Uuden mediasukupolven tavoittaminen : kuinka mediatalojen strategiat ja nuorten aikuisten mediankäyttötavat kohtaavat
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan perinteisten medioiden sekä Y-sukupolveen kuuluvien nuorten aikuisten suhdetta. Asiaa selvitetään tarkastelemalla nuorten aikuisten mediankäyttötapoja sekä perinteisten medioiden keinoja sitouttaa tätä kohderyhmää. Tutkielman lähtökohtana on yleinen näkemys, jonka mukaan nykyajan nuoret sekä nuoret aikuiset eivät käytä perinteisiä medioita vanhempiensa lailla, mistä syystä median on vaikea tavoittaa heitä. Tutkimuksen teoreettiseen viitekehykseen kuuluu median murros, murroksesta johtunut uudenlainen kilpailu media-alalla, yleisön sitouttaminen, median yleisösuhteen muutokset ja Y-sukupolvi median kohderyhmänä.
Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, jolla haastateltiin kahta osapuolta: neljää nuorta aikuista sekä kolmen eri median edustajaa. Haastatellut mediat ovat Helsingin Sanomat, Keskisuomalainen sekä Yle. Nuorilta aikuisilta kysyttiin heidän suhteestaan mediaan, heidän mediankäyttötavoistaan sekä mainittujen tapojen kehityksestä heidän elinaikanaan. Medioiden edustajilta puolestaan kysyttiin median murroksen vaikutuksista mediatyöhön sekä heidän harjoittamistaan strategioista nuorten aikuisten sitouttamiseen. Kaikki haastateltavat esiintyvät tutkielmassa anonyymisti, mistä syystä myöskään median edustajien työnimikkeitä ei mainita. Haastattelujen kautta kertyi yli 100 sivua litteroitua aineistoa. Tätä analysoitiin temaattisella analyysillä, minkä tarkoituksena oli löytää toistuvia teemoja vastaajien kesken ja sitten vertailla eri osapuolten vastauksia keskenään. Analyysillä pyrittiin selvittämään, millaisia mediankulutustapoja nuorilla on, miten mediat pyrkivät sitouttamaan heitä ja vaikuttaako vastausten perusteella siltä, että perinteisellä medialla voi yhä olla merkittävä osa kasvavan sukupolven arjessa.
Tutkimuksen perusteella mediat pitävät nuorten aikuisten sitouttamista hyvin tärkeänä, mutta myös vaikeana. Medioiden kesken on käytetty useita erilaisia strategioita. Kaikki haastatellut mediat hyödyntävät tutkimusta ja analytiikkaa tavoitellessaan nuoria aikuisia. Muiksi merkittäviksi strategioiksi mainittiin nuoria kiinnostavan sisällön tekeminen, yhteistyö ja dialogi nuorten kanssa, käyttöliittymän helpoksi tekeminen sekä henkilömedioiden hyödyntäminen. Nuorten aikuisten haastatteluissa puolestaan kävi ilmi, että vastaajat luottavat Suomen mediaan ja uskovat, että se suoriutuu hyvin tehtävistään. Kuitenkin vain yksi haastatelluista maksaa uutisista, sillä ilmaisten vaihtoehtojen vuoksi maksaminen ei ole tarpeellista. Nuoret aikuiset kuvailivat useita eri mediankäyttötapoja, joista jotkut ovat pääasiallisia ja jotkut toissijaisia. Tärkeiksi kriteereiksi mainittiin median laajuus, sen käytön helppous, viihteellisyys, kiinnostavat aihepiirit ja mahdollisuudet keskustella tuttujen kanssa. Kaiken kaikkiaan haastatelluilla nuorilla on varsin hyvä suhde Suomen mediaan, minkä lisäksi median edustajat kuvailivat strategioita, jotka käyvät vähintäänkin osittain yksiin nuorten aikuisten mieltymysten kanssa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Nuorten naiskuluttajien sosiaalisen median vaikuttajiin muodostamat suhteet vaikuttajamarkkinoinnin kontekstissa
Koivisto, Anni (2020)Sosiaalinen media on alati kasvava median muoto, jonka huomioiminen markkinoinnin kontekstissa on yhtä tärkeämpää niin liikkeenjohdolle kuin akateemiselle tutkimuksellekin. Osittain sosiaalisen median kasvun kautta julkisuuden ... -
Nuorten aikuisten sosiaalisen median sisällöntuottajayrittäjien kompetenssit, resurssit ja mahdollisuuksien tavoittelu
Hänninen, Markku (Historian ja etnologian laitoksen tutkijat ry, Jyväskylän yliopisto, 2023)YTM Markku Hänninen kauppatieteiden väitöskirja Nuorten aikuisten sosiaalisen median sisällöntuottajayrittäjyys tarkastettiin 13.10.2023 Itä-Suomen yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi professori Ulla Hytti Turun yliopistosta ... -
Millenniaalien sitoutuminen työnantajaorganisaatioon
Salminen, Sara (2019)Sukupolven vaihdos haastaa työelämää ja organisaatioita (Dufva ym. 2017). Työelämään on viime vuosina saapunut uusi sukupolvi, vuosina 1981-2000 syntyneet millenniaalit (Gilbert, 2011; Kong & Wang, 2015), jotka tulevat ... -
Y-sukupolven sitoutuminen organisaatioon : kokemuksia palkitsemisen roolista organisaatioon sitoutumisessa
Hamara, Riikka (2019)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan asiantuntijatyötä tekevien Y-sukupolven edustajien sitoutumista organisaatioon. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti palkitsemiskeinojen rooliin organisaatioon sitoutumisessa. ... -
"Hei tää ei oo nyt ihan mun alaa, mut mä yritän parhaani" : oppimisvaikeudet ja voimavarat nuorten aikuisten haastatteluissa
Järvenpää, Kristiina (2016)Pro gradu -tutkielma käsittelee oppimisvaikeuksia ja voimavaratekijöitä nuor- ten aikuisten haastatteluissa. Käytetty haastatteluaineisto on osa Kuntoutussää- tiössä vuosina 2006–2010 toteutetun Opi oppimaan -projektin ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.