Kuulovammaisen lapsen vuorovaikutuksen tukeminen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisen näkökulmasta on tärkeää, että jokaisen lapsen kasvua ja oppimista tuetaan parhaimmalla mahdollisella tavalla oikea-aikaisesti ja oikean vahvuisesti varhaiskasvatuksesta lähtien. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten opettajat tukevat kuulovammaisen lapsen vuorovaikutusta varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa, ja minkälaista pedagogista asiantuntijuutta ja yhteistyötä opettajat hyödyntävät kuulovammaisen lapsen tukemisessa.
Tutkimuksen aineisto kerättiin keväällä 2017. Yksilöhaastatteluihin osallistui opettajia (N=5), joilla oli tai oli ollut varhaiskasvatuksen tai esiopetuksen lapsiryhmässä kuulovammainen lapsi. Puolistrukturoidun teemahaastattelun aineisto analysoitiin laadullisia sisällönanalyysimenetelmiä käyttämällä.
Tuloksista ilmenee, että opettajan pedagogista toimintaa ohjaavat periaatteet, eli tiedot ja arvot, muodostivat pohjan pedagogisen toiminnan suunnittelulle, toteuttamiselle ja arvioinnille. Lisäksi yhteistyö vanhempien sekä moniammatillisten ja monialaisten yhteistyötahojen kanssa muodosti tärkeän roolin lapsen tuen muodostumisessa. Tuki ei kuitenkaan keskittynyt ainoastaan kuulovammaiseen lapseen, vaan opettajan käyttämiä tuen muotoja suuntautui myös oppimisympäristön suunnitteluun ja muokkaamiseen sekä koko ryhmään yhteisöllisenä tukena. Kuulovammaisen lapsen tuen ja osallisuuden toteutumisen kannalta on tärkeää kiinnittää huomiota lapsen vuorovaikutuksen ja kielen kehityksen tukemiseen, johon lapsen kuulovamman aste voi vaikuttaa suurestikin. Tärkeä havainto oli myös, että opettajien kokemuksen määrällä kuulovammaisten lasten kanssa toimimisesta oli vaikutusta.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Positiivinen pedagogiikka lapsen tukena varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa
Ingberg, Carita (2021)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatuksen opettajien ja varhaiskasvatuksen erityisopettajien näkemyksiä positiivisen pedagogiikan toteuttamisesta varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ryhmissä. Lisäksi ... -
Näkö- tai kuulovammaisen lapsen varhaiskasvatuksen aloitus vanhempien kuvaamana
Kronström, Siiri; Tammilehto, Essi (2020)Tutkimuksemme tarkastelee näkö- tai kuulovammaisten lasten varhaiskasvatuksen aloitusta vanhempien näkökulmasta. Tutkimuksemme tavoitteena on selvittää, miten päiväkodissa valmistauduttiin näkö- tai kuulovammaisen lapsen ... -
Varhaiskasvatushenkilöstö kuulovammaisen lapsen opettajina ja kasvattajina
Ahlberg, Helena (2021)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatushenkilöstön kuulovammaiselle lapselle antamaa tukea inklusiivisessa ryhmässä toimittaessa. Lisäksi tarkasteltiin varhaiskasvattajien näkemyksiä kuulovammaisten ... -
Kasvatusvuorovaikutuksen yhteys lapsen osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen varhaiskasvatuksessa
Kirppu, Satu; Sundholm, Minna (2024)Tämän määrällisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää aikuisen ja lapsen välisen kasvatusvuorovaikutuksen laatua ja sen yhteyttä lapsen osallisuuteen varhaiskasvatuksen lapsiryhmissä. Lisäksi haluttiin selvittää, onko ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.