Luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia mielenkiintoisen opetuksen järjestämisestä tilannekohtaisen ja yksilöllisen mielenkiinnon näkökulmista
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Mielenkiinnon on tutkittu olevan yhteydessä muun muassa oppimiseen, muistiin sekä huomion kiinnittymiseen ja sen tiedetään syntyvän vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa (Shirey & Reynolds 1988; Bernstein 1955). Siten mielenkiinnon merkitystä on perusteltua tutkia koulukontekstissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää luokanopettajaopiskelijoiden
kokemuksia mielenkiintoa lisäävistä keinoista sekä mielenkiintoisen opetuksen kannalta merkityksellisistä tekijöistä, sillä opetuksen mielenkiintoisuus riippuu
pitkälti juuri opettajasta. Tutkimus tarkastelee kokemuksia tilannekohtaisen sekä yksilöllisen mielenkiinnon näkökulmista. Tämä laadullinen tutkimus mukaili fenomenologista lähestymistapaa hyödyntäen myös hermeneutiikan piirteitä tulkintojen ja ymmärryksen
tavoittelussa. Aineiston keruu toteutettiin haastattelemalla kahdeksaa luokanopettajaopiskelijaa talvella 2021. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan
laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Luokanopettajaopiskelijat käyttivät erilaisia työtapoja ja opetustyylejä sekä huomioivat oppilaiden omia mielenkiinnon kohteita monin tavoin oppilaiden
mielenkiinnon lisäämiseksi. Vaikka osa mielenkiintoa lisäävistä keinoista toistui monen luokanopettajaopiskelijoiden vastauksissa, oli heillä kuitenkin omanlaiset tyylinsä tehdä opetuksesta mielenkiintoista. Luokanopettajaopiskelijat toivat ilmi tiettyjä tekijöitä, joilla oli merkitystä siinä, miten ja missä määrin he panostivat opetuksensa mielenkiintoisuuteen. Näitä olivat koetut haasteet, oma jaksaminen, kokemukset omista vaikutusmahdollisuuksista, sekä kokemus mielenkiinnon merkityksestä.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29143]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Yksin, mutta kuitenkin yhdessä : luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia toisilleen antamasta vertaistuesta luokanopettajakoulutuksessa
Moilanen, Samuli; Rissanen, Viljo (2013)Tutkimuksemme tavoitteena on selvittää luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia vertaistuesta luokanopettajakoulutuksessa. Kiinnostus tutkia vertaistukea opettajankoulutuksessa kumpuaa halustamme ymmärtää paremmin omaa ... -
"Kaksi on enemmän kuin yksi" : luokanopettajaopiskelijoiden ja opettajien kokemuksia yhteisopettajuudesta
Pulkkinen, Valtteri (2021)Tutkimuksessa selvitin luokanopettajien ja luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia yhteisopettajuudesta. Toteutin tutkimukseni osana Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Uutta luova asiantuntijuus -hanketta, jonka ... -
Luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia hyvinvointiopetuksesta ja -oppimisesta
Ihamäki, Anniina (2016)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Jyväskylän yliopiston ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia hyvinvointiopetuksesta ja -oppimisesta. Tutkimuksen kohteena olevat opiskelijat toteuttivat ... -
Luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia ja näkemyksiä ohjattujen opettajaharjoitteluiden ja opettajan työn stressitekijöistä ja niistä selviämisestä.
Matilainen, Essi; Huhtamäki, Manta-Sofia (2021)Tässä kvalitatiivisessa tutkimuksessa tutkimme luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia ohjattujen luokanopettajaharjoitteluiden stressitekijöistä ja niistä selviämisestä sekä heidän näkemyksiään luokanopettajan työn ... -
Luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä ja kokemuksia ilmiölähtöisestä opetuksesta
Karppela, Martti (2018)Karppela, Martti. 2018 Luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä ja kokemuksia ilmiölähtöisestä opetuksesta. Kasvatustieteen pro-gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Tutkimuksen tarkoituksena oli ...