Motivaciâ k izučeniû russkogo i švedskogo âzykov u finskih gimnazistov : na osnove èlektronnoj ankety (Suomalaisten lukiolaisten motivaatio venäjän ja ruotsin kielen opiskelussa – tutkimusaineistona sähköinen kysely)

Abstract

Viime aikoina yleisessä keskustelussa on noussut huolenaiheeksi suomalaisten yksipuolistuva kielitaito. Suomalaiset opiskelevat yhä vähemmän kieliä, vaikka kieltenosaajille on jatkuva tarve. Yksi selittävä tekijä sille, miksi kieliä opiskellaan vähemmän, on riittävän laadukkaan motivaation puute.

Tämän työn tarkoituksena oli tutkia ja vertailla, miten suomalaiset lukiolaiset ovat motivoituneet opiskelemaan venäjän ja ruotsin kieltä. Kumpikin kieli on tärkeä osa suomalaista historiaa sekä nyky-yhteiskuntaa; ruotsin kieli on valtion toinen virallinen kieli ja osin sitä kautta pakollinen kouluaine, kun taas venäjän kielen merkitys on jatkossa yhä merkittävämpi, sillä Suomen suurimman vieraskielisen vähemmistön jatkaessa tasaista kasvuaan, voi venäjänkielisten lukumäärä saavuttaa Suomen ruotsinkielisen väestön määrän jo lähivuosikymmenien aikana.

Tutkimuksen aineisto on kerätty laadullisen puolistrukturoidun kyselyn avulla alkuvuodesta 2019. Avoimiin kysymyksiin saadut vastaukset analysoitiin laadullisella teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla, mutta tutkimuksessa esiintyy myös osin määrällisiä piirteitä. Kaikkiaan kyselyyn vastasi 70 lukiolaista yhteensä seitsemästä eri lukiosta Itä- ja Länsi-Suomesta; 33 venäjän ja 37 ruotsin opiskelijaa. Pääteoriat, joita hyödynsin tutkimuksessani, olivat itseohjautuvuusteoria ja sen sovellutus kielenopiskelukontekstissa sekä Dörnyein viimeisin motivaatiomalli mahdollisista minäkuvista (The L2 Motivational Self System). Tarkemmin tutkin, millä tavoin lukiolaiset ovat orientoituneet kielen opinnoissa, miten kielenopiskelukokemukset tukevat psykologisten perustarpeiden tyydyttymistä ja minkälaisia mahdollisia motivoivia kieleen liittyviä minäkuvia opiskelijoilla on.

Tulosten mukaan venäjän kielen opiskelijat olivat selkeästi autonomisemmin motivoituneita kielen opinnoissa kuin ruotsin opiskelijat; he olivat enemmän sisäisesti orientoituneita (kiinnostus, halu oppia, myönteiset tuntemukset, halu kehittää ja ylittää itsensä) ja useammalla oli havaittavissa instrumentaalista lähestymisorientaatiota (kielellä nähtävä hyöty yleensä/työuralla). Kontrolloitua motivaatiota esiintyi kummankin kielen opiskelijoilla, mutta kaikilla venäjän opiskelijoilla kontrolloitu motivaatio oli sisäistynyt sisäiseksi palkkioiden ja rangaistusten järjestelmäksi (mm. halu menestyä opinnoissa), kun taas ruotsin opiskelijoilla kontrolloitu motivaatio oli tasaisesti lähtöisin sekä yksilöstä itsestään, että täysin ulkoisista lähteistä (pakko). Kummassakin ryhmässä esiintyi myös integratiivista orientaatiota ja amotivaatiota, mutta näissä erot kielten opiskelijoiden välillä eivät olleet merkittäviä. Oppimiskokemukset osaltaan vahvistivat käsitystä motivaation laadukkuudesta; venäjän opiskelijat kokivat itsensä hieman ruotsin opiskelijoita kyvykkäämmiksi kielellä, ja venäjän opiskelijoilla tunne yhteisöllisyydestä oli merkittävästi korkeampi. Autonomian tunne tuli esille jo edellä venäjän opiskelijoiden voimakkaammissa sisäisissä orientaatioissa ja instrumentaalisissa lähestymisorientaatioissa. Kummankin kielen opiskelijoilla oli mahdollisia motivoivia kieleen liittyviä minäkuvia. Lähes kaikilla venäjän opiskelijoilla oli ideaaliminä, ja nämä minäkuvat olivat sisällöltään elävämpiä ja monipuolisempia verrattuna ruotsin opiskelijoiden minäkuviin. Ruotsin opiskelijoilla pitäisi-minää oli suhteessa ideaaliminään useammin, eikä se välttämättä ollut linjassa ideaaliminän kanssa, toisin kuin venäjän opiskelijoilla. Kummassakin ryhmässä pienellä osalla oli myös pelättyjä minäkuvia. Merkittävä tulos oli se, että pitäisi-minä oli erityisen voimakas suhteessa ideaaliminään heillä, joilla oli kontakti kohdekielen puhujiin; venäjää kotikielenä käyttävillä, sekä ruotsia Länsi-Suomessa opiskelevilla.