Tarkastelen maisterintutkielmassani Suomessa työskentelevien ja työskennelleiden Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon (MAP) lähetyssaarnaajien kokemuksia suomen oppimisesta. Pyrin valottamaan sekä lähtömaakoulutukseen että Suomessa työskentelyyn liittyviä henkilökohtaisia kielenoppimiskokemuksia sekä niihin liitettäviä sosio-emotionaalisia tekijöitä. Tarkastelun kohteena on myös se, millaisena lähetyssaarnaajat kokevat siirtymän Yhdysvalloista Suomeen kielenoppimisen näkökulmasta sekä se, millaisia mahdollisuuksia kielenoppimiselle lähetystyö tarjoaa. Lisäksi sivuan työssäni vieraan ja toisen kielen oppimisen strategioita, erilaisia kielikäsityksiä sekä saatua suomen kielen tukea.
Lähestyn uskonnollisen yhteisön toimintaa vieraan ja toisen kielen oppimisen näkökulmasta. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän sosiokulttuurista ja dialogista näkemystä kielestä ja sen käytöstä (ks. Vygotsky 1978; Lähteenmäki 2002). Niissä keskeistä on näkemys kielen tilante
isesta vaihtelusta, sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys kielenoppimisessa sekä oppijan saama tuki (Dufva, Aro, Suni & Salo 2011; Virtanen 2017). Tarkastelussani hyödynnän myös ekologista näkökulmaa paneutuessani yksilön ja ympäristön vuorovaikutukseen (van Lier 2000, 2004).
Tutkimukseni aineistona on kolme kerronnallista teemahaastattelua, joita analysoin sisällönanalyysin ja narratiivisen analyysin keinoin. Tavoitteenani on nostaa keskiöön osallistujien subjektiiviset, heidän omien kertomustensa kautta välittyvät kokemukset, sillä maahanmuuton koulutusprosesseissa yksilölliset tarpeet, tunteet ja odotukset unohdetaan herkästi. Koska tutkimukseni on luonteeltaan laadullinen, ei sen tavoitteena ole yleistää osallistujien kokemusten kuvaavan lähetyssaarnaajien kielenoppimisprosessia aukottomasti, vaan pikemminkin tarjota näyte vallitsevasta todellisuudesta.
Tulokset osoittavat, että lähetyssaarnaajat kokevat oppivansa suomea tehokkaimmin suomenkielisessä ympäristössä vuorovaikutuksessa kohdekielisten kanssa, kun he joutuvat poistumaan mukavuusalueeltaan. Intensiivisen lähtömaakoulutuksen nähtiin kuitenkin tarjoavan perustan suomen kieliopin hallinnalle sekä harjoittavan puhumista kirkon asioista ja valmistavan lähetystyön päivärytmiin. Etenkin kirjoittaminen ja kulttuuritietous puolestaan jäivät koulutuksessa hyvin pieneen rooliin. Suomen opiskelu tähtäsi etupäässä MAP-kirkon näkökulmasta keskeisen sanaston ja kielellisten käytänteiden hallintaan, minkä vuoksi tutkimuksen osallistujat kokivat kielitaitonsa hyvin kapea-alaisena etenkin kielenoppimisen alkuvaiheessa. Lisäksi oppimisympäristön vaihdos Yhdysvalloista Suomeen koettiin alkuun haastavana ja henkisesti kuormittavana. Haasteita tuotti esimerkiksi suomalaisten erilainen tapa kommunikoida amerikkalaisiin verrattuna sekä se, ettei suomen kieli kuulostanutkaan samalta kuin mitä koulutuksessa oli opittu. Osallistujat kokivat myös, että yhdeksän viikon mittainen lähtömaakoulutus oli intensiteetistään huolimatta riittämätön.
Lähetystyö tarjoaa osallistujien kertomusten perusteella monipuolisia mahdollisuuksia kehittää kielitaitoa paitsi havainnoimalla ympäristön kielenkäyttöä, myös osallistumalla itse vuorovaikutukseen. Merkittävimpänä suomen taitoa kehittävänä käytänteenä pidettiin erilaisten ihmisten kanssa keskustelua esimerkiksi kaduilla ja julkisissa kulkuneuvoissa. Lisäksi kieltä ei pelkästään käytetty ihmisten kohtaamisen välineenä ja opiskeltu itse vaan myös opetettiin muille esimerkiksi yhteistyössä paikallisten ammattikoulujen kanssa. Lähetyssaarnaajien kehittyvän kielitaidon tärkeimpänä tukipilarina puolestaan näyttäytyivät vahvat sosiaaliset suhteet. Erityisen tärkeänä koettiin läpi prosessin vierellä kulkevan kokeneemman työtoverin tuki. Tärkeänä nähtiin myös osallisuus MAP-yhteisössä, omasta uskonnollisesta vakaumuksesta kumpuava hengellinen tuki sekä jossakin määrin myös kirkon tuottamat suomenkieliset tekstit ja oppimateriaalit.
...
