Alakoulun 5.-6. luokkalaisten ajatuksia kouluruokailuista
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa 5–6. luokkalaisten oppilaiden ajatuksia kouluruokailuista. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia ajatuksia oppilailla on kouluruokailuun liittyen. Lisäksi vastauksia haettiin siihen, millaisin toimin kouluruokailua voitaisiin oppilaiden näkökulmasta kehittää. Tutkimuksen keskiössä oli saada käsitys siitä millaiset muut asiat, kuin itse tarjoiltava tuote, vaikuttavat oppilaiden kouluruokailukokemuksiin.
Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisen tutkimusotteen mukaisesti ja tutkimuksen lähestymistapa oli fenomenologis-hermeneuttinen. Tutkimukseen osallistui 69 alakoulun 5–6. luokkalaista, kahdesta eri Keski-Suomalaisesta koulusta. Tutkimusaineisto kerättiin oppilaiden vapaamuotoisina kirjoitelmina sekä erillisinä kyselylomakkeina kahdessa osassa. Aineiston keruu suoritettiin keväällä 2019. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä.
Tulosten mukaan kouluruokailuun sisältyy monia tekijöitä, jotka osaltaan vaikuttavat oppilaiden kouluruokailukokemuksiin. Erityisesti toiset oppilaat, henkilökunta ja ruokailutilat vaikuttivat oppilaiden kokemuksiin. Tiettyihin kouluruokailun raameihin, kuten ruokailun ajankohtaan, ruokailuun käytettävissä olevaan aikaan ja tilajärjestelyihin toivottiin selkeästi muutoksia.
...
![showless](/themes/JYX2//images/showless.png)
![showmore](/themes/JYX2//images/showmore.png)
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [28970]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Alakoulun oppilaiden ja luokanopettajien ajatuksia ja kokemuksia emotionaalisesta turvallisuudesta kouluympäristössä
Ahonen, Netta; Hämäläinen, Anni (2021)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia alakoulun oppilaiden ja luokanopettajien ajatuksia ja kokemuksia emotionaalisesta turvallisuudesta kouluympäristössä. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia emotionaaliseen turvallisuuteen ... -
Luokanopettajaksi opiskelevien näkemys opettajan roolista kouluruokailussa ja ravitsemuskasvattajana
Pulkkinen, Anna (2005) -
6.-luokkalaisten ohjelmoinnin osaaminen alakoulun päättyessä
Sormunen, Karoliina (2019)Tutkimuksessa kartoitettiin kuudennen luokan oppilaiden osaamistao hjelmoinnissa alakoulun päättyessä. Lisäksi tutkimuksessa tutkittiin ohjelmoinnin opetuskäytänteitä. Tutkimukseen valikoitui mukaan kolme eri kuudennetta ... -
4.- ja 6.-luokkalaisten ajatuksia välipalasta terveysosaamisen näkökulmasta
Auvinen, Suvi; Oksman, Mira (2022)Terveysosaaminen on asetettu keskeisimmäksi tavoitteeksi kansanterveystyön ja terveyden edistämisen kannalta, sekä merkittäväksi koulutuksen tehtäväksi. (LOPS 2021; OECD 2018). Terveelliseen ruokavalioon liittyvät ajatukset ... -
Alakoulun 6. -luokkalaisten tiedonhaku- ja arviointitaidot osana internetlukemista
Kokkola, Anne (2019)Tutkimukseen osallistui 78 oppilasta kahdesta eri koulusta. Oppilaista 34 oli tyttöjä ja 44 poikia. Aineisto kerättiin tiedonhaun- ja tiedon luotettavuuden arvioinnin taitoja mittaavalla mittarilla. Oppilaat saivat ...