Tietojärjestelmän käyttöönotto teknostressin ja työhyvinvoinnin näkökulmasta organisaatiossa : tapaustutkimus Sisu-tietojärjestelmästä
Tässä tutkielmassa tarkastellaan ensin kirjallisuuskatsauksen keinoin informaatio- ja kommunikaatioteknologian ja tietojärjestelmien roolia työhyvinvointiin ja teknostressiin niin yleisemmin kuin käyttöönoton yhteydessäkin työelämässä. Tuloksena saadaan tietoa teknostressin yleisyydestä ja ilmenemisestä kansainvälisesti, erilaisista fyysisistä kuin henkisistäkin tavoista, joilla teknostressi ilmenee eri henkilöillä, erilaisista keinoista torjua teknostressiä niin yksilöllisesti kuin organisaation tasollakin sekä ajankohtaisempi katsaus teknostressiin nykyisessä COVID-19 -pandemiatilanteessa. Toiseksi suoritetaan kyselytutkimus Jyväskylän yliopiston henkilökunnan keskuudessa, missä selvitetään käsitteellistä teknostressin mallia avuksi käyttäen teknostressin luojia, estäjiä kuin työhyvinvointivaikutuksia Sisu-järjestelmään ja sen käyttöönottoon liittyen. Tuloksena havaitaan Sisu-järjestelmän sisältävän suuren määrän teknostressin luojia ja käyttöönotossa käytettyjen teknostressiä estävien menetelmien epäonnistuneen teknostressin torjunnassa. Lisäksi havaitaan Sisu-järjestelmällä olleen merkittävä työhyvinvointia sekä organisaatioon ja työhön sitoutumista heikentävä vaikutus.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Teknostressin vaikutukset yksilön tuottavuuteen työelämässä
Laukkanen, Juulia (2024)Teknostressin tutkimus on nykypäivänä muuttumassa yhä tärkeämmäksi teknologian yleistyessä työpaikoilla. Etätyön lisääntymisen myötä digitaalisten työkalujen ja alustojen käytöstä viestintään, yhteistyöhön ja tiedonhallintaan ... -
Teknostressin ilmeneminen yksityisyyden näkökulmasta sosiaalisen median sovelluksia käytettäessä
Glad, Annika (2021)Yhä enenevässä määrin ja tiiviimmin ihmisten jokapäiväiseen elämään kuuluvat erilaiset teknologialaitteet, kuten älypuhelimet, tabletit ja tietokoneet erilaisine sovelluksineen ja sisältöineen. Yhden sovelluskokonaisuuden ... -
Tunteiden vaikutus tietojärjestelmän käyttöönoton onnistumiseen : tapaustutkimus Sisu-järjestelmän käyttöönotosta
Kela, Jenna (2020)Uuden tietojärjestelmän käyttöönotto on organisaatiolle riski, sillä suuri osa käyttöönotoista epäonnistuu. Tunteilla on todettu olevan vaikutusta käyttöönoton onnistumiseen, mutta etenkään organisaatiokontekstissa aihetta ... -
Tietojärjestelmän omaksumiseen ja käytön jatkamiseen vaikuttavia tekijöitä : tapaustutkimus
Ronkainen, Pekka (2017)Tässä pro gradu -tutkimuksessa tarkastellaan aiempien tutkimuksien ja teorioiden valossa tietojärjestelmän käyttöönottoon, niiden omaksumiseen ja tietojärjestelmän käytön jatkamiseen liittyviä tekijöitä. Tietojärjestelmäprojektin ... -
Tietojärjestelmän käyttöönoton kriittiset menestystekijät logistiikkakeskuksessa : tapaustutkimus
Ranki, Arto (2017)Liiketoiminta muuttuu jatkuvasti kustannustehokkaammaksi ja nopeatempoisemmaksi. Toimintoja tehostetaan ja säästöjä pyritään löytämään kaikista mahdollisista kohteista. Tietojärjestelmiä kehitetään helpottamaan ja ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.