Mielenterveysongelmat ja aktiivinen työvoimapolitiikka : systemaattinen kirjallisuuskatsaus mielenterveysongelmien vaikutuksista työmarkkinamenestykseen sekä työvoimapolitiikan ratkaisukeinoista

Abstract

Mielenterveysongelmat ovat olleet alati kasvava ongelma länsimaissa viime vuosikymmeninä. Mielenterveyden ongelmat ja häiriöt heikentävät yksilön elämänlaatua ja toimintakykyä sekä vaikuttavat hänen kykyihinsä suoriutua elämän eri tilanteista ja osallistua yhteiskunnan toimintoihin. Työmarkkinoille osallistuminen voi näin ollen osoittautua haasteelliseksi. Tutkin kandidaatintutkielmassani mielenterveysongelmien vaikutusta yksilön työmarkkinamenestykseen ja työvoimapolitiikan, erityisesti aktiivisen työvoimapolitiikan keinoja tukea mielenterveysongelmista kärsiviä työllistymisessä ja työelämässä jatkamisessa. Tavoitteena on lisäksi valottaa mielenterveysongelmaisten alentuneiden voimavarojen sekä työelämän ja aktiivisen työvoimapolitiikan asettamien vaatimusten välistä ristiriitaa.

Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen kautta muodostettu aineisto koostuu 18:sta vertaisarvioidusta, vuosina 2010–2020 julkaistusta, suomen- ja englanninkielisestä tieteellisestä artikkelista, joiden kohdemaana on Suomi. Tutkimukset kertovat, että mielenterveyden ongelmat ja häiriöt vaikuttavat negatiivisesti yksilön työmarkkinamenestykseen heikentäen työllistymistä ja tulotasoa sekä lisäten sosiaali-turvan tarvetta. Mielenterveysongelmien on todettu lisäksi olevan tuki- ja liikuntaelinten sairauksien kanssa merkittävimpiä sairauslomien ja työkyvyttömyyseläkkeiden aiheuttajia. Mielenterveysongelmista kärsivien työllistymistä ja työssä jatkamista on pyritty tukemaan erityisesti psykiatrisen ja ammatillisen kuntoutuksen sekä osasairausvapaan avulla. Aiemmat tutkimukset kertovat, että ammatillisen kuntoutuksen tehokkuus on maltillinen. Parhaiten työllistymistä ja työssäoloa on voitu tukea psykiatrisen ja ammatillisen kuntoutuksen yhdistelmällä. Osasairausvapaan on lisäksi todettu olevan varsin tehokas keino tukea mielenterveysongelmista kärsivien työmarkkinoille osallistumista. Tutkimusten valossa näyttää kuitenkin siltä, että työpolitiikan, erityisesti aktiivisen työvoimapolitiikan keinot vastata mielenterveysongelmista kärsivien tarpeisiin eivät ole täysin riittäviä. Keinojen on todettu päinvastoin jakavan työnhakijoita ja -tekijöitä työmarkkinoiden kannalta hyviin ja huonoihin yksilöihin. Aktiivinen työvoimapolitiikka on omalta osaltaan lisännyt mielenterveysongelmista kärsivien eriarvoista asemaa vaatimalla aktiivisuutta ja tehokkuutta yksilöiltä, joiden toimintakyky ja voimavarat ovat heikentyneet. Työn on kuitenkin tutkimuksissa todettu olevan keskeinen osa yksilön hyvinvointia ja mielenterveysongelmista toipumista. Mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset tulisikin huomioida politiikassa paremmin, ja pyrkiä tukemaan heitä työllistymisessä ja työssä jatkamisessa.