Paitsijäämisen pelon (FoMo) vaikutus ostoimpulsiivisuuteen verkkoyhteisössä
Paitsijäämisen pelko (FoMo) on ajankohtainen ilmiö, ja sen tutkimiseen on ryhdytty markkinoinnin ja kuluttajakäyttäytymisen tieteenalalla viime vuosien aikana. Ilmiö liitetään vahvasti sosiaalisen median käytön lisääntymiseen, mutta tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, liittyykö FoMo-kokemus väistämättä sosiaaliseen median ympäristöön vai onko kyseessä ilmiö, joka ei ole sidoksissa tiettyyn kontekstiin. Tutkimusten mukaan paitsijäämisen pelolla on todettu olevan yhteys muun muassa laumamuotoiseen kulutuskäyttäytymiseen, brändisitoutuneisuuteen, ostoaikomukseen ja ostoimpulsiivisuuteen. FoMo-ilmiö vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen monin eri tavoin, joten sen tutkimiseen markkinoinnin tieteenalalla on ryhdytty syystä. Ilmiön vaikutuksilla ja esiintyvyydellä voi olla kulttuurisia eroja, jonka vuoksi maailman laajuista tutkimusta aiheesta tarvitaan lisää.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko paitsijäämisen pelolla positiivista yhteyttä ostoimpulsiivisuuteen verkkoyhteisöpalvelu Faceboo-kissa. Lisäksi selvitettiin, millä tapaa eri taustatekijät vaikuttavat kuluttajan ostoimpulsiivisuuteen ja alttiuteen kokea paitsijäämisen pelkoa. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin Sipsikaljavegaanit Facebook-ryhmässä käyttäen sähköistä kyselylomaketta. Vuonna 2016 Image-lehti valitsi Sipsikaljavegaanit ryhmän vuoden some-ilmiöksi Suomessa. Kyselylomake oli avoinna tunnin ajan ja siihen saatiin 835 vastausta. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisesti ja analysoitiin tilastollisin menetelmin hyödyntäen SPSS ja SmartPLS –ohjelmistoja.
Tutkimuksen tulokset tukivat osittain aiempia tutkimuksia sekä niiden pohjalta rakennettua tutkimusmallia. Toisella paitsijäämisen pelon dimensiolla, henkilökohtaisella FoMo:lla, todettiin olevan positiivinen yhteys ostoimpulsiivisuuden molempiin dimensioihin. Taustatekijöistä eWOM-viestinnällä todettiin olevan positiivinen yhteys henkilökohtaiseen paitsijäämisen pelkoon ja affektiiviseen ostoimpulsiivisuuteen. Lisäksi ruokavalioon liittyvällä identiteetillä oli yhteys paitsijäämisen pelon sosiaaliseen dimensioon.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Flow'n vaikutus impulssiostamiseen verkkokaupoissa
Lahtinen, Jussi (2017)Kaupankäynti on siirtynyt viime aikoina hyvin nopeasti verkkoympäristöihin, nopean teknologisen kehittymisen seurauksena. Verkkokaupat ovat loistava ympäristö saada kuluttajat tekemään ylimääräisiä impulssiostoja, koska ... -
Online antecedents for young consumers’ impulse buying behavior
Nyrhinen, Jussi; Sirola, Anu; Koskelainen, Tiina; Munnukka, Juha; Wilska, Terhi-Anna (Elsevier, 2024)Acting on a sudden urge to purchase something without a prior intention or plan to do so and without considering its long-term effects is regarded as impulse buying behavior. The convenience and automatization of online ... -
Verkkokauppojen suosittelujärjestelmien vaikutus ihmisten ostoimpulsiivisuuteen
Hietikko, Kim (2018)Tutkielmassani käsittelen verkkokauppojen suosittelujärjestelmien vaikutusta ihmisten ostoimpulsiivisuuteen. Tutkielma koostuu johdannosta, suosittelujärjestelmät sisältöluvusta, suosittelujärjestelmien vaikutuksesta ... -
Hinnoittelun psykologia: ysiysi-hinnat vs. tasahinnat : hintapäätteiden vaikutus kuluttajan hintakäsityksen ja ostoaikomuksen muodostumiseen arkisissa ostopäätöstilanteissa
Martikainen, Kalle (2018)Hinnalla on moniulotteinen merkitys kuluttajien arkipäivän elämässä. Yritykselle hinta on yksi markkinoinnin kilpailukeinoista, jolla se voi vaikuttaa kannattavuuteensa ja asiakkaiden ostoaikomuksiin. Tämän tutkimuksen ... -
Kohdistetun mainonnan vaikutus kuluttajan ostokäyttäytymiseen
Aunttila, Jere (2024)Tämä tutkimus tutkii kohdennettua mainontaa ja sen vaikutuksia kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Ne ovat tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita, ja siksi niitä tulee tutkia syvemmin. Tutkimuksen tarkoituksena on auttaa kuluttajia ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.