Alakoulun ennaltaehkäisevän päihdekasvatuksen keskeisiä ulottuvuuksia asiantuntijoiden kuvaamana
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena oli selvittää alakoulun ennaltaehkäisevää päihdekasvatusta asiantuntijoiden näkökulmasta niin yhteiskunnallisten kuin yksilöllisten ulottuvuuksien osalta. Pääpaino on erityisesti siinä, mitkä yksilölliset tekijät toimivat ennaltaehkäisevästi toiminnallisten riippuvuuksien osalta.
Tutkimus toteutettiin laadullisella tutkimusmenetelmällä, jonka tutkimusote oli fenomenologis-hermeneuttinen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu Urie Bronfenbrennerin (1979) bioekologiseen systeemiteoriaan. Haastattelut toteutettiin toukokuussa vuonna 2021 etäyhteyden välityksellä. Yhteensä aineisto koostuu 7 päihdeasiantuntijan (3) ja toiminnallisiin riippuvuuksiin erikoistuneen asiantuntijan (4) haastatteluista. Tutkimusaineisto analysoitiin teoriaohjaavasti sisällönanalyysin menetelmällä.
Tutkimus osoitti, että alakoulun päihdekasvatuksessa ennaltaehkäisevästi toimivat ikärajat ja yleinen turvallisuuden tunne sekä läheissuhteet yhteiskunnan tasolla ja yksilötasolla. Asiantuntijat katsoivat harrastustoiminnan myös lisäävän yhteenkuuluvuuden tunnetta. Riskitekijöinä toiminnallisille riippuvuuksille altisti muun muassa ulkopuolisuuden ja turvattomuuden tunteet. Asiantuntijoiden mukaan lasten parissa toimivien aikuisten tulisi huomioida yhteiskunnassa tapahtuneiden eri asioiden ja asenteiden ajallinen muutos niin, että pystytään myötäelämään lasten arjessa tässä ja nyt.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29104]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Alakoulun opettajien näkemyksiä oppilaiden ei-toivotusta käyttäytymisestä ja kolmiportaisen tuen mallin toimivuudesta
Koponen, Auli (2017)Tässä pro gradu –tutkielmassa selvitettiin alakoulun opettajien näkemyksiä oppilaiden ei-toivotusta käyttäytymisestä ja siihen vastaamisesta. Lähtökohtana oli saada tietoon toimivia työtapoja ja ennaltaehkäisykeinoja ... -
Suomalaisten 4-luokkalaisten lukutaito : PIRLS 2016 -tutkimuksen keskeisiä tuloksia
Leino, Kaisa (FinRA ry, 2018)Joulukuussa 2017 julkaistiin kansainvälisen lasten lukutaitotutkimuksen (PIRLS) tulokset (ks. Leino ym. 2017). PIRLS-tutkimuksessa tarkastellaan 4.-luokkalaisten oppilaiden lukutaitoa ja lukemista monin ... -
Miehinen häpeä : miestekijöiden kokema häpeä parisuhdeväkivallan avun hakemisessa asiantuntijoiden kuvaamana
Matilainen, Anniina (2023)Tämä tutkimus keskittyy miestekijöiden kokemaan häpeään parisuhdeväkivallan avun hakemisessa. Tutkimuskysymykset kohdistuvat siihen, millaisiin maskuliinisiin rooliodotuksiin miestekijöiden kokema häpeä yhdistyy ... -
Tukea tarvitsevan koululaisen toimijuus kouluympäristössä : koululaisten kertomuksia koulupäivästä ja asiantuntijoiden näkemyksiä koululaisten toimijuuden edistämisestä kouluympäristössä
Haavanlammi, Mervi (2017)Haavanlammi, M. 2017. Tukea tarvitsevan koululaisen toimijuus kouluympäristössä: Koululaisten kertomuksia koulupäivästä ja asiantuntijoiden näkemyksiä koululaisten toimijuuden edistämisestä kouluympäristössä. Liikuntatieteellinen ...