Opetuksen ja oppimateriaalien yhteys lukiolaisten kokemaan huoleen ilmastonmuutoksesta
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Ilmaston lämpenemisen tuomat haasteet ja huoli tulevaisuudesta voivat aiheuttaa ilmastoahdistusta nuorissa. Opetussuunnitelmissa kiinnitetään nykyisin paljon huomiota ilmastonmuutokseen. Tärkeää onkin selvittää, miten opetus ja materiaalit vastaavat lukiolaisten huoleen ilmastonmuutoksesta. Tutkimuksessa selvitettiin, missä määrin opiskelijat kokivat ilmastoahdistusta, miten hyvin he tunsivat ilmastonmuutoksen ilmiönä ja ilmastoahdistuksen käsitteenä sekä millaiseksi he kokivat aiheen opetuksen. Tutkimus toteutettiin kyselynä lukiolaisille ja heidän opettajilleen helmi-maaliskuussa 2020. Kyselyssä oli Likert-asteikollisia väittämiä ja avoimia kysymyksiä. Kysely selvitti myös opettajien näkemystä siitä, miten oppilaat kokevat ilmastonmuutoksen ja siihen liittyvän opetuksen. Tutkimukseen osallistui 82 bi2-kurssin opiskelijaa opettajineen neljästä eri lukiosta. Suurin osa (74 %) opiskelijoista koki ilmastoahdistusta vähintään silloin tällöin. Toisaalta merkittävä osa (27 %) opiskelijoista ei kokenut lainkaan ilmastoahdistusta. Opiskelijoista 92 %
ajatteli ilmastonmuutoksen olevan hallittavissa oikeilla toimilla. Opiskelijat olivat kiinnostuneita ilmastonmuutoksesta ja he ajattelivat tuntevansa
ilmastonmuutoksen ilmiönä ja ilmastoahdistuksen käsitteenä. Oppilaiden
tärkeimmät ilmastonmuutoksen tietolähteet olivat koulu sekä sosiaalinen ja
perinteinen media. Ilmastoahdistusta kokevat opiskelijat kokivat median lisäävän ahdistusta ja havaitsivat muiden opiskelijoiden ilmastoahdistuksen muita enemmän. Mitä laadukkaampana opiskelijat kokivat ilmastonmuutoksen
opetuksen, sitä positiivisempana he kokivat tulevaisuuden ja kokivat vähemmän ilmastoahdistusta. Lievä ilmastoahdistus on kuitenkin pohja kaikelle ilmastotoiminnalle. Ilmastoahdistus voi lopulta muodostua haitallisen
voimakkaaksi terveyden kannalta. Opetuksessa tulee ottaa entistä paremmin
huomioon ilmastoahdistuksen moninaisuus ja tukea nuorten ilmastonmuutokseen liittyvien tunteiden käsittelyä.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25541]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Oppimateriaalien kehittäminen, hyödyntäminen ja rooli tieto- ja viestintätekniikan opetuksessa
Ekonoja, Antti (University of Jyväskylä, 2014) -
Oppikirja eläköön! : teoreettisia ja käytännön näkökohtia kielten oppimateriaalien uudistamiseen
Elomaa, Eeva (Jyväskylän yliopisto, 2009) -
Teknologia-avusteisen opetuksen yhteys 5.-luokkalaisten oppilaiden kokemaan motivaatioilmastoon, viihtymiseen ja liikuntamotivaatioon koulun liikuntatunneilla
Hietanen, Nina; Seppälä, Sanni (2015)Nina Hietanen ja Sanni Seppälä (2015). Teknologia-avusteisen opetuksen yhteys 5-luokkalaisten oppilaiden kokemaan motivaatioilmastoon, viihtymiseen ja liikuntamotivaatioon koulun liikuntatunneilla. Liikuntakasvatuksen ... -
Kemian opetuksen toteutus ja vaikeudet viittomakielisessä perusopetuksessa
Oinas, Essi (2018)Tässä kandidaatin tutkielmassa on kartoitettu kemian opetuksen toteutuksen käytänteitä, vaikeuksia ja kokonaisvaltaista tilannetta perusopetuksessa. Kartoituksen perusteella kemian alan yhtenäisen ja ratifioidun viittomiston ... -
Oman äidinkielen opetuksen kehittäminen : toiminnallinen kirja-arkku opettajien työkaluna
Puronaho, Katri; Seppä, Anna-Sofia (2015)Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa selvitetään oman äidinkielen opettajien käsityksiä kielen opettamisesta sekä heidän kokemuksiaan ActLib -projektista. Lisäksi tut-kimuksessa tarkastellaan, mitä kielen eri ...