"Kaksi on enemmän kuin yksi" : luokanopettajaopiskelijoiden ja opettajien kokemuksia yhteisopettajuudesta
Tutkimuksessa selvitin luokanopettajien ja luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia yhteisopettajuudesta. Toteutin tutkimukseni osana Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Uutta luova asiantuntijuus -hanketta, jonka puitteissa Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos toteutti teemaharjoittelun yhteistyökoulussa Päijät-Hämeessä syksyllä 2019. Tutkimukseen reflektiopäiväkirjojen kirjoittamiseen osallistui 12 opiskelijaa ja 12 opettajaa. Reflektiopäiväkirjoja hyödynnettiin haastatteluteemojen luomisessa. Varsinaisena tutkimusaineistona käytettyihin teemahaastatteluihin osallistui 4 opiskelijaa ja 4 opettajaa. Tutkimukseni tavoitteena oli lisätä tutkimusperustaista tietoa siitä, kuinka yhteisopettajuutta ja yhteisopettajuutta voitaisiin toteuttaa kouluissa.
Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin periaatteiden mukaisesti. Käytin analysoinnin tukena Microsoft Excel- ja ATLAS.TI-ohjelmia. Reflektiopäiväkirjojen analyysin pohjalta loin tutkimukseni haastatteluteemat.
Haastateltavien vastauksista nousi esiin vuorovaikutus yhteisopettajuudessa sekä opettajien erilaiset roolit yhteisopettajuudessa. Vuorovaikutukseen yhteisopettajuudessa kuului nonverbaalinen viestintä, kommunikoinnin ja yhteistyön kehittäminen, työskentelyilmapiiri ja läsnäolo. Opettajien erilaisiin rooleihin kuului työkokemus, työskentelyilmapiiri, oppimiskokemus, työn- ja roolijako sekä yhteistyö luokassa.
Molempia teemoja yhdisti haastateltavien kokemus liian vähäisestä aikaresurssista. Aineiston analyysin ja tulkintani mukaan opettajien ja opiskelijoiden yhteisopettajuutta projektiviikon aikana olisi edistänyt mahdollisuus etukäteen toteutettavalle yhteissuunnittelulle sekä yhteiselle keskustelulle viikon aikana. Yhteisopettajuus oli kaikille tutkimukseen osallistuneille positiivinen kokemus. Tutkimukseni antoi arvokasta lisätietoa, jonka avulla yhteisopettajuutta ja sen toteuttamista voidaan kehittää sekä kouluissa että opettajankoulutuslaitoksissa.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Varhaiskasvatuksen opettajien ja luokanopettajien kokemuksia yhteisopettajuudesta alkuluokassa
Perälä, Niko; Ängeslevä, Pinja (2021)Alkuluokassa yhdistyvät esi- ja alkuopetus yhteisessä toimintaympäristössä ja pedagogiikasta vastaa varhaiskasvatuksen opettaja ja luokanopettaja -työpari. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ... -
Luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä ja kokemuksia ilmiölähtöisestä opetuksesta
Karppela, Martti (2018)Karppela, Martti. 2018 Luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä ja kokemuksia ilmiölähtöisestä opetuksesta. Kasvatustieteen pro-gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Tutkimuksen tarkoituksena oli ... -
Luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia hyvinvointiopetuksesta ja -oppimisesta
Ihamäki, Anniina (2016)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Jyväskylän yliopiston ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia hyvinvointiopetuksesta ja -oppimisesta. Tutkimuksen kohteena olevat opiskelijat toteuttivat ... -
Erityisopettajien ja luokanopettajien kokemuksia yhteisopettajuudesta osana kolmiportaista tukea
Kaukola, Pauliina (2019)Tutkielman aiheena oli luokanopettajien ja erityisopettajien toteuttama yhteisopettajuus inklusiivisen koulun ja kolmiportaisen tuen näkökulmasta tarkasteltuna. Tarkoituksena oli pyrkiä kuvaamaan, ymmärtämään ja tulkitsemaan ... -
Varhaiskasvatustaustaisten luokanopettajien kokemuksia ammatillisesta osaamisesta ja sen kehittymisestä
Holopainen, Heidi; Päivinen, Emmi-Maria (2020)Yhteiskunnan jatkuvat muutokset asettavat uusia vaatimuksia opettajan työlle ja osaamiselle. Laajat vaatimukset luovat uusia tarpeita opettajan ammatillisen osaamisen kehittymiselle. Opettajan ammatilliselle osaamiselle ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.