Oppilaan varhaisen temperamentin yhteys opettajan arvioimaan lukutaitoon 3. luokalla : lukutaito ja lukukiinnostus mediaattoreina
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, ennustaako oppilaan varhainen temperamentti opettajan arviota oppilaan lukutaidosta 3. luokalla. Lisäksi haluttiin selvittää, medioiko oppilaan lukutaito ja lukukiinnostus varhaisen temperamentin yhteyttä opettajan arvioimaan lukutaitoon. Tätä ei ole aikaisemmin tutkittu Suomessa, vaikka opetussuunnitelman mukaan arviointi ei saisi kohdistua oppilaan temperamenttiin.
Tutkimusaineisto on osa Jyväskylän yliopiston Lapsen kielen kehitys ja suvussa kulkeva lukivaikeusriski (LKK) -pitkittäistutkimusta, johon osallistui 200 oppilasta ja 153 opettajaa. Vanhemmat arvioivat oppilaiden varhaisen temperamentin lasten ollessa 3-vuotiaita. Oppilaan lukutaitoon, lukukiinnostukseen ja opettajan arvioimaan lukutaitoon liittyvä aineisto kerättiin 3. luokan keväällä. Aineisto analysoitiin käyttäen lineaarista ja hierarkkista regressioanalyysia.
Tulosten mukaan oppilaan varhaisen temperamentin ulottuvuuksista ainoastaan tahdonalainen itsesäätely ennusti lukutaidon arviota 3. luokalla, selittäen
4 % opettajan arvion vaihtelusta. Oppilaan lukutaito ei medioinut tahdonalaisen itsesäätelyn yhteyttä opettajan arvioimaan lukutaitoon, mutta lukukiinnostus medioi yhteyttä osittain, selittäen osan oppilaan temperamentin ja opettajan arvion välisestä suhteesta. Korkean tahdonalaisen itsesäätelyn omannut oppilas oli
kiinnostuneempi lukemisesta ja opettaja arvioi hänen lukutaitonsa paremmaksi.
Tulosten perusteella temperamentin yhteydestä opettajan tekemään arviointiin tarvitaan Suomessa lisää tutkimusta, sillä tutkimustiedon avulla suomalaista arviointikulttuuria olisi mahdollista kehittää jokaiselle oppilaalle yhdenvertaisemmaksi temperamentista riippumatta.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [28254]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Nopean nimeämisen taidot varhaisen lukutaidon ennustajina
Kemppainen, Päivi (2001) -
Lapsen varhaisen temperamentin ja sukupuolen yhteys kuusivuotiaan ystävyyssuhteiden ja sosiaalisen kompetenssin muodostumiseen vanhemman ja esikouluopettajan arvioimana
Kannel, Lassi (2021)Tutkimuksessa tutkittiin lapsen 14 kuukauden ikäisen temperamentin varautuneisuuden yhteyttä esikouluopettajan ja vanhemman arvioimaan esiopetusikäisen lapsen sosiaaliseen kompetenssiin sekä ystävyyssuhteisiin. Aiempien ... -
Temperamentin yhteys lukemisen ja kirjoittamisen oppijaminäkuvaan 1. luokalla
Reinikainen, Anna (2021)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää oppilaan temperamenttipiirteiden yhteyttä lukemisen ja kirjoittamisen oppijaminäkuvaan ensimmäisen luokan aikana. Yhteyttä tarkasteltiin erikseen ensimmäisen luokan syksyllä ja ... -
Vanhempien odotusten ja uskomusten yhteys lapsen varhaisen kouluvaiheen suoritusmotivaatioon ja lukutaitoon
Ruotsalainen, Maria (2008) -
Tarkkaavaisuusongelmien ja heikon lukutaidon päällekkäistyminen : yhteydet myöhempään lukutaitoon sekä käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmiin
Ulvinen, Emmi (2012)Tutkielman tavoitteena oli selvittää, missä määrin tarkkaavaisuusongelmien ja heikon lukutaidon päällekkäistyminen toisella luokalla on yhteydessä heikompaan lukutaitoon tai käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmiin ...