Teknologian käytön yhteys elämänlaatuun ja masentuneisuuden tuntemuksiin ikääntyvillä ihmisillä
Tekijät
Päivämäärä
2022Pääsyrajoitukset
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/kokoelmat/arkistotyoasema..
Ikääntyvät ihmiset käyttävät teknologiaa kasvavissa määrin ja he suhtautuvat teknologiaan pääosin myönteisesti. Ikääntyvän väestön keskuudessa esiintyy kuitenkin digitaalista eriarvoisuutta, sillä edelleen löytyy suuri joukko teknologiaa käyttämättömiä ikääntyviä ihmisiä. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, onko teknologian käyttö yhteydessä ikääntyvien ihmisten elämänlaatuun ja masentuneisuuden tuntemuksiin.
Aineisto (N=809) kerättiin Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen AGNES-hankkeen korona-ajan tutkimuksessa vuonna 2020. Kohderyhmänä olivat 77-, 82- ja 87-vuotiaat kommunikointikykyiset itsenäisesti asuvat jyväskyläläiset.
Teknologian käytöllä tarkoitettiin tässä tutkimuksessa digilaitteiden viihdekäyttöä. Teknologian käyttöä selvitettiin kysymällä ”käytättekö tällä hetkellä arjessanne digilaitteita, kuten tietokonetta, tablettia tai älypuhelinta?”. Elämänlaatua puolestaan mitattiin OPQOL-mittarin (Older People‘s Quality of Life Questionnaire) lyhennetyllä 13 kohdan asteikolla ja masentuneisuuden tuntemuksia puolestaan Center for Epidemiological Studies Depression (CES-D) -asteikon 10 osaisella versiolla. Kvantitatiivista aineistoa analysoitiin kovarianssi (ANCOVA)-mallien avulla käyttämällä IBM SPSS statistics -ohjelman 26. versiota. Ikäryhmä oli analyyseissä adjustoivana tekijänä.
Tutkielman tulosten perusteella teknologian käytön havaittiin olevan yhteydessä parempaan elämänlaatuun (p=<0,001) sekä vähäisimpiin masentuneisuuden tuntemuksiin (p=0,001). Teknologiaa säännöllisesti käyttävillä oli siis parempi elämänlaatu ja vähäisemmät masentuneisuuden tuntemukset teknologiaa vähemmän käyttäviin verrattuna.
Tämän tutkielman tulokset vahvistavat aikaisemman tutkimustiedon näyttöä, joskin näyttö on ollut hieman ristiriitaista. Tulevaisuudessa näytön vahvistamiseksi aihetta tulisi tutkia satunnaistetulla kontrolloidulla tutkimusasetelmalla (RCT), jotta voitaisiin tarkastella teknologian käytön ja elämänlaadun sekä masentuneisuuden tuntemuksen välisiä kausaalisuhteita.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Taloudellisen tilanteen ja voimavaratekijöiden yhteys elämänlaatuun iäkkäillä ihmisillä.
Ryytty-Tuominen, Kirsti (2024)Older people themselves evaluate the components of a good quality of life as e.g. health, functional capacity, mental well-being, financial situation and social relationships. Many life changes as you get older require new ... -
Tasapainoisen elämän ja Kulttuurivoimala-interventioiden vaikutukset ikääntyneen elämänlaatuun ja mielialaan
Tavi-Räisänen, Merja (2011) -
Teknologian käytön yhteys mielen hyvinvointiin myöhäisaikuisuuden kynnyksellä
Weckman, Nina (2024)Modernin teknologian käyttö, kuten esimerkiksi internetin ja sosiaalisen median käyttö, on yleistynyt Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samanaikaisesti mielenterveydellistä syistä työkyvyttömyyseläkkeelle ... -
Telinerataharjoittelun vaikutukset terveyteen liittyvään elämänlaatuun ikääntyvillä
Wacklin, Ville (2009) -
Sosiaalinen aktiivisuus kotona asuvana selviytymisen ennustajana ikääntyvillä ihmisillä
Pynnönen, Katja (2006)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.