteihin. Tutkielman perusteella
ilmastopolitiikkaan suhtauduttiin polttoaineiden roolin osalta yleisimmin
kriittisesti, mutta retorisissa keinoissa ei kuitenkaan ollut juurikaan eroja kriittisen ja
myönteisen suhtautumisen välillä. Täysistuntokeskusteluiden retoriikassa yleisintä
olikin katsantokannasta ja vuodesta riippumatta vetoaminen erilaisiin taloudellisiin
kustannuksiin, negatiivisiin vaikutuksiin, sekä toimien vaikutusten
olemattomuuteen. Ajallisesta vertailusta havaittiin puolestaan, että
ilmastopoliittisissa tavoitteissa ja asiakirjoissa tapahtui paljon ilmastonmuutoksen
hillintään tähtääviä muutoksia 19 vuoden aikana, mutta keskusteluissa käytetyt
argumentit ja retoriset valinnat pysyivät pitkälti samoina aikavälistä huolimatta.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29704]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Ilmastotoimia tulevia sukupolvia varten talouden ehdoilla : ilmastodiskurssit eduskunnan täysistuntokeskusteluissa
Paavilainen, Vilma (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten ilmastonmuutoksesta puhutaan eduskunnan täysistuntokeskusteluissa. Julkinen keskustelu ilmastonmuutoksesta on viime aikoina lisääntynyt ja samalla polarisoitunut. ... -
Mahtavia ydinvoimalaitoksia vai tekniikan ulkomuseoita : käsitekamppailut eduskunnan debatissa viidennestä ydinvoimalasta
Helin, Antti (2011)Tutkimus tarkastelee eduskunnan debatissa viidennestä ydinvoimalasta käytyjä retorisia kamppailuja eri avainkäsitteiden sisällöistä ja merkityksistä. Näitä avainkäsitteitä ovat tulevaisuuteen, tietoon sekä ympäristöön ... -
”Ei enää koskaan yksin, ei enää koskaan sotaa” : eduskunnan retoriikka Suomen Nato-jäsenyydestä keväällä 2022
Liikka, Heidi (2024)Tutkielma tarkastelee eduskunnan Nato-keskustelua retoriikan näkökulmasta. Suomi jätti keväällä 2022 taakseen liittoutumattomuuspolitiikan pitkän historian päättäessään hakea Nato-jäsenyyttä. Nato-hakemusta edelsi Ukrainan ... -
Kansallisen Kokoomuspuolueen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kieltolakikeskustelut eduskunnan täysistunnoissa 1929–1931
Luukkonen, Jussipekka (2018)Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Kansallisen Kokoomuspuolueen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kieltolakiin liittyvää keskustelua vuosina 1929–1931. Tutkimuskysymyksinä on, ketkä puolueissa olivat keskeisimmät ... -
Koulutuspoliittinen keskustelu oppivelvollisuuslain uudistuksesta Eduskunnan täysistunnoissa oikeuttamisteorian näkökulmasta
Hartikka, Matti (2023)Koulutuksella ohjataan yksilöitä eri asemiin yhteiskunnassa ja pyritään ehkäisemään syrjäytymistä ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä. Tähän tähtää myös hallituksen esitys oppivelvollisuuslain uudistuksesta (2020). ...