Ikkunat historiaan : runojen ja laulujen avaamat näkökulmat historiankerrontaan J.R.R. Tolkienin romaanissa The Lord of the Rings

Abstract

Tutkielma käsittelee historiankerronnan näkökulmia J.R.R. Tolkienin romaanissa The Lord of the Rings (1954–55) ja miten niihin vaikuttavat kertoja, käytetty kieli ja ajankohta. Analysoitavana materiaalina ovat romaanissa esitetyt runot ja laulut jotka viittaavat tarinan sisäisen maailman historiaan. Tapahtumista, joita tekstiesimerkit käsittelevät, kerrotaan läpikotaisemmin romaanissa The Silmarillion (1977).

The Lord of the Rings on tarinan sisällä koottu selonteko romaanin tapahtumista, ja tarinan sisäisiä lähteitä on ollut useita. Myös The Silmarillion koostuu tarinan sisällä erityylisistä teksteistä eikä se muodosta yhtenäistä historiaa tarinan maailmalle. Tolkienin luoman maailman historiaa on analysoitu monesta lähtökohdasta; sekä useiden lähteiden merkitystä että romaanin The Silmarillion luotettavuutta historiankerrontana on puitu. Se, millä tavoin tarinan sisäistä historiaa käsitellään tarinan sisällä nykyhetkessä, on sen sijaan jäänyt vähemmälle huomiolle. Tämä tutkimus pyrkii valottamaan historiasta annettua kuvaa sellaisena kuin se romaanissa The Lord of the Rings esitetään suullisena kerrontana.

Analyysin metodina on kontekstuaalinen kertomusteoreettinen luenta. Analyysi koostuu kolmesta luvusta, joissa kertojan suhde kerrottuun historiaan on joko henkilökohtainen, yhteisöllinen tai ulkopuolinen. Kertojan analyysissa käsitellään sekä (1) kertojan läheisyyttä kerrottuun historiaan ennen kaikkea Portellin (1997) historian kerronnan moodien avulla että (2) kertojan luotettavuutta historian esittäjänä. Kertojan luotettavuus on vahvasti sidoksissa kertojan ja kerrotun historian suhteeseen, ja siinä hyödynnetään Phelanin (2005) epäluotettavuuden luokittelua. Jokaisessa osiossa puidaan myös kertomatilannetta, jolloin kerrottua historiaa heijastellaan nykyhetken kontrastina ja miten senhetkinen fyysinen tai temaattinen asiaintila vaikuttaa historiasta annettuun kuvauk-seen. Kolmatta vaikutinta, kieltä, analysoidaan sekä puhuttuna ilmaisukanavana (kertojan ja yleisön puhumat kielet) että käännöksenä, tekstiesimerkkeihin sovitettuna. Tarkoituksena on tutkia käytetyn kielen merkitystä, kieli-identiteettiä ja käännöksen vaikutusta kerrottuun.