Lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden yhteydet unen määrään ja laatuun
Tekijät
Päivämäärä
2021Vähäinen liikunta-aktiivisuus ja riittämätön uni ovat lasten ja nuorten terveysriskejä. Tämän pro gradu-tutkielman tavoitteena oli selvittää suomalaisten 5.-, 7.- ja 9.-luokkalaisten liikunnan ja unen määrää sekä unen laatua. Toisena tavoitteena oli selvittää, onko korkeampi liikunta-aktiivisuus yhteydessä pidempään yöuneen ja parempaan unen laatuun. Unen määrän ja laadun yhteyttä liikunta-aktiivisuuteen selvitettiin sukupuolittain, luokkatasoittain sekä liikuntaluokalle kuulumisen ja seuratoimintaan osallistumisen mukaan.
Tutkimuksen aineistona käytettiin LIITU 2018 -tutkimuksen kyselydataa, joka kerättiin vuoden 2018 maaliskuun ja toukokuun välisenä aikana. Kyselyyn vastasi yhteensä 3956 oppilasta. Liikunnan määrää, unen pituutta ja unen laatua tarkasteltiin t-testin ja yksisuuntaisen varianssianalyysin avulla. Liikunnan ja unen välisiä yhteyksiä puolestaan tarkasteltiin Pearsonin korrelaation avulla. Ryhmittelevinä muuttujina liikunnan ja unen määrän välisen yhteyden tarkastelussa käytettiin sukupuolta, luokka-astetta, liikuntaluokalle kuulumista sekä seuratoimintaan osallistumista.
Tutkimukseen osallistuvat nuoret raportoivat liikkuvansa keskimäärin kuutena viikonpäivänä yli 60 minuuttia päivässä. Yöunen pituus oli arkisin keskimäärin hieman yli kahdeksan tuntia, ja viikonloppuisin noin yhdeksän ja puoli tuntia. Sekä liikunnan että unen kokonaismäärät vähenivät tasaisesti viidennestä luokasta yhdeksänteen luokkaan mennessä. Oppilaat kokivat unen laatunsa pääsääntöisesti hyväksi. Korkeampi liikunnan määrä oli kaikissa ryhmissä yhteydessä pidempään yöuneen, sekä hieman parempaan unen laatuun. Lisäksi korkeampi rasittavan liikunnan määrä oli yhteydessä hieman parempaan unen laatuun. Yhteydet eivät kuitenkaan olleet vahvoja. Tämän tutkimuksen perusteella korkeampi liikunta-aktiivisuus on yhteydessä keskimääräistä parempiin nukkumistottumuksiin suomalaisilla 5.-, 7.- ja 9.-luokkalaisilla.
...
Insufficient physical activity and sleep are major health risks among adolescents. The aim of this study was to examine the duration of physical activity and sleep among Finnish 5th, 7th and 9th grade students. The second goal was to investigate whether higher durations of physical activity were related to longer sleep duration and better sleep quality. The association between sleep duration and sleep quantity were investigated by gender, grade, sports class attendance and participation in sports club activities.
Data for this study was collected with the LIITU 2018 questionnaire. The study was carried out the year 2018 between March and May. Almost four thousand (n = 3956) participants were involved. The duration of physical activity, sleep duration and sleep quality were examined with t-test and one-way analysis of variance. The links between physical activity and sleep were investigated with Pearson’s correlation. Results were categorized with background variables which were gender, grade, sports class attendance and participation in sports club activities.
Participants reported being physically active on average six days a week over 60 minutes. The total sleep duration was little more than eight hours during weekdays and nine and a half hours on weekends. The total durations of physical activity and sleep were declining from 5th grade towards 9th grade. Students self-perceived sleep quality was on average mainly positive. Higher amounts of physical activity were linked with higher sleep duration and slightly better sleep quality in all background groups. Vigorous physical activity was connected with slightly better sleep quality. Nevertheless, the overall connections were not strong. According to this study higher amounts of physical activity correlate with better sleeping habits among Finnish 5th, 7th and 9th grade students.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Liikunta-aktiivisuuden ja liikuntaharrastuksiin osallistumisen yhteys lasten ja nuorten psyykkiseen hyvinvointiin
Mäkinen, Reko (2023)Tämän tutkielman tarkoituksena on luoda tämänhetkiseen tutkimuskirjallisuuteen pohjautuva katsaus siitä, kuinka liikunta-aktiivisuus ja organisoituihin liikuntaharrastuksiin osallistuminen on yhteydessä lasten ja nuorten ... -
Yläkouluikäisten nuorten fyysisen aktiivisuuden yhteydet tupakointiin ja alkoholinkäyttöön
Lonka, Aleksi; Westerholm, Jan (2015)Lonka, Aleksi & Westerholm, Jan. 2015. Yläkouluikäisten nuorten fyysisen aktiivisuuden yhteydet tupakointiin ja alkoholinkäyttöön. Liikuntakasvatuksen laitos. Jyväskylän yliopisto. Liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma. ... -
Fyysisen aktiivisuuden yhteys lasten ja nuorten mielenterveyteen
Kiviniemi, Aleksi (2024)Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus on vähentynyt merkittävästi 2000-luvulla. Useimmat lapset ja nuoret kerryttävät päivittäin vähemmän fyysistä aktiivisuutta kuin heidän ikänsä suositukset edellyttäisivät. Samalla ... -
Liikunta-aktiivisuuden yhteys nuorten kehonkuvaan ja itsetuntoon : WHO-Koululaistutkimus
Pihlajaniemi, Noona (2014)TIIVISTELMÄ Liikunta-aktiivisuuden yhteys nuorten kehonkuvaan ja itsetuntoon. WHO-Koululaistutkimus. Pihlajaniemi, Noona Hilla Henriina Terveyskasvatuksen pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen ... -
Fyysisen aktiivisuuden yhteydet elämäntyytyväisyyteen, koettuun opintojen kuormittavuuteen sekä koettuun opintomenestykseen lukiolaisilla
Leppänen, Aleksi (2020)Tässä työssä tutkittiin lukiolaisten fyysistä aktiivisuutta, elämäntyytyväisyyttä, koettua opintojen kuormittavuutta, koettua opintomenestystä sekä sukupuolten välisiä eroja näissä tekijöissä. Erityisesti tarkoituksena oli ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.