Ihmisen ja koiran ominaisuudet koira-omistajasuhteessa
Koirat ovat nykyään osa monia perheitä. Omistajan ja koiran välinen suhde ei kuitenkaan aina toimi, eikä ole täysin selvää mitkä tekijät vaikuttavat suhteen toimivuuteen. Tässä tutkimuksessa selvitimme omistajan ja koiran ominaisuuksien vaikutusta suhteen laatuun sekä omistajan temperamentin vaikutusta koiran käyttäytymiseen. Omistajan temperamenttia mitattiin Adult Temperament Questionnaire-kyselyllä ja koira-omistajasuhteen laatua Monash Dog Owner Relationship Scale-kyselyllä. Koiran ominaisuuksien tarkastelussa käytimme kahta kognitiivista testiä SmartDOG™ -tietokannasta: sylinteritestillä mitattiin itsehillintää ja mahdoton tehtävä -testillä koiran ongelmanratkaisutyyliä.
Tutkimusjoukko koostui 439:stä koira-omistajaparista. Koirat olivat osallistuneet SmartDOG Oy:n kognitiiviseen testaukseen vuosina 2016-2020, ja omistaja vastasi koostamaamme verkkopohjaiseen kyselyyn syksyllä 2020. Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin Spearmanin korrelaatiokertointen avulla. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että omistajan temperamentin faktoreista negatiivinen affektiivisuus oli yhteydessä koiran ongelmanratkaisutyyliin ja ulospäinsuuntautuneisuus itsehillintään. Useat omistajan temperamentin faktorit olivat myös yhteydessä koira-omistajasuhteeseen; negatiivinen affektiivisuus, tahdonalainen itsesäätely sekä aisti- ja tunneherkkyys korreloivat koira-omistajasuhteen tunneside-faktorin kanssa, kun taas koira rasitteena -muuttujalla oli yhteyksiä negatiiviseen affektiivisuuden, ulospäinsuuntautuneisuuden ja tahdonalaisen itsesäätelyn kanssa. Vastoin oletuksiamme koiran ongelmanratkaisutyylin tai itsehillinnän sekä koira-omistajasuhteen väliltä ei löytynyt yhteyttä.
Lopuksi tarkastelimme tarkemmin koiran ja omistajan ominaisuuksien vaikutusta koira-omistajasuhteen tunnesiteeseen ja koiran omistamisen koettuihin kustannuksiin lineaarisen regressioanalyysin avulla. Analyysi osoitti, että tunnesidettä selittivät temperamentin faktoreista negatiivinen affektiivisuus sekä aisti- ja tunneherkkyys, sekä koiran itsehillintäkyky. Koiran kokemista rasitteena selitti omistajan temperamentin ulospäinsuuntautuneisuus- ja tahdonalainen itsesäätely -faktoreiden lisäksi myös koiran itsehillintä ja kaikki tarkastellut taustatekijät (omistajan ikä, koiran sukupuoli ja koirien lukumäärä taloudessa).
Tutkimuksemme tuo uutta näkökulmaa siihen, miten ja mitkä koiran sekä hänen omistajansa ominaisuudet vaikuttavat koira-omistajasuhteeseen. Ymmärrystä näistä tekijöistä voidaan tulevaisuudessa syventää sisällyttämällä tarkasteluihin esimerkiksi muitakin SmartDOG-testipatteriston avulla mitattavia koiran kognitiivisia ominaisuuksia. Tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä koiran ja ihmisen välistä vuorovaikutusta niin työ- kuin lemmikkikoirien kohdalla.
...
Nowadays a high percentage of families own a dog, but the relationship between the dog and its owner is not always working properly and the reasons for a working relationship are not self-evident. In this thesis, we investigated which characteristics of both the owner and the dog influence the quality of the relationship, and how the owner characteristics affect dog behavior. The temperament of the owner was measured with the Adult Temperament Questionnaire and the quality of the dog-owner relationship with the Monash Dog Owner Relationship Scale. To examine the characteristics of the dog, we used two cognitive tests from the SmartDOG™ database; the cylinder task to measure inhibitory control and the impossible task to measure the problem-solving style of the dog.
The examinees consisted of 439 dog-owner dyads where the dog had taken part in SmartDOG Oy's cognitive testing in 2016-2020, and the owner answered our web-based questionnaire in the autumn 2020. Spearman correlations were used to examine the correlations between the variables. We found that the owner’s negative affectivity was related to the dog’s problem-solving style and extraversion to inhibitory control of the dog. In addition, negative affectivity, effortful control and orienting sensitivity were linked to the emotional bond in the dog-owner relationship and negative affectivity, extraversion and effortful control to the perceived costs of owning a dog. Surprisingly, there was no link between the dog’s problem-solving style or its inhibitory control and the dog-owner relationship.
Finally, we created a linear regression model for the two main factors of the dog-owner relationship, emotional bond and perceived costs of owning a dog. Emotional bond was explained by negative affectivity and orienting sensitivity factors of the owner's temperament, as well as the dog's inhibitory control. The variation of the perceived costs of owning a dog was explained not only by effortful control and extraversion factors of the owner's temperament, but also by the dog's inhibitory control and demographic variables (age of the owner, sex of the dog and number of dogs in the household).
Our research brings a new perspective to how and which characteristics of the dog and its owner affect the dog-owner relationship. This research can be extended in further studies by including for example more cognitive characteristics of the dog, as tested by SmartDog Oy. These results can be utilised to advance the interactions between dogs and humans, both with companion and working dogs.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Human's best friend: social interaction between humans and dogs - electrocardiogram, accelerometer, video and questionnaire data
Kujala, Miiamaaria; Törnqvist, Heini; Silfverberg, Tiia; Koskela, Aija (2024)Aineiston tarkoitus on kuvailla ihmisen ja koiran vuorovaikutusta positiivisissa tilanteissa, tunnin mittaisessa kokeellisessa tutkimuksessa. Aineisto mitattiin samanaikaisesti vuorovaikutustutkimuksessa 30 koiralta ja ... -
Koiranomistajan temperamentin ja tunnesiteen yhteys läheisyyshakuisuuteen koiran ja omistajan vuorovaikutuksessa
Haara, Noora; Kettunen, Jenna (2023)Fyysinen läheisyys ja kosketus ovat keskeinen osa koiran ja omistajan välistä suhdetta sekä vuorovaikutusta. Tutkimustietoa läheisyyshakuisuuteen liittyvistä tekijöistä on kuitenkin vielä vähän. Läheisyyshakuisuus ilmenee ... -
Katsekäyttäytymisen yhteys sykevälivaihteluun ihmisen ja koiran välisessä vuorovaikutuksessa
Takko, Mira; Vasankari, Ann-Sofia (2024)Gaze behavior is an important part of the communication between humans and dogs, and different aspects of gaze behavior affect the human-dog relationship in various ways. The effect of gaze on the autonomic nervous system ... -
Koiranomistajan temperamentin ja koiran roturyhmän vaikutukset koiran sosiaaliseen käyttäytymiseen
Silfverberg, Tiia (2022)Tässä tutkimuksessa selvitettiin, onko koiranomistajan temperamenttipiirteistä ulospäinsuuntautuneisuus tai negatiivinen affektiivisuus yhteydessä siihen, kuinka koira suhtautuu uuteen ihmiseen tai koiran eleidenlukukykyyn. ... -
Olfaction in the canine cognitive and emotional processes : From behavioral and neural viewpoints to measurement possibilities
Berg, Päivi; Mappes, Tapio; Kujala, Miiamaaria V. (Elsevier, 2024)Domestic dogs (Canis familiaris) have excellent olfactory processing capabilities that are utilized widely in human society e.g., working with customs, police, and army; their scent detection is also used in guarding, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.